Viiden maan viranomaiset arvioivat suomalaisen ydinvoimalaitoskonseptin turvallisuutta
19.1.2026 10:05:03 EET | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Säteilyturvakeskus koordinoi suomalaisen pienydinreaktorin kansainvälistä turvallisuusarviointia. Työssä selvitetään, miten yhteistyö voisi helpottaa uusien laitosten arviointityötä.
Suomalainen yritys Steady Energy on kehittämässä omaa pienreaktoria (LDR-50), jota se markkinoi kaupunkien kaukolämmön lähteeksi. Säteilyturvakeskus (STUK) teki LDR-50:stä viime vuonna periaatteellisen turvallisuusarvion. Nyt alkaneessa kansainvälisessä yhteistyöhankkeessa STUKin kollegaviranomaiset hyödyntävät STUKin tekemää arviota. LDR-50:n kansainväliseen arviointiin osallistuvat ydinturvallisuusviranomaiset Ukrainasta (SNRIU), Puolasta (PAA), Ruotsista (SSM) ja Tšekistä (SÚJB).
Yhteistyöhankeen koordinoinnista STUKissa vastaava tarkastaja Teemu Soukki toteaa, että hankkeen yksi tavoite on antaa uuden reaktorin suunnittelijoille varhaisessa vaiheessa palautetta reaktorikonseptin turvallisuusratkaisuista ja niiden soveltuvuudesta eri maiden sääntely-ympäristöihin.
Ydinturvallisuusviranomaisten toinen tavoite on kerätä kokemuksia siitä, miten kansainvälistä yhteistyötä voidaan hyödyntää kansallisessa arviointityössä.
”STUK saa tässä hyödyllistä palautetta omasta arvioinnistaan kollegaviranomaisilta”, Teemu Soukki toteaa. Hänen mukaansa STUK myös kerää kokemuksia siitä, miten se voi käyttää muiden maiden viranomaisten tekemiä arviointeja omassa arviointityössään.
Kansainvälinen LDR-50:n turvallisuusarviointi käynnistyi lokakuussa 2025 ja päättyy kesällä 2026. Jokainen viranomainen tekee arvionsa itsenäisesti omien säädöstensä pohjalta. Tarkoituksena ei ole muodostaa yhteistä viranomaiskantaa. Kansalliset havainnot kootaan yhteenvetoraporttiin, joka toimitetaan Steady Energylle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu SoukkiTarkastajaSTUK
Puh:09 75988517Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Lyhyesti STUKista
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser.
Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Geografisk information stöder beslutsfattandet i en nödsituation med strålrisk16.9.2026 14:29:15 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen (STUK) har i det EU-finansierade IDEAMETA-projektet utvecklat nya digitala lösningar för att skapa en lägesbild av nödsituationer med strålrisk samt för att sammanställa och dela lägesinformation. Utvecklingsarbetet gör bedömningen av strålningssituationen snabbare och förbättrar Finlands förmåga att svara på kärn- och strålningsolyckor.
Paikkatieto tukee päätöksentekoa säteilyvaaratilanteessa16.9.2026 14:29:15 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus (STUK) on kehittänyt EU-rahoitteisessa IDEAMETA-hankkeessa uusia digitaalisia ratkaisuja säteilyvaaratilanteiden tilannekuvan muodostamiseen ja tilannetiedon kokoamiseen ja jakamiseen. Kehitystyö nopeuttaa säteilytilanteen arviointia ja parantaa Suomen kykyä vastata ydin- ja säteilyonnettomuuksiin.
Mycket små mängder radioaktivt kobolt i luften i Imatra i augusti10.9.2026 13:32:57 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen (STUK) upptäckte radioaktivt kobolt i ett luftpartikelprov som samlades in i Imatra i augusti.
Imatran ilmassa oli elokuussa hyvin vähän radioaktiivista kobolttia10.9.2026 13:32:57 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus havaitsi Imatralla elokuussa kerätyissä ilman hiukkasnäytteessä radioaktiivista kobolttia.
IAEA:n tiedote: Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA arvioi Suomen ydin- ja säteilyturvallisuusvalmiutta3.9.2026 12:01:51 EEST | Tiedote
Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) asiantuntijaryhmä on päättänyt kymmenen päivää kestäneen arviointitehtävänsä, jonka aikana se arvioi Suomen ydin- ja säteilyvaaratilanteisiin varautumista ja valmiusjärjestelyjä. Emergency Preparedness Review (EPREV) -arviointi tehtiin Suomen hallituksen pyynnöstä, ja sen käytännön järjestelyistä Suomessa vastasi Säteilyturvakeskus (STUK).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme