Naisjärjestöjen Keskusliitto ry

Eduskunta ei ole työelämässä poikkeus – häirintään pitää puuttua

Jaa

Epäasiallista käyttäytymistä ja seksuaalihäirintää tapahtuu työelämässä edelleen valitettavan laajasti. Pahimmillaan häirintä tulee johtavalta tasolta, eli sieltä, missä olisi valta ja vastuu siihen puuttua.  Näin on myös nyt esiin nousseessa eduskuntaa koskevassa häirintäkeskustelussa.

nainen käsi ylhäällä
nainen käsi ylhäällä Mari Waegelein

Epäasiallista käyttäytymistä ja seksuaalihäirintää tapahtuu työelämässä edelleen valitettavan laajasti. Pahimmillaan häirintä tulee johtavalta tasolta, eli sieltä, missä olisi valta ja vastuu siihen puuttua.  Näin on myös nyt esiin nousseessa eduskuntaa koskevassa häirintäkeskustelussa, jossa avustajien kohtaama epäasiallinen kohtelu ja seksuaalihäirintä kansanedustajien toimesta on tuotu päivänvaloon. Erittäin ongelmallista on valtaa pitävien vähättely tai suoranainen kieltäminen sen sijaan, että kritisoitaisiin häirinnän sallivia rakenteita tai kulttuuria. Ei ole ihme, että kansanedustajiin nähden selvästi alisteisessa asemassa olevat avustajat eivät ole uskaltaneet tuoda kokemaansa esille. On myös ymmärrettävä, ettei häirintään syyllistynyt henkilö ole läpeensä paha vaan hän voi olla pidetty ja kunnioitettu yhteisön jäsen sekä muissa ihmissuhteissaan ongelmaton.

EK:n teettämän selvityksen (2018) mukaan 58 % viimeisten kahden vuoden aikana seksuaalista häirintää työelämässä kokeneista ei ilmoittanut asiasta lainkaan. Yleisin syy ilmoittamatta jättämiseen oli pelko siitä, että asiaa ei otettaisi vakavasti. Toiseksi yleisin syy ilmoittamatta jättämiselle oli pelko mahdollisten hankaluuksien aiheutumisesta itselle.

”Erityisen haitalliset olosuhteet seksuaalihäirinnälle muodostaa valta-aseman väärinkäyttö. Poliitikot, esihenkilöt ja muut johtavissa asemissa olevat käyttävät merkittävää valtaa, jonka mukana tulee myös vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista”, toteaa toiminnanjohtaja Sonja Raunio

Seksuaalinen häirintä ei ole yksittäistapaus. Yleinen asenneilmapiiri työelämän häirintään liittyen vaikeuttaa ilmiöön puuttumista. Toimintakulttuuri, joka hyväksyy vähättelevät puheet, epäasiallisen käytöksen ja sitä vakavammat muodot johtavat turvattomuuden ja yksinäisyyden kokemuksiin.

Epäasialliseen käytökseen ja seksuaaliseen häirintään on oltava joka työpaikalla selvät ohjeistukset, jotka ovat kaikkien tiedossa. Kertomisen pelkoa lisää, mikäli ei ole tietoinen siitä, mitä kertomisesta seuraa. Tarvitaan selkeitä ja tiedossa olevia toimintaohjeita häirintätilanteiden varalle sekä tasa-arvo-osaamisen vaatimista kaikilta johto- ja päällikkötasolla toimivilta.

Naisjärjestöjen Keskusliitto on koostanut seksuaalihäirinnän ennaltaehkäisyn askelmerkit puolueille ja muille yhteisöille.

Sonja Raunio
Naisjärjestöjen Keskusliiton vt toiminnanjohtaja

Seksuaalinen häirintä on määritelty ja kielletty tasa-arvolaissa. Sillä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla loukataan tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta. Tämä tehdään erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Seksuaalisella ahdistelulla puolestaan viitataan rikoslain mukaan tuomittavaan tekoon.

Sukupuoleen perustuva häirintä on esimerkiksi seksuaalisesti vihjailevat eleet ja ilmeet, härskit puheet, kaksimieliset vitsit, sukupuoliyhteyttä tai muuta kanssakäymistä koskevat ehdottelut ja vaatimukset ja yksityiselämää ja pukeutumista koskevat huomautukset ja kysymykset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry (NJKL) on vuonna 1911 perustettu feministinen nais- ja tasa-arvojärjestöjen kattojärjestö, joka edistää ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, rohkea kannan ottaja, joka tuo jäsenjärjestöjen äänet yhteen ja jonka toiminta ja päätöksenteko on avointa, osallistavaa ja heijastaa jäsenistön moninaisuutta.
Vaikuttamistyömme pohjautuu aina luotettavaan, tutkittuun tietoon ja ihmisoikeussopimusten velvoitteiden edistämiseen.

kuvassa näkyy liilalla tekstillä kirjoitettuna naisjärjestöjen keskusliitto ja oranssia aaltoviivaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naisjärjestöjen Keskusliitto ry

Sterilisaatio pitää säilyttää julkisessa terveydenhuollossa12.11.2025 10:52:15 EET | Tiedote

Sterilisaatio on kuulunut lakisääteisenä palveluna julkiseen terveydenhuoltoon vuosikymmeniä. Hallituksen linjauksen mukaan sterilisaatiota ei enää toteutettaisi julkisella puolella, jos siihen ei ole lääketieteellisiä perusteita. Vuonna 2024 jo 73 % steriloinneista tehtiin miehille. Jos sterilisaatiot poistetaan julkisesta terveydenhuollosta, ehkäisyvastuu siirtyy entistä enemmän naisille.

Naisjärjestöt vetoavat hallitukseen: Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvat järjestöt tarvitsevat tukea, ei leikkauksia28.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on esittänyt 100 miljoonan euron lisäleikkauksia järjestöiltä. Naisjärjestöjen Keskusliitto, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry ja Naisasialiitto Unioni ovat huolissaan tästä suunnitelmasta, joka osuisi syvästi myös väkivallan vastaista työtä tekevien järjestöjen toimintaan. Leikkaukset olisivat suora isku suomalaisten terveyteen, hyvinvointiin ja tasa-arvoon, ja suunnitelmista on luovuttava.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye