Kuorasjärven säännöstelyn muuttamiseen ja kalatien rakentamiseen haetaan lupaa (Etelä-Pohjanmaa)
Lupahakemus Alavuden Sydänmaalla sijaitsevan Kuorasjärven säännöstelyn muuttamisesta ja kalatien rakentamisesta on jätetty vesilain mukaiseen lupakäsittelyyn 17.12.2025. Hakemuksen jätti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, mutta valtion aluehallinnon uudistuksen myötä Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii vuoden 2026 alusta lähtien lupaprosessissa luvanhakijana ja Lupa- ja valvontavirasto lupakäsittelijänä. Suunnitelma on valmistunut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja paikallisen suunnittelutoimikunnan yhteistyönä.

Lupaa haetaan Kuorasjärven säännöstelyluvassa määrätyn kevätaikaisen järven vedenpinnanlaskun lieventämiselle, jotta järveä voidaan säännöstellä järkevästi myös vähälumisina talvina eikä vesipintaa tarvitse laskea turhan alas. Lisäksi kesäaikaista säännöstelyn ylärajaa muutetaan nostamalla sitä 10 cm:ä ylöspäin, millä pyritään vähentämään vedenpinnan laskua pitkinä kuivina kausina. Lupaa haetaan myös teknisen kalatien rakentamiseen nykyisen säännöstelypadon yhteyteen. Kalatie mahdollistaa kalojen ja muiden vesieliöiden liikkumisen.
Säännöstelyn muutoksia on tehty aikaisemmin mm. Alavuden Saarijärvellä, Kuotes- ja Putulanjärvellä, Iso- ja Vähä-Allasjärvellä, Jääskänjärvellä ja Saukkojärvellä. Saukkojärven nykyinen säännöstelypato korvataan pohjapadolla kuluvan vuoden aikana.
Kuorasjärvi kuuluu Nurmonjoen säännösteltyihin latvajärviin, joiden säännöstelystä vastaa Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Järviä säännöstellään Nurmon- ja Lapuanjoen tulvien vähentämiseksi.
Lisätietoja:
Vesitalousasiantuntija Jenni Mäkelä, p. 0295 027 880, jenni.makela@elinvoimakeskus.fi
Johtava vesitalousasiantuntija Sari Yli-Mannila, p. 0295 027 962, sari.yli-mannila@elinvoimakeskus.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Pukkilan ylikulkusillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt alkavat Kaarinassa E18 moottoritiellä ensi viikolla16.1.2026 10:10:53 EET | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Kaarinassa E18 moottoritiellä ajosuunnassa Helsinki - Turku sijaitsevan Pukkilan ylikulkusillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt tiistaina 20.1.2026. Työt kestävät perjantaihin 23.1.2026 saakka. Korjaustöiden aikana yksi ajokaista on poissa käytöstä. Töistä aiheutuu haittaa liikenteelle.
Företag i livsmedelskedjan samarbetar för att främja konkreta lösningar för Skärgårdshavet13.1.2026 10:15:00 EET | Pressmeddelande
Projektet Främjande av vattenansvar inom livsmedelskedjan i Skärgårdshavets avrinningsområde är ett miljöministeriefinansierat initiativ som koordineras av AFRY. Projektet stöder Skärgårdshavsprogrammet, som administreras av livskraftscentralen, med målet att minska näringsbelastningen och främja återvinning av näringsämnen. Genom projektet har ett brett nätverk av finländska livsmedelsföretag och intressenter samlats för att tillsammans arbeta för att minska näringsbelastningen i Skärgårdshavet.
Yritykset ovat sitoutuneet edistämään yhdessä konkreettisia ratkaisuja Saaristomeren hyväksi13.1.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Ympäristöministeriön rahoittama ja AFRY:n koordinoima Ruokaketjun vesivastuullisuuden edistäminen Saaristomeren valuma-alueella -hanke tukee elinvoimakeskuksen hallinnoiman Saaristomeri-ohjelman tavoitteita ravinnekuormituksen vähentämisestä ja ravinteiden kierrätyksen edistämisestä. Hanke on koonnut laajan joukon suomalaisia elintarvikealan yrityksiä ja sidosryhmiä yhteiseen työhön Saaristomeren ravinnekuormituksen vähentämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme