Turku pysyy mustavalkoisena – TPS himmensi taas Loiston
F-liigan naisten lauantain pääottelu iskettiin Kupittaalla, jossa TPS nappasi jo seitsemännen perättäisen derbyvoittonsa kaatamalla FBC Loiston 6-3.
Vielä toisessa erässä tahkottiin Turussa tasalukemissa, mutta sitten iski kahdesti peräkkäin Veera Kuosmanen TPS:lle. Aada Honkuri kavensi vielä, mutta toisessa erässä syntynyt osuma jäi Loiston viimeiseksi. Ina Leminen palautti Palloseuran kahden maalin johtoon jo ennen toista taukoa, ja kolmannessa erässä laukoi vielä Olivia Pietilä loppunumerot ylivoimalla.
Paikallispelin alku viivästyi lentopallo-ottelun samassa hallissa venyttyä, ja ottelun jälkeisessä haastattelussa TPS:n sankari Veera Kuosmanen antoikin Ruudun haastattelussa Turun kaupungille napakkaa palautetta olosuhteista ja niiden turvallisuudesta.
TPS jatkaa sarjakakkosena kaksi pistettä perässä ottelun enemmän pelannutta SB-Prota, joka tänään kaatoi vieraissa PSS:n 10-1. Aada Isometsä hurjasteli Prolle viisi maalia ja Emilia Kaartoaho kaksi ottelussa, joka pysyi 11 minuuttia maalittomana mutta Pro ehti jo ennen ensimmäistä erätaukoa karata 3–0-johtoon. PSS:n ainoaksi osumaksi jäi Cecilia Lindbergin 1–3-kavennus toisen erän alussa.
SSRA ohitti EräViikingit ja nousi neljänneksi murjomalla kotonaan Pirkkalan Pirkat 11-5, kun EräViikingit samalla taipui Lappeenrannassa SaiPalle 2-1.
Pirkat sinnitteli vielä toisessa erässä tasalukemissa 3-3, mutta sitten syntyi eroa, kun Liinu Koivisto, Sanni Uimarihuhta ja Hanna Niemelä pommittivat Rankat Ankat kolmen maalin taukojohtoon. Pirkat puristi kahdesti eron kahteen maaliin, mutta ottelun viimeisellä kympillä SSRA komisteli lukemia neljällä lisämaalilla. Liinu Koivisto kirjautti SSRA:n ja Oona Hirsimäki puolestaan Pirkkain sarakkeeseen tehot 3+1.
SaiPan sankarista ei jäänyt epäselvyyttä, kun Suomen MM-vahti Miia Maaranen torjui eteläkarjalaisten maalissa 21 laukausta kollega Noora Laikan puuttuessa toisessa päässä peliin vain kuudesti. Veera Lokka laukoi SaiPan johtoon jo ottelun toisella minuutilla, ja toisessa erässä avausosuman syöttänyt Tuuli Viuhko iski eron kahteen. Natalie Sandströmin kavennus minuuttia ennen toista taukoa jäi EräViikinkien ainoaksi.
Koovee nousi tasapisteisiin kuudentena olevan FBC Loiston kanssa kaatamalla vieraissa Northern Starsin 8-4. Koovee karkasi päätöserän alussa Senni Mustakosken maalilla jo 5–2-johtoon, mutta Emilia Järn ja Aino Kuokkanen kavensivat vielä kerran eron yhteen. Lopussa lukemat repesivät Siiri Syrjäsen kahdesti ja Taimi Mikkolan maalatessa Kooveelle, ja välissä oli vielä Senni Mustakoskella varaa epäonnistua rangaistuslaukauksessa.
Sarja jatkuu maanantaina Lempäälässä ottelulla Classic–ÅIF.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
OLS:n vahva vire jatkuu, nyt kaatui jatkoajalla Westend Indians17.1.2026 21:02:54 EET | Tiedote
F-liigan miesten lauantain jännitysnäytelmä esitettiin Espoon Otahallissa, jossa OLS kaatoi Westend Indiansin Riku Ruonakankaan jatkoaikamaalilla 4-3 ja venytti isäntien tappioputken jo neljään peliin. OLS puolestaan on voittanut viimeimmistä 11 ottelustaan kahdeksan.
Aku Sirola nollasi FBC Turun – LASBille isot pisteet Kupittaalta16.1.2026 20:57:38 EET | Tiedote
F-liigan perjantain ainoa ottelu oli supertärkeä jumbofinaali, jossa LASB löi vieraissa FBC Turun 3-0 ja nousi ohi Nurmon Jymyn suoran säilyjän sijalle 10. LASBilla on nyt 12, karsijan sijalla 11 olevalla Jymyllä 11 ja FBC Turulla suoran putoajan paikalla vain viisi pistettä.
SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu16.1.2026 15:00:02 EET | Tiedote
Kimmo Nurminen siirtyy pois SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Nurmisen viimeinen työpäivä on 10.5.2026. Hän on toiminut SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtajana 23.11.2016 alkaen.
Mestari nousi voittoon yli 2000-päisen yleisön edessä15.1.2026 16:35:28 EET | Tiedote
F-liigan torstain ottelu pelattiin jo puoliltapäivin paikalle kutsuttujen koululaisten täyttäessä katsomon. Yleisömääräksi kirjattiin 2 190, kun mestari Oilers nousi EräViikinkien vieraana kolmannessa erässä kolmen maalin takamatkalta 8–7-voittoon.
Classic kaatoi mestarit upeiden maalien illassa11.1.2026 21:07:48 EET | Tiedote
Eilen Seinäjoella hävinnyt Classic palasi tänään voittajaksi, kun se kaatoi kotonaan Lempäälässä Oilersin 9-6. Hallitsevalle mestarille Oilersille tappio oli toinen perättäinen. Illan 15 maaliin mahtui 945 katsojan iloksi monta todella näyttävää osumaa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme