Pk-yritysten kasvu vahvistuu, mutta investoinnit jumittavat
17.1.2026 00:02:22 EET | Tesi | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen, suomalaisille pk-yrityksille tehdyn Kasvuyrityspulssi-kyselyn mukaan liikevaihdon kasvu on kiihtynyt, tilauskannat ovat vahvistuneet laaja-alaisesti ja etenkin teollisuuden näkymät näyttävät hyvältä. Haasteita kuitenkin on: investointien edellisvuodelle ennakoitu kasvu jäi tapahtumatta, eikä investointisykli vaikuta käynnistyvän suhteellisen valoisista kasvuodotuksista huolimatta.

Vuosi 2025 päättyi pk-yritysten näkökulmasta kohtuullisen hyvin: liikevaihdon kokonaiskasvun arvellaan asettuvan viiteen prosenttiin, kun vuonna 2024 luku jäi kahteen prosenttiin. Kuluvalle vuodelle ennakoidaan jopa kahdeksan prosentin kasvua. Kasvua on erityisesti tieto- ja viestintätekniikassa, teollisuudessa ja ATT-alalla (ammatillinen, teknillinen ja tieteellinen).
Myös tilauskannoissa on voimistumista, sillä yli 60 prosentilla yrityksistä tilauskannat ovat kasvussa. Etenkin teollisuuden alan yrityksissä tilanne näyttää lupaavalta: Vuonna 2024 tilauskannat kasvoivat kolme prosenttia, nyt luku on yli tuplaantunut ja yltää seitsemään prosenttiin. Myös rakentamisessa tilanne on tasaantumassa, ja pahin notkahdus näyttäisi olevan ohi.
”Vaikka tulevan vuoden ennakoinneissa ollaankin usein melko optimistisia, tilauskantojen kasvu kuitenkin puoltaa kasvuodotuksia”, sanoo Jakob Sandell, Tesin tutkimuspäällikkö.
Lisäksi maksukyky on vahvistunut yrityksillä vuoden 2025 aikana ja käyttökatteen ennustetaan vahvistuvan myös vuonna 2026.
”Vahvin indikaattori talouden elpymisestä on se, että viime vuosi oli ensimmäinen vuosi 2020-luvulla, kun kaikki tarkastellut toimialat kasvavat inflaatiota nopeammin. Myös ensi vuodelle kaikki toimialat ennakoivat inflaatio-odotukset ylittävää kasvua”, kertoo Henri Hakamo, Tesin strategia- ja tutkimusjohtaja.
Pk-yritysten kasvunäkymät ovat varovaisen valoisat, mutta investoinnit eivät seuraa perässä. Viime vuodelle ennakoitu investointien kasvu jäi toteutumatta, ja lähes puolet investointeja suunnitelleista yrityksistä on joutunut lykkäämään hankkeitaan markkinaepävarmuuden ja rahoituksen kiristymisen vuoksi.
”Erityisesti voimakkaan kasvuhakuiset teollisuuden yritykset, jotka tarvitsevat pääomia, kokevat rahoitusympäristön kiristyneen vuoden aikana. Tämä voi osaltaan rajoittaa vahvempaa kasvun käynnistymistä”, Hakamo sanoo.
Pääomasijoituksen tai pääomasijoituksia saaneet yritykset ovat edelleen sekä kasvussa että kasvun tavoittelussa verrokkejaan edellä: kasvuhakuisia näistä yrityksistä on yli 90 prosenttia, ja liikevaihdon vuosittainen kasvu 12 prosenttia. Tutkimus- ja kehitystoimintaa tekee liki jokainen pääomasijoitettu yritys. Investoinnit puolestaan ovat hyytyneet myös pääomasijoittajien omistamissa yrityksissä: 2024 investoinnit olivat 25 prosenttia suhteessa liikevaihtoon, viime vuonna enää 11 prosenttia. Investointien ei ennakoida kasvavan.
Kasvuyrityspulssi on Tesin yhdessä Taloustutkimuksen kanssa toteuttama pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu tutkimus, jossa selvitetään muun muassa kasvuun, kannattavuuteen, rahoitukseen, investointeihin, työvoimapulaan ja osaamiseen liittyviä asioita. Kyselyyn osallistui 1486 yritystä ja sen vastausaika oli 14.10. 2025 – 5.1.2026. Tutkimus kattaa talouden kannalta merkittävimmät toimialat (8/16 toimialaa). Alle viiden henkilön yritykset on rajattu kyselyn ulkopuolelle, samoin alle 200 000 euroa vuosittaista liikevaihtoa tekevät yritykset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henri Hakamostrategia- ja tutkimusjohtajaTesi
Puh:+358 40 050 2721henri.hakamo@tesi.fiSaara VettenrantaviestintäpäällikköTesi
Viestinnän yhteyshenkilö
Kuvat

Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin3.7.2026 10:17:36 EEST | Tiedote
Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.
IQM Made Stock Market History with a Dual Listing in Helsinki and the United States3.7.2026 10:17:36 EEST | Press release
Trading in the shares of Finnish quantum computer manufacturer IQM Quantum Computers (IQM) began on the Helsinki Stock Exchange today, 3 July 2026. With its listing, IQM made stock market history: it is the first quantum technology company in Europe to go public, and also the first company to be dual-listed on the Helsinki Stock Exchange and in the United States. Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) has been an investor in and active owner of IQM since 2019, and Tesi will continue as an owner following the listing as well.
ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt9.6.2026 08:52:51 EEST | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
ICEYE raises over one billion euros at a EUR 10.5 billion valuation — Finland gets its third decacorn9.6.2026 08:52:51 EEST | Press release
Finnish satellite company ICEYE, the world leader in its segment, has raised EUR 450 million in new growth capital in a funding round led by General Atlantic. Together with a secondary placement, the round closed at a valuation of EUR 10.5 billion, exceeding EUR 1 billion in total. Following the completion of the round, Tesi holds the largest ownership stake among Finnish investors.
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme