Turun yliopisto

Tutkimus selvitti vasemmiston ja oikeiston ”woke”-asenteita

16.1.2026 14:00:40 EET | Turun yliopisto | Tiedote

Jaa

Turun yliopiston tutkimuksen lippulaiva INVESTin erikoistutkija Oskari Lahtinen on kehittänyt ensimmäistä kertaa mittarit sekä vasemmistolaisten että oikeistolaisten niin sanottujen woke-asenteiden mittaamiseen. Vasemmistolaisia “woke”-asenteita koskevan mittarin hän laati ensi kertaa kaksi vuotta sitten. ”Oikeisto-wokelle” ei aiemmin ole ollut käytössä tutkimuksellista mittaria. Lahtisen mukaan tutkimuksessa näkyy uutena ilmiönä vasemmiston woken ja poliittisen väkivallan hyväksymisen yhteys. “Oikeisto-woke”-asenteita määritti taas erityisesti usko ns. väestönvaihtoteoriaan, joka oli erityisesti perussuomalaisten vastaajien keskuudessa suosittu.

Yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan laitosrakennuksen aula ja siinä näkyvä heijastava OLO-taideteos.

Erikoistutkija Oskari Lahtisen kyselytutkimukseen osallistui yli 600 vastaajaa, joiden asenteita tarkasteltiin sekä kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (kansanomaisemmin ”woken”) että kriittisen oikeiston (”oikeisto-woken”) näkökulmista.

Lahtinen kehitti kaksi vuotta sitten kriittisiä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asenteita mittaavan asteikon (CSJAS-R). Nyt julkaistua tutkimusta varten mittari päivitettiin ja sen rinnalle luotiin kokonaan uusi kriittisen oikeiston asenteita mittaava asteikko (CRS).

– Oikeisto-woke nousi kunnolla keskusteluun vasta viime keväänä, kun yhdysvaltalaisen oikeiston identiteettipolitiikkaa alettiin analysoida valtamediassa. Sille ei ole aiemmin ollut minkäänlaista mittaria. Nyt luomani ja päivittämäni mittarit toimivat tutkimuksessa psykometrisesti erinomaisesti, Lahtinen kertoo.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet vastasivat samoihin kysymyksiin. Taustatiedoissa kysyttiin muun muassa vastaajien omaa arviota poliittisesta sijoittumisesta vasemmisto–oikeisto-akselilla. Mittareiden avulla voitiin tarkastella, miten erilaiset asenteet jakautuvat poliittisten ryhmien välillä.

– Kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asenteita mitattiin kysymällä muun muassa rakenteellisesti rasismista sekä turvallisemmista tiloista, kriittisen oikeiston asenteita muun muassa kysymällä suunnitellusta väestönvaihdosta ja yhteiskunnan valkoisiin kohdistamasta sorrosta, Lahtinen kertoo.

Lahtisen mukaan uudessa aineistossa vasemmiston “woke”-asenteiden ja poliittisen väkivallan hyväksymisen yhteydessä on tapahtunut selkeä muutos verrattuna kahden vuoden takaiseen aineistoon. Nyt vasemmiston “woke”-asenteet olivat heikosti-kohtalaisesti yhteydessä kysymykseen, pitääkö henkilö väkivaltaa oikeutettuna “poliittisesti vaarallisia” ihmisiä kohtaan. Aiemmin mielipide torjuttiin tiukemmin.

– Yhteys oli korrelaatioltaan 0,28. “Kohtalaisen” yhteyden rajana pidetään yleensä 0,3. Kyseessä on tämän aineiston osalta selkeä nousu kolmen vuoden takaisesta, Lahtinen sanoo. 

Oikeiston “woke”-uskomuksia määritti erityisesti vastaajan uskomus, että kotimaan väestöä vaihdetaan suunnitellusti. Kriittisen oikeiston asenteet olivat kokonaisuudessaan heikosti yhteydessä henkilökohtaisesti koettuun sortoon. Eniten tätä yhteyttä määritti väestönvaihtouskomus, josta aineistossa oli samaa mieltä enemmistö perussuomalaisia kannattavista vastaajista.

Tutkimuksen osallistujat kutsuttiin Turun yliopiston, tutkimuksen lippulaiva INVESTin sekä uuden mittarin vuoksi riittävän laajan vastaajapohjan varmistamiseksi oikeistolaisten suomalaisten poliittisten toimijoiden viestintäkanavilta. Otoksen piirteiden vuoksi tutkimuksen tulosta ei voi suoraan yleistää Suomen väestöön. 

Tutkimus on julkaistu Scandinavian Journal of Psychologyssa. Julkaisun myötä mittarit avautuvat kaikkien käyttöön. 

– Kun tutkimme jotakin yhteiskunnallista ilmiötä, on ensimmäinen askel määrittää asia ja luoda sille mittarit. Kaksi vuotta sitten luomaani woke-mittaria käyttäviä ensimmäisiä tutkimuksia on alkanut nyt ilmestyä, Lahtinen kuvaa mittariston tarvetta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oskari LahtinenerikoistutkijaTutkimuksen lippulaiva INVEST, Turun yliopisto

polaht@utu.fi

Linkit

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.

Turun yliopiston mediatiedotteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto

Väitös: Työterveyshoitajien tieto työkyvyn tukemisesta on vahvaa – käytännön soveltaminen osoittautui vaativammaksi29.10.2026 08:30:00 EET | Tiedote

Työterveyshoitajien tiedollinen osaaminen työkykyriskien hallinnassa ja analysoinnissa on korkealla tasolla, mutta osaamisen soveltaminen käytännön tilanteisiin on vaativampaa, osoittaa TtM Johanna Sirkan Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus. Tutkimuksessa kehitettiin uusi mittari työkykyriskien hallinnan ja analysoinnin osaamisen arviointiin.

Väitös: Epävarmuuden lähde vaikuttaa siihen, miten osakemarkkinat reagoivat26.10.2026 14:47:23 EET | Tiedote

Md Khaled Hossain Rafin väitöstutkimus osoittaa, että kaikki epävarmuus ei näy osakemarkkinoilla samalla tavalla. Ennakoidut geopoliittiset uhat voivat vaikuttaa osaketuottoihin voimakkaammin kuin jo toteutuneet geopoliittiset tapahtumat. Myös yrityksen koko, markkinatilanne ja kestävyysraportoinnin sääntely-ympäristö vaikuttavat siihen, miten markkinat reagoivat epävarmuuteen.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys23.10.2026 14:19:44 EEST | Tiedote

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye