Skanska toteuttaa Tyks Kompassisairaalan toisen vaiheen
21.1.2026 09:07:29 EET | Skanska Oy | Tiedote
Skanska ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue ovat sopineet Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) psykiatrian uudisrakennuksen, eli Kompassisairaalan toisen vaiheen toteuttamisesta. Rakennustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja kohde valmistuu vuonna 2028. Urakan arvo Skanskalle on noin 50 miljoonaa euroa.

Hanke koostuu kahdesta erillisestä siivestä, kuusikerroksisesta Lempisiivestä ja yhdeksänkerroksisesta Tykkisiivestä, jotka sijoittuvat Sirkkalankadun ja Lemminkäisenkadun varteen. Uudisrakennuksen laajuus on noin 24 000 bruttoneliömetriä.
Hankkeessa rakennetaan myös kahden uuden rakennusosan liittymät Tyks Kompassisairaalan ensimmäisen vaiheen rakennuksiin sekä tehdään sisäisiä muutoksia olemassa olevien rakennusosien liittymäkohtiin.
”Saamme nyt vietyä loppuun Tyks Kompassisairaalan kokonaisuuden rakentamisen. Se toteuttaa tärkeän tavoitteemme saada Tyks Psykiatrian palvelut kiinteästi yhteyteen toistensa kanssa. Tämä parantaa asiakkaiden palveluita ja henkilökunnan toiminnan edellytyksiä. Kompassisairaala on tunneliyhteydellä kiinni muissa Tyks Kantasairaalan rakennuksissa, mikä parantaa yhteistyötä potilaiden parhaaksi”, sanoo vs. kiinteistöjohtaja Tuomo Lehtisalo.
Kompassisairaalan ensimmäisen vaiheen toteutti Skanska.
”Olen tyytyväinen, että pääsemme jatkamaan vaativan sairaalahankkeen toista vaihetta saman ydintiimin kanssa, joka oli toteuttamassa myös ensimmäistä vaihetta. Tavoitteenamme on rakentaa terveelliset, turvalliset ja toimivat tilat kaikille sairaalan käyttäjille aikataulussa”, kertoo tulosyksikön johtaja Vesa Hintukainen Skanskasta.
Skanskalla on vahva kokemus sairaalarakentamisesta. Kompassisairaalan ensimmäisen vaiheen lisäksi Skanska on toteuttanut muun muassa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin keskussairaalan ja palvelukeskuksen, Ahveniston sairaala Assin, joka valmistui viime vuonna.
”Työssämme kiinnitämme erityistä huomiota alueella liikkuvien turvallisuuteen ja sairaalatoiminnan häiriöttömyyteen. Lisäksi minimoimme ympäristövaikutuksia muun muassa lajittelevalla purkutyöllä, materiaalien kierrätyksellä sekä valitsemalla tuotteita niiden käyttöiän, korjattavuuden ja ympäristökuormituksen perusteella", hän jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, vs. kiinteistöjohtaja Tuomo Lehtisalo, puh. 050 466 0875, tuomo.lehtisalo@varha.fi
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Vesa Hintukainen, puh. 040 518 8777, vesa.hintukainen[at]skanska
Skanska Oy, mediayhteydet, puh. 050 311 1773, media[at]skanska.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2024 lopussa noin 1 500 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Espoon Niittykumpuun uusia koteja24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Skanska Kodit on käynnistänyt Espoon Niittykumpuun tulevan uuden ympäristöluokitellun kohteen, As. Oy Espoon Luhtavillan, ennakkomarkkinoinnin.
Uusia koteja Keski-Pasilaan – As. Oy Helsingin Resiinan ennakkomarkkinointi on käynnistynyt10.4.2026 09:35:00 EEST | Tiedote
Keski-Pasilaan, kauppakeskus Triplan ja Pasilan aseman läheisyyteen, on tulossa uusia ympäristöluokiteltuja koteja, joiden ennakkomarkkinointi on käynnistynyt.
Skanska on käynnistänyt asuntokohteen rakentamisen Turun Telakkarannassa2.4.2026 11:17:07 EEST | Tiedote
Skanska on käynnistänyt As. Oy Turun Prikantiinin rakentamisen Aurajoen varrella. Rakennukselle tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokitusta, ja sen energialuokka on A. Kyseessä on Skanskan viimeinen hanke Turun Telakkarannan asuinalueella.
Uudet ympäristöluokitellut kodit viimeistelevät asuinkorttelin Helsingin Oulunkylässä17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Oulunkylän Veräjämäkeen rakentuu Skanskan toteuttama kylämäinen kolmen kohteen kortteli, jonka viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on nyt alkanut.
Skanska toteuttaa Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksen Helsingissä27.2.2026 08:45:09 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ovat sopineet Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksesta Helsingin Meilahdessa. Korjaustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja urakan arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2028. Urakan arvo Skanskalle on 28 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme