Fingon terveiset Davosiin: Planeetan rajat määrittävät globaalin talouden uuden suunnan
20.1.2026 15:23:17 EET | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry | Tiedote
Fingo kannustaa tänään Davosissa alkaneen Maailman talousfoorumin (WEF) osapuolia vastustamaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin pyrkimyksiä kaapata agenda omiin tarkoituksiinsa. Huomio Davosissa tulisi keskittää kansainvälisen taloudellisen ja poliittisen järjestelmän demokratisoinnin edistämiseen, kuten YK:n turvallisuusneuvoston ja ultrarikkaiden verotuksen uudistamiseen, Fingo toteaa tänään lähettämässään avoimessa kirjeessä Suomen delegaatiolle.
Maailmassa ovat samaan aikaan läsnä ekologinen kolmoiskriisi ja syvä eriarvoistuminen. Maailmanyhteisö on kuitenkin edistynyt lukuisissa suhteissa kestävässä kehityksessä. Noin kolmasosa kestävän kehityksen tavoitteista on saavutettu tai oikeassa suunnassa.
”Maailman talousfoorumi on mahdollisuus keskustella ratkaisuista globaalin kestävyysmurroksen haasteisiin. Ratkaisuja tarvitaan pikaisesti. Edistystä jarruttavat esimerkiksi koettu pandemia, sodat ja kauppasota – ja liian vähäinen panostus kestävään kehitykseen. Takapakkien vuoksi maali tuntuu siirtyvän yhä kauemmaksi samalla, kun juoksemme sitä kohti”, toteaa Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
Suomella on hyvät edellytykset edistää kestävää kehitystä
Suomen delegaation tulee Fingon mukaan pitää esillä keinoja siirtymäksi kestävään ja oikeudenmukaiseen globaalitalouteen. Keinojen osalta tulee tasapainottaa ekologinen ja sosiaalinen kestävyys sekä globaali oikeudenmukaisuus. Fingo painottaa sitoutumisen vahvistamista kansainvälisiin sopimuksiin.
”Maailmassa on jo hyviä työkaluja: esimerkkeinä Kestävän kehityksen tavoitteet, Pariisin ilmastosopimus, ihmisoikeussopimukset ja ILO:n työelämää koskevat perussopimukset. Ne ovat YK:n piirissä yhdessä sovittuja maailmanlaajuisia pelisääntöjä ja ohjaavat kaikkia maita rakentamaan oikeudenmukaisempaa, kestävämpää ja turvallisempaa tulevaisuutta. Erityinen vastuu näiden edistämisessä on vaurailla, luontoa ja ilmastoa ylikuormittavilla mailla, kuten Suomella”, toteaa Fingon globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntija Silla Ristimäki.
Suomella on hyvät edellytykset edistää esimerkiksi ekososiaalisia hyvinvoinnin mittareita bkt:n rinnalla, hyvinvointitaloutta, kestävän kehityksen innovaatioverkostoja ja globaalien instituutioiden demokratisointia. Yksi tärkeä avoimessa kirjeessä nostettu tavoite on instituutioiden demokratisointi.
Katseet globaaliin demokratiaan
”Tasavallan presidentti on pitänyt esillä esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenyyksien laajentamista Afrikkaan ja niin kutsuttuun globaaliin etelään. Lisäksi on tärkeää demokratisoida globaalin talouden ohjausta koskien erityisesti velkaa, kauppaa ja investointeja sekä kansainvälistä verotusta, mukaan lukien yhteistyö ultrarikkaiden verottamiseksi. Nykyjärjestelmässä esimerkiksi WTO:ssa, IMF:ssä ja Maailmanpankissa vauraiden maiden ääni korostuu”, Nalbantoglu sanoo.
Fingon globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntijan Essi Lindstedtin mukaan demokratian puute aiheuttaa kahdenkertaista painetta kansainvälisessä järjestelmässä.
”Ensinnäkin instituutiot eivät ota maailman ihmisten tarpeita ja vahvuuksia riittävästi huomioon, kun vauraan vähemmistön ääni korostuu. Tästä aiheutuen mailla on kannustin rakentaa omia, vaihtoehtoisia järjestelmiä olemassa olevien rinnalle tai sijaan. Esimerkiksi BRICS-yhteenliittymää voi pitää vastauksena alhaisesta demokratiasta vauraan lännen edustamissa järjestöissä. Samalla aikaa Yhdysvallat alentaa YK:ta ja pidättää rahoitusta pakottaakseen sen noudattamaan Yhdysvaltojen etuja. Ellei kansainvälisiä järjestöjä demokratisoida, vahvistuvat todennäköisesti blokit ja vastakkainasettelu. Lännen tulisi sitoutua vahvistamaan demokratiaa globaaleissa järjestelmissä sekä oman selviytymisensä vuoksi että oikeudenmukaisuuden nimissä”, Lindstedt toteaa.
Kansalaisyhteiskunta kestävyysratkaisujen avaintkijänä
Fingo muistuttaa kirjeessään, että kansalaisyhteiskunnalla on keskeinen rooli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämisessä. Kansalaisyhteiskunnan tila kansainvälisesti kuitenkin kapenee. Maailmanlaajuisen Civicus-verkoston raportin mukaan maailman 198 maasta ja alueesta jopa 122:ssa kansalaisyhteiskunta on ollut vakavien hyökkäysten kohteena.
Ristimäen mukaan Suomi voi näyttää myönteistä esimerkkiä.
”Suomi on edelleen avoin yhteiskunta, ja yhteistyö kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin välillä on vahvaa. Suomessa on esimerkillisiä käytäntöjä, kuten kansalaisyhteiskunnan osallistaminen Suomen virallisiin, kansainvälisiin prosesseihin. Suomalaiset nuorisodelegaatit ovat saaneet kansainvälistäkin huomiota. Suomi voisi edistää myös kansalaisyhteiskunnan osallisuutta Maailman talousfoorumissa. Se monipuolistaisi keskustelua, avoimuutta ja rakentavia ehdotuksia”, Ristimäki toteaa.
Pysytään asiassa
Erityisesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyrkinyt viemään Talousfoorumin keskustelua omiin uomiinsa. Fingon Nalbantoglun mukaan on tärkeää varmistaa, ettei keskustelua kaapata.
”Yhdysvaltain presidentti Trump pyrkii kaappaamaan asialistan keskusteluihin Palestiinaa koskevasta niin kutsutusta Rauhanneuvostostaan. Ehdotus rauhanneuvostoksi vaikuttaa tragikoomiselta egotemppuilulta. Koplassa ei esimerkiksi ole palestiinalaisten edustajaa eikä edes Israelin hyväksyntää, sillä on miljardin dollarin jäsenmaksu ja Trump kytkee sen tullisotaansa. Huomio Talousfoorumissa tulisi kiinnittää asiallisiin asioihin”, Nalbantoglu sanoo.
Lue Fingon avoin kirje Suomen delegaatiolle Maailman talousfoorumissa täältä.
Lisätiedot:
vaikuttamistyön ja oppimisen johtaja Ilmari Nalbantoglu | p. 050 317 6693 |ilmari.nalbantoglu@fingo.fi
globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntija Essi Lindstedt | p. 050 317 6700 | essi.lindstedt@fingo.fi
globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntija Silla Ristimäki | p. 050 317 6702 | silla.ristimaki@fingo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi LindstedtAsiantuntija, globaali oikeudenmukaisuusSuomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry
Puh:+358503176700essi.lindstedt@fingo.fiIlmari Nalbantoglujohtaja, vaikuttaminen ja oppiminenSuomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:+358 50 317 6693ilmari.nalbantoglu@fingo.fiSilla Ristimäkiasiantuntija, globaali oikeudenmukaisuusSuomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:+358 50 317 6702silla.ristimaki@fingo.fiFingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Noin 250 jäsentämme työskentelee kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, globaalin kansalaiskasvatuksen, humanitaarisen avun, rauhantyön, ihmisoikeustyön tai muun kestävää kehitystä edistävän toiminnan parissa Suomessa ja maailmalla. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Kansainväliset rytmit ja ajankohtaiset keskustelut valtaavat Helsingin keskustan11.3.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Toukokuun puolivälissä 16.–17.5. järjestettävän Maailma kylässä -festivaalin Musiikkilavalla nähdään muun muassa Yona, Mutaveijarit, ranskalais-kolumbialainen Ëda Diaz, Jarmo Saari Republic, Aizhan Sultan sekä Vodou Fusion. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla järjestettävän ilmaisfestivaalin teemana on Vapaus, joka näkyy vahvasti festivaalin työpaja- ja puheohjelmassa. Tapahtuman järjestää Fingo.
Hiljaisuuskin on kannanotto ja sitä kaikuu Suomen johdon vastaus Afganistanin naisiin kohdistuvan sorron syvenemiseen7.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2021 valtaan palannut Taleban hallinto on erityisesti pyrkinyt tuhoaman naisien ja tyttöjen oikeuksia. Olisi voinut kuvitella, ettei tilanne voisi enää pahentua. Kunnes näin kävi. Suomi ei voi seurata sukupuoleen perustuvaa apartheid-järjestelmää hiljaisena sivustakatsojana.
Suomen tulee tuomita Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin6.3.2026 11:07:47 EET | Tiedote
Fingon mukaan EU:n ja Suomen päättäjien tulee tuomita Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin kansainvälisen oikeuden rikkomuksena, kuten on tehty Venäjän hyökkäyssodan kohdalla Ukrainassa. Samaan aikaan on tuettava iranilaisia, jotka elävät nyt autoritaarisen hallinnon ja ulkovaltojen pommien ristipaineessa.
Mitä jos Golfvirta oikeasti pysähtyy? Uusi Maailman Kuvalehti luo katsauksen planeetta Maahan18.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Karoliina Knuuti selvitti, tuleeko Suomeen sittenkin jääkausi. Jani Toivola ja Bella Forsgrén puolestaan kertovat, millaista on työskennellä vähemmistön jäsenenä eduskunnassa. Esseessä pohditaan, miksi planeetan kriisiviestit kaikuvat kuuroille korville.
Maailma kylässä -festivaalin ensimmäiset ohjelmajulkaisut avaavat näkymiä Palestiinaan, Venezuelaan ja Kongoon11.2.2026 09:25:34 EET | Tiedote
Helsingin keskustaan muuttava Maailma kylässä -festivaali on julkaissut ensimmäisiä ohjelmiaan. Toukokuun puolivälissä 16.–17.5. järjestettävällä ilmaisfestivaalilla nähdään kongolais–kanadalainen multi-instrumentalisti Kizaba, palestiinalaistaustainen psykedeelistä desert rockia edustava Jamila & The Other Heroes sekä venezuelalaisen kuvajournalisti Manu Quinteron ja Venezuelasta raportoineen toimittaja Maija Salmen ajankohtainen keskustelu Venezuelan oikeudesta vapauteen. Festivaalin teemana on Vapaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme