Euroopan parlamentin täysistunto Strasbourgissa 19.–22.1.2026: istuntokatsaus
Euroopan parlamentin vuoden ensimmäisessä täysistunnossa 19.–22. tammikuuta asialistalla ovat joulukuun Eurooppa-neuvoston tulokset ja äänestys Ukraina-lainasta, Grönlannin itsemääräämisoikeus, viranomaisten väkivaltaiset vastatoimet mielenosoittajia kohtaan Iranissa sekä EU:n ja Yhdysvaltojen väliset suhteet. Lisäksi parlamentti päättää, pyytääkö se EU:n tuomoistuimelta lausunnon Mercosur-kauppasopimuksesta, ja äänestää komission luottamuksesta. Mepit äänestävät myös kannastaan lentomatkustajien oikeuksien päivittämiseen.
Joulukuun Eurooppa-neuvoston tulokset ja äänestys Ukraina-lainasta
Mepit keskustelevat keskiviikkona joulukuun EU-huippukokouksen tuloksista sekä EU:n suvereniteetin vahvistamisesta geopoliittisten jännitteiden keskellä.
Grönlannin itsemääräämisoikeus ja alueellinen koskemattomuus
Mepit keskustelevat tiistaina EU:n vastauksesta Yhdysvaltain presidentti Trumpin vaatimuksiin Grönlannin suhteen.
Iranin laajat mielenosoitukset ja viranomaisten väkivaltaiset vastatoimet
Mepit keskustelevat tiistaina Iranin viimeaikaisista tapahtumista. Maan viranomaiset ovat vastanneet valtakunnallisiin mielenosoituksiin poikkeuksellisen kovilla otteilla.
EU:n ja Yhdysvaltain väliset suhteet
Keskiviikkona parlamentti äänestää mietinnöstä, jossa se arvioi EU:n ja Yhdysvaltojen suhteita sekä toivoo EU:lta parempaa itsenäistä toimintakykyä.
EU–Mercosur-kauppasopimus: EU-tuomioistuimen lausunto ja äänestys komission luottamuksesta
Keskiviikkona parlamentti päättää, pyytääkö se EU-tuomioistuimelta lausunnon EU:n ja Mercosur-alueen välisen kauppasopimuksen yhteensopivuudesta perussopimusten kanssa.
Mepit äänestävät keskiviikkona lentomatkustajien oikeuksien päivittämisestä. He haluavat varmistaa matkustajien oikeuden korvauksiin vähintään kolmen tunnin myöhästymisen yhteydessä.
Kilpailukyky: EU-yhtiömuodolla halutaan tukea innovatiivisia yrityksiä
Parlamentti kommentoi tulevaa ehdotusta EU-tason yhtiömuodosta, jolla halutaan helpottaa innovatiivisten yritysten rajat ylittävää toimintaa.
Myös asialistalla
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia SiitonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Roosa PurhonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Kutsu toimittajatilaisuuteen: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 16.1. klo 9–1015.1.2026 11:28:24 EET | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 16.1. klo 9–10 Suomen aikaa.
Kutsu toimittajatilaisuuteen: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 16.1. klo 9–1013.1.2026 10:52:34 EET | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 16.1. klo 9–10 Suomen aikaa.
EU fasar ut rysk gasimport17.12.2025 13:53:41 EET | Pressmeddelande
Den nya lagen som antogs på onsdagen hindrar Ryssland från att utnyttja EU:s energitrygghet som ett vapen.
EU lopettaa venäläisen kaasun tuonnin vaiheittain17.12.2025 13:53:41 EET | Tiedote
Keskiviikkona hyväksytty uusi laki suojaa EU:n energiaturvallisuutta, jotta Venäjä ei voi käyttää energiatoimituksia aseena.
Metsäkatoasetus: parlamentti hyväksyi lisäajan ja yksinkertaistamistoimet17.12.2025 13:45:51 EET | Tiedote
Mepit äänestivät muutoksista asetukseen, joka pyrkii varmistamaan, etteivät EU-markkinoilla myydyt tuotteet aiheuta metsäkatoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme