ENNAKKOTIEDOTE: Jängällä kukaan ei kuule huutoasi – Kirjailijapariskunnan vinksahtanut dekkaridebyytti Turisti (Gummerus) vie Lapin matkailubisneksen synkälle puolelle
Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin Turisti on omaleimainen, Lappiin sijoittuva esikoisjännäri, jonka miljöönä on tunturiparatiisin synkkä puoli. Sen oudot tapahtumat, elämänmakuiset ja salaisuuksien riivaamat henkilöhahmot sekä musta huumori pitävät lukijan tiukasti otteessaan. Jo ennen ilmestymistään kansainvälistä kiinnostusta herättänyt rikosromaani aloittaa Arktis-dekkarisarjan. Turisti (Gummerus) ilmestyy 13.2.2026.

Safarikeisari Pete Huhtaniemen epätoivo kasvaa, kun hän suhaa neonvalojen valaisemassa hiihtokeskuksessa vintagemallisella Mustangilla yritystensä välillä. Takaluukussa on säkillinen männyn siemeniä, jotka Peten mukaan voisivat tehdä Lapin matkailusta kestävää. Peten alainen Sanni Paljakka, entinen Miss Joensuu, emännöi turistikierroksia ja löytää rauhaa new age -henkisen verkkokurssin kautta. Kun brittitoimittaja kuolee lumikenkäretkellä, alkaa syöksykierre.
Hyllytetty poliisi Frank Korpela kuluttaa aikaansa autoillen päämäärättömästi vanhalla maasturillaan huskytarhalta eläköityneen vetokoira Sandströmin kanssa. Frank on yrittänyt rakentaa palomuurin entiseen elämäänsä, mutta kun hän sattumalta näkee albanialaisen mafiamiehen matkailukeskuksessa, menneisyys iskee vasten hänen kasvojaan.
Turisti on nyrjähtänyt tarina kestävän matkailun paradoksista ja ihmisen ahneudesta. Napapiirin pohjoispuolelle sijoittuva rikosromaani on täynnä kaamoksenpimeää huumoria, joka henkii Coenin veljesten elokuvien tunnelmaa. Se kuvaa tarkkanäköisesti ja hätkähdyttävän ajankohtaisesti Lapin turismin haittapuolia ja kuormittavuutta.
”Mahdolliset yhteydet todellisiin paikkoihin ovat täyttä fantasiaa, ja erittäin epätodennäköiset samankaltaisuudet oikeiden ihmisten tai tapahtumien kanssa ovat täysin tahattomia ja sattumanvaraisia”, Mustajoki ja Hellsten kirjoittavat kirjan jälkisanoissa.
”Peten vinksahtaneen tarinan kautta on silti mahdollista keskustella siitä, mitä pohjoisessa todella tapahtuu.”
Noora Mustajoki (s. 1978) on tietokirjailija ja Kittilän kirjastotoimenjohtaja. Bosse Hellsten (s. 1978) on kirjailija ja filosofi, joka on julkaissut runoutta sekä proosaa ruotsiksi. Pariskunta asuu Kittilässä koiriensa kanssa.
Noora Mustajoki ja Bosse Hellsten: Turisti (Gummerus)
473 sivua
Ilmestyy 13.2. painettuna, e- ja äänikirjana, lukija: Antti Virmavirta
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina PietiläTuottajaGummerus
Puh:040 7792942pauliina.pietila@gummerus.fiKuvat







Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Tällaista kirjaa Supon sisältä ei ole kirjoitettu koskaan aiemmin14.1.2026 11:30:29 EET | Tiedote
Turun terrori-isku, Al-Holin pakolaisleiri, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, erittäin salainen piirakkaresepti ja tietysti jotain Tiitisen listastakin. Saana Nilsson työskenteli 17 vuotta Suojelupoliisissa edeten arkistoharjoittelijasta esikuntapäälliköksi. Raikkaassa muistelmakirjassaan Suojeluenkeli (Gummerus) hän kertoo, millaista oli työskennellä organisaatiossa, jossa kaikki on ehdottoman salaista ja panoksena on kansallinen turvallisuus. Teos avaa myös Nilssonin näkemyksiä Suomen ajankohtaisista turvallisuusuhkista. Kirja ilmestyy ja on käsittelyvapaa 18.2.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Urbaani hittiromaani sisaruudesta, menetyksistä ja riippuvuuksista – Coco Mellorsin Blue Sisters ilmestyy suomeksi 26.1.13.1.2026 12:53:05 EET | Tiedote
Mikä merkitys sisaruudella on omalle identiteetille? Ja millaista on, kun yksi puuttuu, lopullisesti? Booktok-ilmiöksi noussut Blue Sisters (Gummerus) kuvaa sisaruutta, surua ja toipumista yhtä aikaa kirpaisevan kepeästi ja koskettavan tarkkanäköisesti. New Yorkissa asuvan Coco Mellorsin menestysromaani ilmestyy suomeksi 26.1.
Emmi Pesosen audiodraama ex-pariskunnasta ja blenderin aiheuttamasta sotkusta – Rooleissa Ella Pyhältö ja Paavo Westerberg29.12.2025 10:05:00 EET | Tiedote
Emmi Pesosen Yllätysaamiainen (Gummerus) jatkaa Gummeruksen Kohtaamisia-audiodraamasarjaa, jossa on aiemmin julkaistu Juha Itkosen Sivuraide (2024). Koukuttava ja tragikoominen Yllätysaamiainen kertoo ex-pariskunnasta, kahdesta yhdessä vietetystä päivästä, ja niiden ja blenderin aiheuttamasta sotkusta. Sarjassa ilmestyy myöhemmin teokset myös Taina Latvalalta ja Sisko Savonlahdelta.
ENNAKKOTIEDOTE: Eat Pray Love -tähtikirjailijan hurja muistelma elämää suuremmasta rakkaudesta ja addiktioista – Elizabeth Gilbertin Kanssasi joelle asti (Gummerus) ilmestyy suomeksi 18.1.18.12.2025 08:37:00 EET | Tiedote
Elizabeth Gilbert nousi maailmanmenestykseen Eat Pray Lovella, joka inspiroi miljoonia lukijoita löytämään itsensä. Uudessa merkkiteoksessaan hän paljastaa sielunsa ja koskettaa jokaista, joka on joskus ollut rakkauden – tai minkä tahansa intohimon – vanki. Yhdysvalloissa tänä syksynä ilmestynyt, valtavaksi puheenaiheeksi nossut Kanssasi joelle asti (Gummerus) ilmestyy suomeksi 18.1.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Feministikirjailijan historiallinen hittiromaani naisen asemasta 1800-luvun Ruotsissa – Kuolleet naiset eivät anna anteeksi (Gummerus) ilmestyy 1.1.202617.12.2025 09:51:00 EET | Tiedote
Ruotsalaisen Katarina Wennstamin Kuolleet naiset eivät anna anteeksi (Gummerus) on historiallinen mysteeriromaani naisten kohtaloista 1800-luvun Tukholmassa. Teosta on myyty Ruotsissa yli 300 000 kappaletta, ja siitä on tekeillä tv-sarja. Wennstam saapuu Suomeen maaliskuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme