St1 avasi raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteet Iisalmeen ja Liminkaan
20.1.2026 10:00:02 EET | St1 | Tiedote
Energiayhtiö St1:n asemaverkostoon on avattu kaksi uutta nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkauspistettä raskaalle liikenteelle. Asemat sijaitsevat Iisalmessa ja Limingassa, ja niiden myötä St1:n biokaasuverkosto Suomessa kattaa nyt seitsemän raskaan liikenteen tankkauspistettä.

Uudet biokaasupisteet vahvistavat St1:n tavoitetta laajentaa LBG-verkostoaan valtakunnalliseksi. Iisalmen aseman sijainti on merkittävä Itä-Suomen liikenteen kannalta, sillä se palvelee sekä pohjoisen ja etelän väliä ajavia kuljetuksia että alueellista logistiikkaa.
Limingan asema sijaitsee Tupoksen logistisesti vahvassa solmukohdassa Valtatie 4:n varrella. Sijainti mahdollistaa sujuvat tankkausmahdollisuudet erityisesti Pohjois-Suomea ja Oulun talousaluetta palvelevalle raskaalle liikenteelle.
“Biokaasu on keskeinen osa St1:n energiasiirtymää kohti vähäpäästöistä liikennettä. Panostamme LBG-verkoston laajentamiseen, koska haluamme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaan ja käytännönläheisen ratkaisun päästöjen vähentämiseen. Kun verkosto kasvaa, logistiikkayritysten on helpompi suunnitella reittejä ja siirtyä biokaasuun – tämä vahvistaa niiden kilpailukykyä ja vastaa asiakkaiden kasvaviin ilmastotavoitteisiin”, sanoo Hans von Nandelstadh, Nordic Biogas Manager, St1.
Aiemmin St1:n asemaverkostoon Suomessa on avattu LBG-pisteet Hämeenlinnan Iittalaan, Mäntsälään, Salon Halikkoon, Hirvaskankaalle ja Vantaan Voutilaan. Keväällä 2026 on tarkoitus avata uudet LBG-pisteet Liperiin ja Imatralle. Tavoitteena on, että vuoden 2026 loppuun mennessä Suomen verkostossa on yhteensä 14 LBG-pistettä, ja vuoden 2028 loppuun mennessä noin 20 pistettä.
Pohjoismainen biokaasun jakeluverkosto laajenee
St1 panostaa voimakkaasti nesteytetyn biokaasun jakeluverkoston kehittämiseen yhteistyössä yhteisyrityksensä St1 Biokraftin kanssa. Tavoitteena on kaikkiaan yli 50 LBG-aseman pohjoismainen verkosto vuoden 2028 loppuun mennessä. Yhteensä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on jo avattu 13 LBG-pistettä, ja kuluvan vuoden aikana on tarkoitus avata 14 pistettä lisää. Tämän lisäksi St1 Biokraft operoi yli 50 paineistetun biokaasun (CBG) asemaa Ruotsissa.
“LBG-verkoston laajentaminen ei ole pelkkä infrastruktuuri-investointi, vaan keskeinen askel pohjoismaisen biokaasumarkkinan kasvattamisessa siten, että se voi palvella raskasta liikennettä vuosikymmenten ajan. Kyse on pitkäjänteisestä sitoumuksesta varmistaa ennustettava polttoaineen saatavuus raskaan liikenteen pääreiteillä sekä siitä, että tankkaus- ja jakeluratkaisut toimivat saumattomasti yli maarajojen. Kehitämme verkostoa, joka antaa kuljetusyrityksille varmuuden siirtyä biokaasuun: he voivat luottaa siihen, että tänä päivänä valittu polttoaine on jatkossakin luotettava, sitä on saatavilla ja se täyttää tulevaisuuden vaatimukset Pohjoismaissa”, sanoo Matti Oksanen, Head of Downstream and Central Europe, St1 Biokraft.
Osana omaa energiasiirtymää St1 panostaa jakeluverkostokehityksessään myös uusiutuvaan HVO-dieseliin sekä sähköautojen suurteholatausverkoston rakentamiseen.
Lisätietoja:
Hans von Nandelstadh, Nordic Biogas Manager, St1 Suomi Oy
sähköposti: hans.vonnandelstadh@st1.com, puhelin: +358 40 512 9248
Matti Oksanen, Head of Downstream & Central Europe, St1 Biokraft
sähköposti: matti.oksanen@st1biokraft.com, puhelin: +358 40 483 6035
St1 on energiasiirtymäyhtiö, jonka visiona on olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa. St1:n energiaportfolioon sisältyvät öljytuotteet, biokaasu, uusiutuva lentopolttoaine (SAF), uusiutuva diesel (HVO) sekä aurinkovoima. Lisäksi edistämme useita energiasiirtymähankkeita, mukaan lukien siirtymäinvestoinnit Göteborgin öljyjalostamollamme. St1:llä on kaikkiaan 1 250 vähittäismyyntiasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismainen verkostomme tarjoaa monipuolisia palveluita: polttoaineita, kasvavan määrän sekä sähköautojen latauspisteitä että raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteitä ja autopesupalveluita. Asemien yhteydessä toimii myös myymälöitä ja ravintoloita. St1 työllistää yli 1 000 henkilöä. www.st1.com
St1 Biokraft, a joint venture between St1, HitecVision, and Aneo, develops biogas for heavy transport, shipping, and industry. The long-term goals are to produce 3 TWh and distribute 6 TWh of biogas by 2030. St1 Biokraft operates 13 production and upgrading facilities in Sweden, Norway, and South Korea. In Finland, the company has two facilities under construction while also running several development projects in the Nordics and Northern Europe. The company also has a growing network of over 50 filling stations and bus depots for CBG (compressed biogas) and 13 filling stations for LBG (liquefied biogas), with a target of 50 stations by 2028.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia LemmettiViestintäpäällikköSt1 Nordic Oy
Puh:+358 400 480 370tiia.lemmetti@st1.comMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta St1
St1 Biokraft expands into Denmark with Danish Bio Commodities acquisition30.6.2026 14:00:00 EEST | Press release
St1 Biokraft, a leading Nordic biomethane player, has signed an agreement to acquire Danish Bio Commodities (DBC), a Denmark-based biogas and biomethane company. The transaction adds more than 350 GWh of production capacity and approximately 900 GWh in the development pipeline, establishes St1 Biokraft in Denmark and marks an important step in the company’s Nordic growth journey.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen8.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.
A unique joint effort – Aalto University receives €9 million in donations to accelerate the energy transition8.6.2026 11:00:00 EEST | Press release
Donations from ABB, Fortum, St1 and the Walter Ahlström Foundation will be used to establish new professorships. At the same time, the donations support the establishment of Aalto University House of Energy Transition.
St1 Nordic Oy lyhensi nimensä St1 Oy:ksi1.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
St1 Nordic Oy (2082259-7) on lyhentänyt nimensä muotoon St1 Oy (ruotsiksi St1 AB ja englanniksi St1 Corporation) 01.06.2026 alkaen. Yhtiön Y-tunnus säilyy ennallaan, eikä nimenmuutoksella ole vaikutusta yhtiön toimintaan, henkilöstön asemaan eikä yhtiön sopimuksiin.
St1 Nordic Oy has shortened its name to St1 Oy1.6.2026 10:00:00 EEST | Press release
St1 Nordic Oy (2082259-7) has shortened its name to St1 Oy (in Swedish St1 AB and in English St1 Corporation) as of June 1, 2026. The company’s Business ID will remain unchanged, and the name change will have no impact on the company’s operations, the position of its employees, or its contracts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme