Aluehallitus koolla: taloustilanne kehittyy odotetusti
16.1.2026 12:25:00 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 16.1.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Marraskuun kuukausikatsaus osoittaa, että Pohteen talous kehittyy myönteisesti ja vuodelle 2025 ennakoitu ylijäämäinen tulos on mahdollista saavuttaa.

Loppuvuoden taloustilanne näyttää toteumalukujen valossa myönteiseltä
Marraskuun tilanteessa Pohteen ylijäämä on 74 miljoonaa euroa. Joulukuussa kulut ovat kuitenkin muita kuukausia korkeammat. Tämä huomioiden vuodelle 2025 muutetussa talousarviossa hyväksytty 37 miljoonan euron ylijäämä näyttää mahdolliselta. Riippuen loppuvuoden kehityksestä myös jonkin verran tätä parempi tulos voi olla mahdollinen.
Verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan toimintakulut ovat kasvaneet 2,6 prosenttia. Henkilöstökuluihin sisältyy ylitysriski. Asiakaspalvelujen ostot ylittävät muutetun talousarvion 12,1 miljoonalla eurolla. Pohteen tasolla asiakaspalvelujen ostot ovat kuitenkin viime vuoden vastaavaa ajankohtaa matalammat. Muiden palvelujen ostot jatkavat maltillisella uralla ja alittavat selvästi talousarvion.
Palkallinen työpanos toteutui marraskuussa 2025 hieman suurempana kuin edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Henkilöstön sairauspoissaoloprosentti oli tammi-marraskuussa 5,2, mikä on hieman edellisvuotta vähemmän. Sairausajan palkkakustannukset ovat kuitenkin kasvaneet.
Muita päätöksiä
Aluehallitus hyväksyi Docta Oy:n pääomalainan ehtojen päivittämisen.
Eronpyyntö yksilöasioiden jaoston 1 varajäsenyydestä hyväksyttiin.
Aluehallitus päätti lausunnon antamisesta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle aluehallituksen hylkäämään oikaisuvaatimukseen liittyen.
Aluehallitus hylkäsi Tekonivelyksikön palvelualuejohtajan virkavalintaa koskevan oikaisuvaatimuksen.
Aluehallitus päätti nimetä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueelliseen lääketieteelliseen tutkimuseettiseen toimikuntaan uudeksi varsinaiseksi jäseneksi vatsaelinkirurgian professori, ylilääkäri Tero Raution.
Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuustoa täydennettiin Lumijoen edustajan ja varaedustajan valinnoilla.
Aluehallitus päätti perustaa turvallisuuskouluttajan viran pelastustoimen toimialueelle onnettomuuksien ehkäisyn ja varautumisen palvelualueelle.
Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 20.1.2026.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirja VehkaperäAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 512 1949mirja.vehkapera@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen vammaisneuvosto haluaa päästä vaikuttamaan päätöksentekoon12.2.2026 11:47:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto kokoontui 11.2.2025 puheenjohtaja Maija Koistisen johdolla. Vammaisneuvosto teki aloitteen Pohteen aluehallitukselle ja esitti huolen toimimattomista kuljetuspalveluista.
Pohteen mielenterveyspalveluille yksi yhteinen puhelinnumero11.2.2026 08:49:18 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella aloittaa tiistaina 17.2.2026 mielenterveyspalvelujen ensilinjan puhelinpalvelu. Asukkaat voivat kiireettömissä mielenterveyden haasteissa soittaa psykiatriselle sairaanhoitajalle.
Aluehallitus hyväksyi vuoden 2026 talousarvion käyttösuunnitelman sekä muutokset virkoihin10.2.2026 15:09:11 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 10.2.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi talousarvion käyttösuunnitelman sekä muutokset terveyden ja sairaanhoidon toimialueen ylilääkäreiden ja apulaisylilääkäreiden virkoihin.
Pohde kehittää ensihoidon palveluja10.2.2026 09:21:52 EET | Tiedote
Pohteella otettiin vuoden 2026 alussa käyttöön uusi alue-ensihoitoyksikkö. Sen tehtävänä on vahvistaa ensihoidon kykyä arvioida potilaan vointi ja aloittaa hoito paikan päällä tilanteissa, jotka ovat kiireellisiä mutta eivät varsinaisia hätätilanteita. Kaikki tilanteet eivät vaadi sairaalaan lähtemistä, jos hoito voidaan toteuttaa turvallisesti kotona. Toiminta on jatkoa ikäihmisten liikkuvan päivystysyksikön pilotille.
Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän sosiaali- ja terveyskeskukset ottavat käyttöön uuden puhelinnumeron9.2.2026 11:12:24 EET | Tiedote
Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen puhelinnumerot muuttuvat keskiviikkona 11.2.2026. Uusi, yhteinen puhelinnumero on 08 669 4500, ja se palvelee Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän asukkaita kiireettömissä ja kiireellisissä terveysasioissa maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme