Vuoden riseläinen 2025 on vartija Jussi Vauhkonen Naarajärven vankilasta
15.1.2026 14:08:58 EET | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen ensimmäinen Vuoden riseläinen on vartija Jussi Vauhkonen Naarajärven vankilasta. Valintaperusteena on esimerkillisen käyttäytymisen ja hyvien yhteistyötaitojen lisäksi Vauhkosen monipuolinen tapa työskennellä vartijana: hän ohjaa vangeille muun muassa Suuttumuksen hallinta -kurssia ja Omaehtoisen muutoksen ohjelmaa.

-Nyt kun henkilöstöresurssit ovat vankiloissa tosi pienet, haluan antaa ison kiitoksen työkavereille, jotka joutuvat myös joustamaan. Esimerkiksi kun hyppään vartijan perustehtävistä pitämään kurssituksia tai muita erillisiä työtehtäviä , sanoo Jussi Vauhkonen.
Vauhkonen toimii Naarajärven vankilassa myös ICT-yhdyshenkilönä, asiakastietojärjestelmä Rotin pääkäyttäjänä sekä hätäensiapukouluttajana ja vastaa ensiapuvälineistön huollosta. Hän on työskennellyt vartijana 16 vuotta.
Vuoden riseläisen valitsivat Rikosseuraamuslaitoksen pääluottamusmiehet sekä operatiivisen vastuualueen ja asiakasprosessien vastuualueen johtajat. Ehdokkaita oli useita. Ensimmäisen vuoden 2025 teemana on ollut esimerkillinen käyttäytyminen ja hyvät yhteistyötaidot. Vuoden riseläinen toimii sisäisen ja ulkoisen työnantajamielikuvan vahvistajana.
Vuoden riseläisen palkitseminen sai alkunsa henkilöstön aloitteesta. Vuosittain palkitaan yksittäinen virkamies Vuoden riseläinen -kunniamaininnalla.
Vuoden riseläinen julkistettiin oikeustoimittajille järjestetyssä tiedotustilaisuudessa 15.1.2026. Pääjohtaja Anna Arola-Järvi kommentoi, että vaikka ajat ovat vaikeat ja monilla aloilla paljon työttömyyttä, vankiloissa työtä riittää ammattilaisille ja tehtävät ovat monipuolisia. Jussi Vauhkonen on erinomainen esimerkki virkamiehestä, joka niin asenteellaan kuin ammattitaidollaankin edistää sekä turvallisuuteen että kuntouttamiseen kiinnittyvien tavoitteiden saavuttamista.
Operatiivisen vastuualueen johtaja Riitta Kari ja rikosseuraamusesimies Tommi Kiiala toivat esiin vankimäärän kasvun vaikutuksia vankiloiden toimintaan ja henkilökunnan jaksamiseen. Erityisasiantuntija Kati Sunimento ja vankilaopettaja Elina Salonen kertoivat koulunkäynnin merkityksestä alaikäisten vankien elämässä. Lisäksi tilaisuudessa kuultiin Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuusyksikön arvio vankiloiden turvallisuustilanteesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Arola-JärviPääjohtaja
Puh:0295 688 500anna.arola-jarvi@om.fiRiitta KariOperatiivisen toiminnan vastuualuejohtaja
Puh:0295 688 401riitta.kari@om.fiJussi VauhkonenRikosseuraamuslaitos, Naarajärven vankila
Puh:029 5685 740Linkit
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Brottsligheten bland unga ökar – det krävs tidigt stöd och en fungerande straffprocess för att bryta brottsspiralen7.10.2026 08:58:45 EEST | Pressmeddelande
Aktörerna inom justitieförvaltningen betonar att det för att bryta ungas brottsspiraler krävs både att man ingriper i problemen så tidigt som möjligt och en fungerande och effektiv straffprocess. När ett brott har begåtts ska den ungas ärende behandlas skyndsamt. Under och efter straffet ska den unga stödjas i återgången till ett liv utan brott.
Nuorten rikollisuus on kasvussa – rikoskierteen katkaiseminen vaatii varhaista tukea ja toimivaa rikosprosessia7.10.2026 08:58:45 EEST | Tiedote
Oikeushallinnon toimijat korostavat, että nuorten rikoskierteen katkaiseminen edellyttää sekä ongelmiin puuttumista mahdollisimman varhain että toimivaa ja tehokasta rikosprosessia. Rikoksen tapahduttua nuoren asia on käsiteltävä joutuisasti. Rangaistuksen aikana ja sen jälkeen nuorta on puolestaan tuettava rikoksettomaan elämään palaamisessa.
SM-tävlingarna för narkotikahundar inom myndigheterna arrangeras i Kuopio23.9.2026 11:50:21 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten arrangerar den 29 september till den 1 oktober SM-tävlingarna för narkotikahundar i Kuopio. Under tävlingarna gör hundekipage från olika myndigheter upp om den nationella mästartiteln. Allmänheten och mediernas representanter är varmt välkomna att följa tävlingarna.
Virkahuumekoirien SM-kilpailut järjestetään Kuopiossa23.9.2026 11:50:21 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos järjestää Kuopiossa 29.9.–1.10. virkahuumekoirien SM-kilpailut, joissa eri viranomaisorganisaatioiden koirat ohjaajineen kilpailevat valtakunnallisen mestaruuden saavuttamisesta. Yleisö ja median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan kilpailuja.
Organisationsreformen framskrider – samarbetsförhandlingar inleds22.9.2026 14:47:52 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten inleder samarbetsförhandlingar som är ett led i den pågående organisationsreformen. Under förhandlingarna behandlas reformens konsekvenser för personalen. Samarbetsförhandlingarna är inte förenade med några mål om personalminskningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme