Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Meerikan toinen single Pakofantasioita kyseenalaistaa ylisuorittamisen – ja samplaa paperikuppeja!

30.1.2026 09:00:00 EET | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

Jaa

Monipuolisen laulajan ja muusikon uran tehneen Meerika Ahlqvistin uusi soolosingle Pakofantasioita ilmestyy perjantaina 30. tammikuuta. Ilmavan lyyrinen elektroninen popkappale sukeltaa syvälle arjen eskapismiin, häpeän ja riittämättömyyden tunteeseen. Miksi elämässä pitäisi jatkuvasti pyrkiä eteenpäin ja ajaa itsensä burnoutiin ennen kuin tajuaa pysähtyä?

Meerikan toinen soolosingle Pakofantasioita sanoittaa rehellisesti ajassamme tunnistettavia suorituspaineita ja riittämättömyyden tunnetta. Kuva: Tiina Varjakoski
Meerikan toinen soolosingle Pakofantasioita sanoittaa rehellisesti ajassamme tunnistettavia suorituspaineita ja riittämättömyyden tunnetta. Kuva: Tiina Varjakoski

Meerika Ahlqvist tunnetaan muun muassa räppäri Laineen Kasperin yhtyeen laulajana ja kosketinsoittajana. Meerika on myös työskennellyt Hannibaalin, Haamun ja 6Mäen Tre-Funk III -yhtyeissä, ja hänen äänensä on kuultu lukuisilla suomalaisilla rap-julkaisuilla feateissa ja taustalauluissa. Sooloartistina Meerika yhdistää elektroniseen poppiin hiphopin ja r’n’b-vaikutteita sekä taustaansa musiikkiteatterin ja musikaalien parissa ​​luoden omaperäisen soundin, jossa on kaikuja myös tanssimusiikista ja kokeellisesta popista. 

– Haluan tehdä kappaleita ihmisille, jotka tarvitsevat halausta ja kohtaamista. Pakofantasioita on jatkoa syville keskusteluille, joita käyn ystävieni kanssa – rehellistä pohdintaa häpeästä, keskeneräisyydestä ja siitä, mitä tapahtuu, kun lakkaa kuuntelemasta omia tarpeitaan, Meerika kiteyttää.

Pakofantasioita sai alkunsa Meerikan pitkäaikaisesta haaveesta muuttaa pohjoiseen ja aloittaa alusta. Laulun kirjoittamisen aikaan Meerika yhdisteli päivätyötä laulunopettajana, ylempiä korkeakouluopintoja, viikonloppujen keikkailua sekä ensiaskeleita sooloartistina. Kokemus oli ristiriitainen: yritys selvitä kaikesta johti epäonnistumisen tunteeseen kaikilla elämän osa-alueilla.

– Kappaleessa juostaan häpeää pakoon tekemällä valtavasti töitä, uppoutumalla turvasarjoihin ja haaveilemalla toisaalle lähtemisestä. Pakofantasioita ei kuitenkaan tarjoa pakenemista ratkaisuksi, vaan kysyy, miksi menestyminen menee niin usein läheisten ihmissuhteiden edelle ja miksi ihminen pysähtyy vasta uupumuksen kautta, Meerika kertoo.

Tuotannollisesti Pakofantasioita syntyi kiinnostavan kokeilun tuloksena. 

– Päädyin testaamaan paperikuppeja perkussioina rumputuotantoon ja innostuin ideasta. Yhdistelin beattiin myös analogisen Ace Tone Rhythm Ace -rumpukoneen sämplejä. Kappaleen rytmisenä koukkuna on myös nykivä basari, joka tuo mieleen J Dilla -henkisen hiphop-beatin. Musiikillisesti minua inspiroivat esimerkiksi Kaitlyn Aurel Smithin, FKA Twigsin sekä Okloun soundimaailmat.

Singlen tuotannosta Meerika vastaa yhdessä tuottaja Lotta Ahlbeckin kanssa. Meerika on soittanut kappaleen kaikki syntetisaattoriraidat ja Lotta viuluraidat. Ahlbeck tunnetaan muun muassa kriitikkojen kiittämän artisti Saarisalon albumin Rohkeempi, notkeempi yhtenä lauluntekijänä. 

Pakofantasioita on Meerikan toinen soolosinglenä julkaistava kappale. Hänen debyyttisinglensä Lupa ilmestyi syksyllä 2025.

Meerika Ahlqvist – Pakofantasioita

Linkki suoratoistoihin: https://orcd.co/meerikapakof

EAN: 199806951880

ISRC: QM4TW2617302

Latauslinkki ja promokuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1pGvUWjpjhXipDgNWKXVtmxy0tfGFM8mK?usp=sharing

Julkaisu: 30.1.2026
Label: WindowFactory

https://www.windowfactory.net/

https://www.windowfactory.net/meerika/

https://www.instagram.com/meerikaah/

https://www.tiktok.com/@meerikaah

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelut, lisätiedot:


Meerika Ahlqvist
meerika.ahlqvist@gmail.com


Kasperi Laine / WindowFactory
ikkunatehdas@gmail.com

Kuvat

Meerika: Pakofantasioita-singlen kansi. Kannen kuva: Tiina Varjakoski
Meerika: Pakofantasioita-singlen kansi. Kannen kuva: Tiina Varjakoski
Lataa
Meerika. Kuva: Tiina Varjakoski
Meerika. Kuva: Tiina Varjakoski
Lataa
Meerika. Kuva: Tiina Varjakoski
Meerika. Kuva: Tiina Varjakoski
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kepeän iskelmällinen popsingle Vanha suola pulppuaa alitajunnan tummista vesistä13.3.2026 10:30:02 EET | Tiedote

Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen tänään 13. maaliskuuta julkaistava uusi single Vanha suola soljuu 1950-luvun iskelmän tunnelmissa, modernilla pop-otteella raikastettuna. Tytti Metsän puhdas ääni soi iloa ja vie ajatonta melodiaa vaivattomasti rumpali Janne Haaviston ja basistin ja pedal steel -kitaristin tontteja hoitavan Miikka Paatelaisen soiton komppaamana. Kepeyden alla kuplii kuitenkin jotakin painavaa. Vanha suola on Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kolmas single 3.4.2026 ilmestyvältä Yhteistä rytmii -levyltä.

Tero-Petri & Korvaamattomat tanssii paholaisen kanssa – uusi single Himo tanssittaa mua on viettelevä aikuisten satu5.3.2026 12:12:12 EET | Tiedote

Tero-Petri & Korvaamattomat julkaisee 6.3. singlen Himo tanssittaa mua. Tänä vuonna ilmestyvän albumin toinen single syventää yhtyeen uudistunutta ilmaisua: romuluisempi ja teatterimaisempi soundi rakentuu entistä vahvemmin Tero-Petri Suovasen laulun ja tarinankerronnan varaan. Kappaleen yllä leijuu ruoste ja sahanpuru. Se kutsuu tanssimaan pimeille kujille viettien riivaamana. Biisiin tehty ilahduttavan ja pelottavan omintakeinen video on ensinäytössä ja kappale ennakkokuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.

Inginmaan uusi albumi Yhdeksän elämää on läpileikkaus tulkitsijan menneisyyteen ja ovi tulevaan26.2.2026 09:40:53 EET | Tiedote

Anna Inginmaan odotettu uusi albumi Yhdeksän elämää ilmestyy huomenna perjantaina 27. helmikuuta. Muusikko Maritta Kuulan sanoittaman voimakappaleen Ring Ring video on tänään ensinäytössä Soundi-lehden sivuilla. Levyltä on julkaistu kolme singleä: voodoo-iskelmä Lemmenmalja, irti päästämisen hetkestä kertova Älä soita ja kirjailija Rosa Liksomin sanoittama Kuolleen naisen kengät, kaikki ajattomia popkappaleita, joiden tekijänä ja tulkitsijana Inginmaa on omimmillaan. Yhdeksän elämää ei ole Inginmaalle vain projekti muiden joukossa, vaan pitkään kytenyt unelma, uudistuminen ja vapautuminen.

Lisäys Helsinki Lit 2026 -ohjelmaan: brittiläinen historioitsija Antony Beevor kohtaa Sirpa Kähkösen19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote

Helsinki Lit täydentää vuoden 2026 ohjelmistoaan vielä yhdellä kansainvälisellä kirjailijanimellä: perjantaina 22. toukokuuta Kulttuuritalolle mukaan tulee Antony Beevor, joka on yksi Ison-Britannian palkituimmista tietokirjailijoista. Beevoria haastattelee Finlandia-palkittu kirjailija Sirpa Kähkönen. Helsinki Litin päiväkohtaiset ja kahden päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye