Elo panostaa kasvaviin yrityksiin – Heli Tulisalo johtamaan kasvuasiakkuuksia
Työeläkeyhtiö Elo on nimittänyt MBA Heli Tulisalon kasvavien yritysten asiakkuuksista vastaavaksi myyntijohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.4.2026 ja raportoi asiakkuusjohtaja Juho Yliselle. Heli Tulisalo siirtyy Eloon Postista verkkokaupan ja jakelupalveluiden myyntijohtajan tehtävästä.

- Yksi uuden strategiamme painopisteistä on vahvistaa suomalaisten yritysten menestystä ja rakentaa inhimillistä, kestävää työelämää. Elolla on paljon annettavaa nopeasti kasvaville yrityksille kasvun eri vaiheissa ja siksi perustimme Eloon uuden roolin, joka keskittyy tähän asiakassegmenttiin, sano Juho Ylinen.
- Heli Tulisalo on juuri oikea henkilö uuteen tehtävään. Hänellä on vankkaa kokemusta arvonluonnista ja palvelumyynnistä sekä näyttöjä tuloksellisesta myyntiorganisaation johtamisesta ja tiimin hyvinvoinnista huolehtimisesta, Juho Ylinen jatkaa.
Elo on asiakasyritystensä kumppani, joka kannustaa eteenpäin ja kulkee rinnalla kasvun matkalla. Uusi kasvuyksikkö on keskeinen osa tätä työtä – sen tehtävänä on kehittää palveluita ja ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaita pitkäaikaiseen menestykseen.
- On hienoa päästä tukemaan asiakkaiden kasvua ja menestystä yhdessä osaavan organisaation kanssa. Elon vahva asiantuntijuus ja panostus asiakasarvoon luovat erinomaiset edellytykset pitkäjänteiselle yhteistyölle asiakkaiden kasvun eri vaiheissa. Odotan innolla tutustumista uusiin työkavereihin ja asiakkaisiin, Heli Tulisalo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Juho Ylinen
Puh:0505506077juho.ylinen@elo.fiTietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Mielenterveyden haasteet yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä – näköpiirissä uusi uhka suomalaisten työkyvylle12.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
”Pitkät työttömyysputket tulivat ehkä pahimpaan mahdolliseen aikaan. Työttömänä olevien henkilöiden kohdalla riskinä on osaamisen hapertuminen”, sanoo Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.
64 % eläkeikäisistä uskoo, että työelämässä jatkettaisiin pidempään, jos kokemusta arvostettaisiin enemmän7.1.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Näkemykset konkareiden arvostuksesta työelämässä jakautuvat voimakkaasti. Jopa 36 % eläkkeelle siirtyneestä ajattelee, että vanhemmat työntekijät nähdään jopa rasitteena työelämässä. Samalla moni kokee, että kokemusta arvostetaan.
Yrittäjien hakemat työkyvyttömyyseläkkeet 10 % kasvussa – määrä vakiintunut korkeammalle tasolle kuin ennen koronaa11.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Yrittäjien hakemien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on vakiintunut korkeammalle tasolle kuin koronaa edeltävänä aikana. ”Meille näkyy, että moni yrittäjä saa liian vähän ja liian myöhään tukea työkykynsä haasteisiin”, sanoo työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtaja.
Elo nousi kärkeen suomalaisten eläkeyhtiöiden kansainvälisessä vertailussa31.10.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Elo on sijoittunut suomalaisten eläkeyhtiöiden osalta jaetulle ensimmäiselle sijalle Global Pension Transparency Benchmark -vertailussa. Kansainvälisessä vertailussa selvitettiin sijoittamisen läpinäkyvyyttä. Elo sai 71/100 pistettä ja sijoittui kansainvälisesti sijalle 30.
Tulevaisuus on Elossa – uusi strategia keskittyy kasvuun ja inhimilliseen työelämään30.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo on julkaissut uuden strategiansa vuosille 2026–2030. Strategia vastaa työelämän, talouden ja teknologian murrokseen ja luo mahdollisuuksia kestävälle kasvulle suomalaisessa yhteiskunnassa. Visio "Tulevaisuus on Elossa" kiteyttää yhtiön roolin kasvun mahdollistajana ja inhimillisen työelämän rakentajana. Elon perustehtävä – elämänmittaisen turvan luominen – säilyy keskiössä, mutta sen toteuttamistavat uudistuvat. Strategian ytimessä on vahva usko Suomeen ja sen tulevaisuuteen. – Haluamme olla paras työeläkekumppani kasvua hakeville yrityksille. Olemme sijoittaneet suomalaisiin kasvuyrityksiin jo yli kymmenen vuoden ajan, ja siksi kasvuyritysten tarpeet ovat meille tuttuja, toteaa toimitusjohtaja Carl Pettersson. – Olemme vahvasti läsnä asiakkaidemme arjessa laajan, paikallisesti toimivan kumppaniverkostomme kanssa. Tarjoamme työkykypalveluja kaikille asiakkaille ja digitaalinen huolenpitomallimme tuo palvelut lähelle käyttäjää, Pettersson jatkaa. Taloudellisesti ja vas
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme