Valtatien 9 Auran keskustan kohdan parantamisesta laaditaan tiesuunnitelma
Lounais-Suomen elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa valtatien 9 parantamiseksi Auran kohdalla. Suunnittelu pohjautuu aiemmin laadittuun alustavaan yleissuunnitelmaan. Tiesuunnitelmaluonnosta esitellään maalis–huhtikuun vaihteessa 2026 järjestettävässä yleisötilaisuudessa.

Suunnittelualueeseen kuuluva noin neljän kilometrin pituinen tieosuus sijoittuu Auran kuntaan ja pieneltä osin Pöytyälle. Hankkeen tavoitteena on sujuvoittaa liikennettä, vähentää onnettomuuksia vilkkaasti liikennöidyllä tieosuudella ja mahdollistaa nopeusrajoituksen nostaminen vähintään 80 km/h tasolle Turun suunnasta Auran eritasoliittymään saakka.
Valtatieosuus suunnitellaan 2+2-kaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi tieksi, jonka kaikki liittymät ovat eritasoliittymiä. Tiesuunnitelmaan sisältyy uusi tieyhteys Auran eritasoliittymästä pohjoiseen, ja kantatie 41 liitetään uuteen eritasoliittymään tätä yhteyttä pitkin. Nykyinen kantatien 41 osuus muuttuu paikallista liikkumista palvelevaksi tieksi, joka kaavoituksen edetessä muutetaan kaduksi. Tämä ratkaisu selkeyttää alueen liikennejärjestelyjä, parantaa liikenneturvallisuutta ja tukee Auran asemanseudun ja lähiympäristön maankäytön kehittämistä. Suunnitelmassa parannetaan lisäksi joukkoliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä, torjutaan melua ja huomioidaan luonto- ja maisema-arvot.
Hankkeen ensimmäinen yleisötilaisuus järjestetään maalis–huhtikuun vaihteessa 2026. Tilaisuudessa esitellään ensimmäinen suunnitelmaluonnos vaihtoehtoineen sekä kerätään palautetta jatkotyöstöä varten. Palautetta voi antaa keväällä myös karttapohjaisen palautepalvelun kautta, jossa kommentteja voi kohdistaa suoraan kartalle. Tiesuunnitelma valmistuu syksyllä 2027. Rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta rakentamisen on arvioitu alkavan aikaisintaan vuonna 2029.
Valtatie 9 on tärkeä osa valtakunnallista liikenneverkkoa
Valtatie 9 on yksi Suomen merkittävimmistä poikittaisyhteyksistä, ja se yhdistää Länsi- ja Itä-Suomen suurimmat kaupungit. Tie kuuluu Suomen runkotieverkkoon sekä Euroopan laajuiseen TEN-T-verkkoon. Tie on tärkeä pitkän matkan liikenteelle, työmatkaliikenteelle sekä elinkeinoelämän ja pitkänmatkan kuljetusten kannalta. Nykyinen tie ei Auran kohdalla täytä pääväyläasetuksen mukaisia vaatimuksia.
Valtatien 9 kehittäminen Turun ja Tampereen välillä etenee vaiheittain useina erillisinä hankkeina. Auran kohdalle laadittava tiesuunnitelma on osa tätä laajempaa kokonaisuutta ja kohdistuu tieosuuteen, jossa liikennemäärät ovat suuria ja nykyinen kaksikaistainen tie sekä tasoliittymät heikentävät liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.
Lue lisää hankkeesta Väyläviraston verkkosivuilta osoitteessa: https://vayla.fi/vt-9-parantaminen-auran-keskustan-kohdalla
Voit seurata hanketta myös hankkeen Facebook-sivulla osoitteessa: https://www.facebook.com/vt9aura/
Lisätiedot:
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
projektipäällikkö Aku Reini
Puh. 0295 022 190
etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Sitowise Oy
projektipäällikkö Rauno Tuominen
Puh. 040 700 7321
etunimi.sukunimi@sitowise.com
Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Pukkilan ylikulkusillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt alkavat Kaarinassa E18 moottoritiellä ensi viikolla16.1.2026 10:10:53 EET | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Kaarinassa E18 moottoritiellä ajosuunnassa Helsinki - Turku sijaitsevan Pukkilan ylikulkusillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt tiistaina 20.1.2026. Työt kestävät perjantaihin 23.1.2026 saakka. Korjaustöiden aikana yksi ajokaista on poissa käytöstä. Töistä aiheutuu haittaa liikenteelle.
Kuorasjärven säännöstelyn muuttamiseen ja kalatien rakentamiseen haetaan lupaa (Etelä-Pohjanmaa)16.1.2026 09:39:25 EET | Tiedote
Lupahakemus Alavuden Sydänmaalla sijaitsevan Kuorasjärven säännöstelyn muuttamisesta ja kalatien rakentamisesta on jätetty vesilain mukaiseen lupakäsittelyyn 17.12.2025. Hakemuksen jätti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, mutta valtion aluehallinnon uudistuksen myötä Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii vuoden 2026 alusta lähtien lupaprosessissa luvanhakijana ja Lupa- ja valvontavirasto lupakäsittelijänä. Suunnitelma on valmistunut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja paikallisen suunnittelutoimikunnan yhteistyönä.
Företag i livsmedelskedjan samarbetar för att främja konkreta lösningar för Skärgårdshavet13.1.2026 10:15:00 EET | Pressmeddelande
Projektet Främjande av vattenansvar inom livsmedelskedjan i Skärgårdshavets avrinningsområde är ett miljöministeriefinansierat initiativ som koordineras av AFRY. Projektet stöder Skärgårdshavsprogrammet, som administreras av livskraftscentralen, med målet att minska näringsbelastningen och främja återvinning av näringsämnen. Genom projektet har ett brett nätverk av finländska livsmedelsföretag och intressenter samlats för att tillsammans arbeta för att minska näringsbelastningen i Skärgårdshavet.
Yritykset ovat sitoutuneet edistämään yhdessä konkreettisia ratkaisuja Saaristomeren hyväksi13.1.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Ympäristöministeriön rahoittama ja AFRY:n koordinoima Ruokaketjun vesivastuullisuuden edistäminen Saaristomeren valuma-alueella -hanke tukee elinvoimakeskuksen hallinnoiman Saaristomeri-ohjelman tavoitteita ravinnekuormituksen vähentämisestä ja ravinteiden kierrätyksen edistämisestä. Hanke on koonnut laajan joukon suomalaisia elintarvikealan yrityksiä ja sidosryhmiä yhteiseen työhön Saaristomeren ravinnekuormituksen vähentämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme