Akava: Lakiesitys määräaikaisuuksien helpottamiseksi tarpeeton – lisää epävarmuutta työmarkkinoilla
15.1.2026 12:01:26 EET | Akava ry | Tiedote
Akava painottaa, että hallituksen suunnittelema muutos, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten sopimista, on tarpeeton. Akavan mielestä sitä ei pidä toteuttaa. Se heikentäisi palkansaajien asemaa ja loisi syrjivää työelämää lisäämällä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Vaikutukset työllisyyteen ja talouteen jäänevät kuitenkin vähäisiksi.
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta, joilla muun muassa on tarkoitus väljentää määräaikaisten työsopimusten sopimista. Määräaikaisen työsopimuksen voisi tehdä ilman perustetta vuodeksi, jos on kyse ensimmäisestä työsopimuksesta työnantajan ja työntekijän välillä.
– Määräaikaisuuksia koskeva lakimuutos, joka sallisi määräaikaisen työsuhteen solmimisen vuodeksi ilman perustetta, toisi mukanaan riskin raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kasvusta. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on yleistä jo nyt syrjinnän kiellosta huolimatta, ja uusi laki lisäisi sitä yhä. Määräaikaisuudet ovat yleisiä naisilla ja työuraansa aloittavilla. Syrjivä työelämä heikentää halua perustaa perhe, ja yhdessä yleisen epävarmuuden ja hallituksen muiden palkansaajien asemaa heikentävien päätösten kanssa vaikutus voi näkyä väestötasollakin, sanoo Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra.
– Määräaikaisuuksia helpottava laki huonontaisi jo muutoinkin heikommassa asemassa olevien työntekijöiden asemaa ja vähentää tulevaisuudenuskoa. Se puolestaan ei ole hyväksi Suomen taloudelle. Esitämme, että lakia ei toteuteta, Kopra jatkaa.
– Jos määräaikaisten työsopimusten käyttöä helpotetaan merkittävästi, toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset eivät jatkossa enää olisi ensisijainen työsuhdemuoto. Tämä uhkaa heikentää työmarkkinoiden vakautta ja lisätä epävarmuutta. Irtisanoutumisoikeus määräaikaisesta työsuhteesta tulisi rajata vain työntekijöihin. Mielestämme hallituksen esitykseen sisältyvä muutos toisi enemmän haittoja kuin hyötyjä, joten se tulisi hylätä, toteaa Akavan erityisasiantuntija Miia Kannisto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Kopratyömarkkinajohtaja
Puh:+358408261358ville.kopra@akava.fiMiia Kannistoerityisasiantuntija, juridiikka
Puh:+358505515292miia.kannisto@akava.fiAkava ry
Akava on korkeakoulutettujen ja korkeakouluopiskelijoiden palkansaajakeskusjärjestö. Edustamme 35 jäsenliittoa, joissa on yli 600 000 jäsentä. Tavoitteenamme on hyvä ja tuottava työelämä, joka perustuu korkeaan osaamiseen. Sen avulla voimme saavuttaa vahvan työllisyyden ja luoda vastuullista talouskasvua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulutus on Suomen kasvun ja työelämän uudistumisen moottori – Akava ja Arene peräänkuuluttavat panostuksia osaamiseen eduskuntavaalitavoitteissaan30.9.2026 08:30:13 EEST | Tiedote
Suomen kestävä talouskasvu, tuottavuus ja kansainvälinen kilpailukyky edellyttävät panostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä osaamiseen. Akava ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene esittävät 2027 eduskuntavaaleihin yhteisenä vetoomuksena vahvempaa panostusta osaamiseen.
Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote
Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme