Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer vastustaa määräaikaisten työsopimusten käytön helpottamista – työlainsäädännön tulisi suojella työntekijää

Jaa

Hallituksen esitys määräaikaisuuksien helpottamiseksi etenee tänään 15. tammikuuta valtioneuvoston yleisistunnon kautta eduskuntaan. – Lakiesitys heikentää naisvaltaisen hoitoalan työsuhdeturvaa entisestään. Tutkimukset eivät puolla esityksen tuomia hyötyjä, miksi siis hallitus kurittaa työntekijöitä? kysyy SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.

SuPeriin tulee jatkuvasti yhteydenottoja tapauksista, joissa määräaikaisia työsopimuksia on ketjutettu tai työsuhdetta ei jatketa raskauden vuoksi. SuPer ennakoi, että esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla määräaikaisten työsopimusten käytön helpottaminen voi johtaa niiden käytön merkittävään lisääntymiseen. Tämä tarkoittaisi työntekijän näkökulmasta koeajan tyyppisen epävarmuuden jatkumista pätkittyjen määräaikaisten sopimusten kautta vähintään vuoden ajan.

– Työlainsäädännön periaate on suojella heikompaa osapuolta. Lain pitäisi suojella työntekijää, eikä työnantajaa yritystoimintaan kuuluvalta riskiltä, hallinnollisilta velvoitteilta tai kustannuksilta, Inberg muistuttaa.

Hallituksen tavoite on ollut helpottaa työllistämistä ja parantaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä. Muutos koskisi kuitenkin kaikkia työnantajia – myös suuria julkisia työnantajia, kuten hyvinvointialueita. SuPerin näkemyksen mukaan lakimuutosta ei tule toteuttaa. Vähintään julkiset ja muut suuremmat työnantajat tulisi rajata lakiesityksen ulkopuolelle.

– Määräaikaisia työsuhteita koskeva heikennys kohdistuisi voimakkaasti julkisella sektorilla työskenteleviin nuoriin naisiin. Se vaikuttaisi negatiivisesti heidän mahdollisuuteensa perustaa perhe ja lisäisi syrjintää, Inberg sanoo.

Tutkimustiedon valossa lakihankkeella ei olisi selviä myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen tai työllisyyteen.

– Syrjinnän lisääminen ei voi missään tilanteessa olla hyväksyttävää. Esityksen riskit ja haitat ovat selvästi mahdollisia hyötyjä suuremmat, Inberg painottaa.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer: Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan ja varhaiskasvatuksen työehtosopimuksista jatkuvat – neuvottelujen takaraja 31. joulukuuta22.12.2025 10:15:16 EET | Tiedote

SuPer neuvottelee lähihoitajien ja lastenhoitajien palkoista ja työehdoista. – Yksityisellä sektorilla tehdään samoja töitä kuin hyvinvointialueilla ja kunnissa, ja sen tulee näkyä työehdoissa. On yhtä lailla tärkeää pitää huolta hoitajien hyvinvoinnista ja palkkakehityksestä, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye