Suomen haetuimmat kaupunginosat - Etuovi.comin kaupunkikohtainen lista julki
Etuovi.com listasi haetuimmat asuinalueet isoimmista kaupungeista.

Etuovi.com listasi 10 haetuinta asuinaluetta Suomen isoista kaupungeista. Mukana olevat kaupungit ovat: Helsinki, Vantaa, Espoo, Tampere, Turku, Oulu, Hämeenlinna, Lahti, Seinäjoki, Jyväskylä, Kuopio, Pori, Rovaniemi ja Vaasa.
"Suurimmissa kaupungeissa haetuimmat alueet pysyvät pitkälti samoina vuodesta toiseen, ja tutut suosikit pitävät pintansa. Sen sijaan muualla Suomessa ostajien kiinnostus jakautuu laajemmin, ja hakutilastoissa näkyy enemmän vaihtelua ja uusien alueiden nousuja", toteaa Etuovi.comin johtaja Henrik Laakkonen.
Listalla on mukana myös tieto, miten kyseisen kaupunginosan sijoitus on muuttunut vuodentakaiseen verrattuna. Lisätietona on kerrottu poimintoja keskimääräisistä markkinointiajoista. Markkinointiaika kertoo, kuinka kauan ilmoitus oli esillä ennen poistumistaan Etuovi.comista.
Haetuimpien asuinalueiden lista perustuu vuoden 2025 viimeisellä vuosineljänneksellä eli 1.10.-31.12.2025 Etuovi.comissa tehtyihin myytävien asuntojen hakuihin. Markkinointiajan tilasto perustuu Etuovi.comista poistuneisiin käytettyjen asuntojen myynti-ilmoituksiin.
Helsinki
Helsingin haetuimpien kaupunginosien kärkiviisikko pysyi täysin ennallaan. Töölö jatkaa selkeänä ykkösenä, ja alueen vetovoimaa selittävät keskustan läheisyys, hyvät yhteydet sekä monipuolinen palvelutarjonta.
Listan merkittävimmät muutokset olivat Haagan nousu Kampin ohi sekä Laajasalon nousu kymmenenneksi, mikä pudotti Kallion listan ulkopuolelle vuodentakaiseen verrattuna.
Koko Helsingin alueen keskimääräinen markkinointiaika oli 92 päivää. Tämän listan asuinalueista lyhin markkinointiaika oli Munkkiniemen asunnoilla, 59 päivää, eli yli kuukauden lyhempi kuin Helsingissä keskimäärin. Myös listan kärkikaksikolla eli Töölöllä ja Lauttasaarella oli selkeästi keskimääräistä lyhemmät markkinointiajat, 69 ja 72 päivää.
|
Helsinki |
||
|
1. |
Töölö |
|
|
2. |
Lauttasaari |
|
|
3. |
Ullanlinna |
|
|
4. |
Punavuori |
|
|
5. |
Munkkiniemi |
|
|
6. |
Haaga |
(+1) |
|
7. |
Kamppi |
(-1) |
|
8. |
Kruununhaka |
|
|
9. |
Eira |
|
|
10. |
Laajasalo |
(+1) |
Lähde: Etuovi.comissa ajalla 1.10.-31.12.2025 tehdyt haut. Mukana on myös tieto sijoituksen muuttumisesta, mikäli kaupunginosan sijoitus listalla on muuttunut vuodentakaisesta.
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/toolo
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/lauttasaari
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/ullanlinna
Vantaa
Vantaan haetuimpien kaupunginosien listan kärkikaksikko eli Tikkurila ja Ylästö olivat sama myös vuotta aiemmin. Muutkin listalla olevat kaupunginosat vaihtoivat sijoitustaan vain yhdellä, eli yhtään uutta kaupunginosaa ei nyt päässyt listalle.
Käytettyjen asuntojen myynti-ilmoituksissa Vantaan keskimääräinen markkinointiaika oli 104 päivää. Tämän listan kaupunginosien keskimäärin lyhin markkinointiaika oli Kartanonkoskella, 61 päivää.
|
Vantaa |
|||
|
1. |
Tikkurila |
||
|
2. |
Ylästö |
||
|
3. |
Hiekkaharju |
(+1) |
|
|
4. |
Kivistö |
(-1) |
|
|
5. |
Kartanonkoski |
(+1) |
|
|
6. |
Myyrmäki |
(-1) |
|
|
7. |
Tammisto |
(+1) |
|
|
8. |
Korso |
(-1) |
|
|
9. |
Pakkala |
(+1) |
|
|
10. |
Martinlaakso |
(-1) |
|
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/vantaa/tikkurila
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/vantaa/ylasto
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/vantaa/hiekkaharju
Espoo
Myöskään Espoossa kärkisijoilla ei ollut muutoksia, ja Tapiola jatkaa ykkösenä. Listalla suurin muutos on Leppävaaran tippuminen kolmella pykälällä, kun taas Laaksolahti ja Lintuvaara nousivat sijoituksissaan. Listalla olevat kaupunginosat pysyivät samoina.
Espoon käytettyjen asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 95 päivää. Tämän listan kaupunginosista lyhin markkinointiaika oli Niittykummun asuinalueella (70 päivää). Tapiolan suosio näkyy myös sen alueen asuntojen lyhyessä markkinointiajassa, joka oli keskimäärin 72 päivää.
Espoo
|
1. |
Tapiola |
|
|
2. |
Matinkylä |
|
|
3. |
Westend |
|
|
4. |
Haukilahti |
|
|
5. |
Olari |
|
|
6. |
Mankkaa |
|
|
7. |
Laaksolahti |
(+2) |
|
8. |
Lintuvaara |
(+2) |
|
9. |
Niittykumpu |
(-1) |
|
10. |
Leppävaara |
(-3) |
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/espoo/tapiola
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/espoo/matinkyla
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/espoo/westend
Tampere
Listalla on samat kaupunginosat kuin vuotta aiemmin, mutta sijoituksissa on tapahtunut pieniä, yhden pykälän muutoksia. Vielä vuosi sitten keskustan asuntoihin kohdistui enemmän hakuja kuin Kalevaan, mutta viime vuoden lopulla Kaleva nousi Tampereen haetuimmaksi asuinalueeksi.
Mielenkiintoinen kamppailu on myös sijoilla 3. ja 4., sillä Hervanta nousi Pyynikkiä haetummaksi.
Tampereen alueella markkinointiaika oli keskimäärin 95 päivää. Listan kaupunginosista lyhimmät markkinointiajat olivat Linnainmaalla (53 päivää) ja Kalevassa (54 päivää).
|
Tampere |
||||
|
1. |
Kaleva |
(+1) |
||
|
2. |
Keskusta |
(-1) |
||
|
3. |
Hervanta |
(+1) |
||
|
4. |
Pyynikki |
(-1) |
||
|
5. |
Vuores |
|||
|
6. |
Tampella |
(+1) |
||
|
7. |
Tammela |
(-1) |
||
|
8. |
Pispala |
|||
|
9. |
Amuri |
|||
|
10. |
Linnainmaa |
|||
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tampere/kaleva
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tampere/keskusta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tampere/hervanta
Turku
Turun haetuimpana asuinalueena pysyi keskusta, ja vuodentakaiseen nähden Hirvensalo nousi sijalle 2. syrjäyttäen itäisen keskustan.
Turun käytettyjen asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 103 päivää. Listan kaupunginosista lyhimmät markkinointiajat olivat kaupunginosissa Kupittaa (74 päivää) ja Suikkila (81 päivää).
|
Turku |
||||
|
1. |
Keskusta |
|||
|
2. |
Hirvensalo |
(+1) |
||
|
3. |
Itäinen keskusta |
(-1) |
||
|
4. |
Martti |
|||
|
5. |
Uittamo |
(+2) |
||
|
6. |
Kupittaa |
(-1) |
||
|
7. |
Suikkila |
(-1) |
||
|
8. |
Port Arthur |
|||
|
9. |
Vasaramäki |
|||
|
10. |
Varissuo |
(+2) |
||
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/turku/keskusta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/turku/hirvensalo
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/turku/itainen-keskusta
Oulu
Oulun halutuimpien asuinalueiden listan kärki on sama kuin vuotta aiemmin: Haukipudas, Oulunsalo, Metsokangas ja Kiiminki. Viidennelle sijalle nousi Kivikkokangas. Loputkin listan kaupunginosista oli tuttuja vuoden takaiselta listalta, mutta sijoituksissa oli muutoksia.
Oulun asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 102 päivää. Listan asuinalueista keskimäärin lyhin markkinointiaika oli Ritaharjulla, vain 61 päivää.
|
Oulu |
||||
|
1. |
Haukipudas |
|||
|
2. |
Oulunsalo |
|||
|
3. |
Metsokangas |
|||
|
4. |
Kiiminki |
|||
|
5. |
Kivikkokangas |
(+4) |
||
|
6. |
Keskusta |
(+2) |
||
|
7. |
Ritaharju |
|||
|
8. |
Jääli |
(-2) |
||
|
9. |
Karjasilta |
(-4) |
||
|
10. |
Hiukkavaara |
|||
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/oulu/haukipudas
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/oulu/oulunsalo
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/oulu/metsokangas
Hämeenlinna
Kuten muissakin kaupungeissa, Hämeenlinnassakin top-lista on melko samanlainen kuin vuotta aiemmin, sillä kaupunginosat ovat vain vaihtaneet järjestystä, eikä listalle ole noussut uusia kaupunginosia vuodentakaiseen nähden.
Hämeenlinnan käytettyjen asuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 101 päivää. Sairion alueen asunnoilla se oli huomattavasti lyhempi, keskimäärin vain 45 päivää.
|
Hämeenlinna |
||||
|
1. |
Iittala |
|||
|
2. |
Keskusta |
(+1) |
||
|
3. |
Hauho |
(-1) |
||
|
4. |
Lammi |
|||
|
5. |
Renko |
|||
|
6. |
Tuulos |
|||
|
7. |
Sairio |
(+3) |
||
|
8. |
Hätilä |
(-1) |
||
|
9. |
Kauriala |
(-1) |
||
|
10. |
Myllymäki |
(-1) |
||
Esimerkkejä myynnissä olevista asunnoista suosituimmista kaupunginosista:
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/hameenlinna/iittala
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/hameenlinna/keskusta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/hameenlinna/hauho
Muiden kaupunkien listoja:
Lahti
|
1. |
Keskusta |
|
|
2. |
Jalkaranta |
(+1) |
|
3. |
Ankkuri |
(+2) |
|
4. |
Nastola |
(-2) |
|
5. |
Karisto |
(-1) |
|
6. |
Ruoriniemi |
(+1) |
|
7. |
Renkomäki |
(-1) |
|
8. |
Paavola |
(+1) |
|
9. |
Villähde |
(-1) |
|
10. |
Ahtiala |
Seinäjoki
|
1. |
Ylistaro |
|
|
2. |
Nurmo |
(+7) |
|
3. |
Hyllykallio |
(-1) |
|
4. |
Kärki |
(-1) |
|
5. |
Karhuvuori |
(-1) |
|
6. |
Jouppi |
(-1) |
|
7. |
Pajuluoma |
(-1) |
|
8. |
Uppa |
|
|
9. |
Keskusta |
(-2) |
|
10. |
Peräseinäjoki |
(+2) |
Jyväskylä
|
1. |
Palokka |
|
|
2. |
Keskusta |
|
|
3. |
Vaajakoski |
|
|
4. |
Lutakko |
|
|
5. |
Mäki-Matti |
|
|
6. |
Tikkakoski |
|
|
7. |
Korpilahti |
|
|
8. |
Jyskä |
(+2) |
|
9. |
Viitaniemi |
(+2) |
|
10. |
Taulumäki |
(+6) |
Kuopio
|
1. |
Keskusta |
|
|
2. |
Saaristokaupunki |
|
|
3. |
Niirala |
|
|
4. |
Puijonlaakso |
|
|
5. |
Hiltulanlahti |
(+1) |
|
6. |
Nilsiä |
(-1) |
|
7. |
Haapaniemi |
|
|
8. |
Julkula |
(+2) |
|
9. |
Jynkkä |
(-1) |
|
10. |
Maaninka |
(-1) |
Pori
|
1. |
Keskusta |
(+1) |
|
2. |
Noormarkku |
(-1) |
|
3. |
Lavia |
|
|
4. |
Toejoki |
(+3) |
|
5. |
Ruosniemi |
(-1) |
|
6. |
Reposaari |
(-1) |
|
7. |
Karjaranta |
(-1) |
|
8. |
Vähärauma |
(+7) |
|
9. |
Tuorsniemi |
(+7) |
|
10. |
Kalaholma |
(+2) |
Rovaniemi
|
1. |
Keskusta |
(+1) |
|
2. |
Vennivaara |
(-1) |
|
3. |
Pöykkölä |
(+1) |
|
4. |
Ylikylä |
(+2) |
|
5. |
Saarenkylä |
(-2) |
|
6. |
Korkalovaara |
(+4) |
|
7. |
3. Kaupunginosa |
(+2) |
|
8. |
Nivavaara |
(-3) |
|
9. |
Katajaranta |
(+4) |
|
10. |
Rantavitikka |
(+4) |
Vaasa
|
1. |
Keskusta |
|
|
2. |
Gerby |
(+2) |
|
3. |
Sundom |
(-1) |
|
4. |
Palosaari |
(-1) |
|
5. |
Vähäkyrö |
|
|
6. |
Västervik |
(+1) |
|
7. |
Suvilahti |
(+9) |
|
8. |
Hietalahti |
(-2) |
|
9. |
Isolahti |
(+5) |
|
10. |
Länsiniitty |
(-2) |
Etuovi.comin kuvien käyttö jutun kuvituksena
Jutun kuvitukseen voi käyttää kuvakaappauksia Etuovi.comin ilmoituksesta tai myynti-ilmoituksen kuvia. Ilmoituksen kuvien käytöstä on hyvä sopia välittäjän/myyjän kanssa ennakkoon. Kuvakrediitiksi merkitään Etuovi.com/ välitysyritys. Verkkojutusta linkitys kohdesivulle esim. tekstillä Kohteen kaikki kuvat Etuovi.comissa. Printtijutusta kuvakrediitin yhteyteen myös kohdenumero, poimittu palvelusta + poimintapäivämäärä. Kuvia ei saa muokata millään tapaa, esim. cropata logoa pois.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MatikainenData-analyytikkoAlma Media/Marketplaces
niina.matikainen@almamedia.fiEtuovi.com
Etuovi.com on Suomen suosituin, käytetyin ja kattavin täysin kotimainen asuntojen markkinapaikka, joka tarjoaa luotettavaa tietoa asuntomarkkinan tilastoista ja trendeistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alma Marketplaces
Selvitys: Suomalaiset vähensivät isoja ostoksia vuonna 2025 - tarkastelussa remontit, autot ja lainat13.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset käyttivät viime vuonna rahaa varovasti, kertovat Alma Median laina-, remontti- ja autokauppatilastot. Kyseiseen dataan pohjautuvan selvityksen löydät täältä.
Nämä olivat vuoden 2025 myydyimmät vaihtoautot - Nettiauton tilastot julki9.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Nettiauton tilastot kertovat, mitkä mallit kuuluivat 2025 vaihtoautokaupan voittajiin.
Tällaisia asuntolainoja PK-seudulla tarjotaan loppuvuodesta18.12.2025 07:35:00 EET | Tiedote
Lainavertailu Etua.fi pyysi yhdeksältä pääkaupunkiseudulta toimivalta pankilta lainatarjouksen 150 000 euron esimerkkilainalle 20 vuoden laina-ajalla. Lainaesimerkki kuvaa pankin uuden asuntolainan keskimääräistä hintaa pankin normaalilla vakuusarvostuksella.
Nettiauton tilastot: näitä vaihtoautoja myytiin marraskuussa eniten5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Nettiauton tilastot kertovat, mitkä mallit liikkuvat vaihtoautokaupassa loppuvuodesta.
Data paljastaa talven mökkisuosikit: kärjessä Kittilä, Kuusamo ja Kolari4.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etuovi.com tarkasteli haetuimpia loma-asuntojen paikkakuntia ja selvitti maakuntien talviasuttavien mökkien keskihintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme