Puoluesihteeri konkurssiaallosta: Ovatko Orpo ja Purra talviunilla?
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho hämmästelee, miksi hallitus ei reagoi millään tavoin uutisiin jättimäisestä konkurssiaallosta ja talouden taantumasta.

- Ovatko Orpo ja Purra talviunilla? Hallitus on hiljaa, vaikka samaan aikaan yrityksiä kaatuu rämisten.
Tuoreiden tietojen mukaan yrityksiä on ajautunut konkurssiin eniten sitten vuoden 1996. Pahiten konkurssiaalto on iskenyt rakennusalan yrityksiin.
Siika-ahon mukaan tiedot ovat hälyttäviä. Rakennusalan tilanne on Keskustan puoluesihteerin mielestä kestämätön, ja siksi siihen puututtava ripeästi.
- Keskustassa toteuttaisimme mittavan ohjelman rakennusalan elvyttämiseksi. Ensimmäisenä panisimme vauhtia asunto- ja kiinteistökauppaan poistamalla väliaikaisesti varainsiirtoveron. Toiseksi toteuttaisimme taloyhtiöille kymmenen prosentin korjausavustuksen, aloittaisimme homekoulujen ja muiden julkisten rakennusten korjauksen ja laittaisimme olemassa olevia maanteitä, kävely- ja pyöräteitä sekä raiteita kuntoon kautta maan.
Siika-ahon mukaan Keskusta rahoittaisi rakennusalan elvyttämisohjelman perumalla valtionrahoituksen Turun tunnin junalta ja Vantaan ratikalta.
- Kokoomushallituksen lempihankkeet ovat tässä tilanteessa liian kalliita suhteessa hyötyihinsä. Sen sijaan rakentamisen käynnistyminen kaikkialla maassa heijastuisi nopeasti moneen muuhunkin alaan ja panisi talouden pyörät liikkeelle.
Kokoomukselle ja pääministeri Orpolle Keskusta lähettää Siika-ahon suulla yhden viestin:
- Herätkää viimeinkin! Nyt täytyy saada lautaa liikkeelle ja porukalle hommia.
Yhteyshenkilöt
Antti Siika-ahoPuoluesihteeri
Puh:+358 50 5754 118antti.siika-aho@keskusta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puoluesihteeri väläyttää ratkaisua hallitukselle suurtyöttömyyteen: Selittelyt eivät enää auta14.1.2026 14:34:24 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteerin Antti Siika-ahon mielestä hallituspuolueen johtavan edustajan lausunnot työllisyystavoitteen epäonnistumisesta pakottaa Petteri Orpon hallituksen tunnustamaan talouspolitiikkansa karille ajamisen.
Kaikkonen vaatii kohtuullisuutta sähkönsiirron tehomaksuihin12.1.2026 12:39:20 EET | Tiedote
Kemijärvellä tänään vierailleen Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan uudessa sähkömarkkinalaissa on paha valuvika.
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen: Perussuomalaiset ummistaneet silmänsä bensan hinnan nousulle10.1.2026 14:39:01 EET | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen syyttää valtiovarainministeripuolue perussuomalaisia bensan hinnan korottamisesta, ja silmien ummistamisesta bensan korkeasta hinnasta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen Alajärvellä ja Kauhavalla: Työttömyys tapissa – on aika nostaa Suomi suosta8.1.2026 13:06:37 EET | Tiedote
Suomen työttömyys on tuoreimpien tilastojen mukaan noussut EU:n korkeimmaksi. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii suunnanmuutosta: nyt tarvitaan politiikkaa, joka tukee talouskasvua ja työllisyyttä.
Keskustan Siika-aho: Hallitus näivetti Suomen idean8.1.2026 11:02:24 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho katsoo, että Orpon ja Purran hallituksen tulisi ottaa vihdoin oppia 1990- ja 2000-lukujen keskustavetoisista hallituksista maan talouden pelastamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme