Pertti Koivulan uusi aluevaltaus
2.2.2026 08:07:22 EET | Suomen Viihdekeskus Oy | Tiedote
Pertti Koivula debytoi ohjaajana Äänekosken Kartano Kievarin kesäteatterissa kesällä 2026 näytelmässä "Onnen maa". Mukana ovat tangokuninkaalliset Tiina Räsänen ja Petri Hervanto. Koivula esittää myös Reijo Taipaleen roolia. Esitys on rakkaudentunnustus tangolle ja suomalaisuudelle.


Kartano Kievarin kesäteatteriin pestattu teatteri- ja elokuvanäyttelijä Pertti Koivula ei juuri esittelyjä kaipaa. Helsingin kaupunginteatterissa pitkään kiinnitetty näyttelijä ahkeroi vielä helmikuun loppuun 2026 asti Rovaniemen teatterin Viulunsoittaja katolla musikaaliin pääroolissa. Tämän jälkeen hän aikoo keskittyä tulevan kesän Onnen maa- projektiin.
-Ohjaajan työssä minulla ei ole mitään vaikeuksia kysyä neuvoa viisaammiltani, jos tulee tarvetta. Ja hyvä käsikirjoitus ohjaa näyttelemistä jo itsessään, toteaa Koivula.
-Näyttelijöiden oma motivaatio on näytelmässä tärkeää. Koen että minun tehtävänä
ohjaajana on ennen kaikkea saada ihmiset loistamaan, sanoo Koivula.
Rakkaus tangoon yhdistää tekijät
Kesäteatterin päärooleihin kiinnitetyt tangokuninkaalliset Tiina Räsänen ja Petri Hervanto ovat tehneet pitkän uran niin esiintyvinä artisteina kuin näyttelijöinä.
Sekä heitä että ohjaajaa näyttää yhdistävän rakkaus tangoon, joka on ollut myös yksi painava syy kesäteatterituotantoon osallistumisesta.
Markku Pölösen elokuvan käsikirjoitukseen perustuva näytelmä on varmasti monelle tuttu niin elokuvana kuin lukuisina teatteriversioina. 1960-luvun alkuun sijoittuva tarina sisältää huumoria sekä hersyvää dialogia että tunnistettavia henkilöhahmoja, mutta myös syvempää pohdintaa elämästä, sukupolvien vaihtumisesta, yhteentörmäyksestä sekä oman onnen ja elämän etsimisestä ja löytämisestä.
Onnen maa- elokuva, jota Koivula myös tähditti 1990-luvun alussa teki kunniaa Reijo Taipaleen ikivihreille tangoille. Näille annetaan myös ensi kesän kesäteatterituotannossa ansaitsemansa arvo. Koivula esittää näytelmässä ohjaajan tehtävän lisäksi myös Reijo Taipaleen roolia, jonka upeat tangot pääsevät musiikkinäytelmässä oikeuksiinsa.
Klassinen tuhlaajapojan tarina
Markku Pölösen elokuvan käsikirjoitushan ja on monella tapaa klassikko. 1960-luvun Pohjois-Karjalaan sijoittuva Onnen maa-elokuva sai aikoinaan suuren suosion ja käynnisti Pölösen ansiokkaan ohjaajan uran.
Koivulan mukaan tarinassa vetoaa erityisesti sekä sydämellisyys että lämpö. Tietenkin myös 60-luvun tunnelma ja elämänmeno lavatansseineen ja tangoineen. Koivula oli jo elokuvan teon aikaan vakuuttunut tarinasta.
-Mielestäni näytelmä on klassinen ” tuhlaajapojan ” tarina, jossa päähenkilö lopulta löytää etsimänsä onnen. Ja kaikkihan me lopulta etsimme omaa Onnen maata, toteaa Koivula.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri Pitkänen, Kartano Kievari.
lare@tanssittaa.fi
puh. 0400- 544 970
Markkinointi, myynti, haastattelupyynnöt:
info@kartanokievari.fi
puh. 0400- 847 575
Raimo ViljalatoimitusjohtajaSuomen Viihdekeskus Oy
Puh:+358400647723info@juhlatalo.comKuvat
Linkit
Suomen Viihdekeskus Oy/Juhlatalo
Vuodesta 1993 toiminut Suomen Viihdekeskus Oy järjestää valtakunnallisesti viihdettä eri muodoissaan sekä ravintola-, Catering- ja juhlapalveluita.
Toimimme kesällä yhteistyössä KARTANO KIEVARIN kesäteatterin kanssa.
KARTANO KIEVARI tarjoaa maalaismiljöössä, kauniin Suojoen rannalla monenlaista ohjelmaa, viihdettä sekä elämyksiä. Myäs ravintola- ja majoituspalvelut onnistuvat toiveiden mukaan.. Lämpimästi tervetuloa KARTANO KIEVARIIN - aitoon maalaishotelliin Hietaman kylälle, Äänekoskelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Viihdekeskus Oy
Patrizio, palaa pian!11.8.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Patrizio Buannen kesäkiertue Suomessa oli aikamoinen menestys yleisön ja kriitikoidenkin mielestä.
Patrizio Buannelta uusi single "Ti Innamorerai"23.6.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Patrizio Buanne esittelee uuden singlensä "Ti Innamorerai"(rakastut), modernin italopop-kappaleen, jolla on taattu dolce vita- tunnelma ja tarttuva melodia.
Patrizio Buanne, Napolista Järvi-Suomeen.3.6.2025 07:58:38 EEST | Tiedote
Baritoni-showmies Patrizio Buannen helmikuun loppuunmyydyt keikat Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä olivat huikea menestys. Niiden aikana murheet ja yksinäisyyden tunne olivat tiessään. Nyt Patrizion Italia-Suomi rakkaustarina saa jatkoa 23.-31.7., kun Patrizio viihdyttää meitä ja samalla tutustuu ensi kertaa perheensä kanssa upeaan kesäämme.
Maailmanluokan tähti ja viihdyttäjä Patrizio Buanne valloitti — eräs sanoikin, että se oli vuosituhannen keikka!18.2.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Italialainen baritoni Patrizio Buannen ja Special guest Diandran Suomen helmikuussa 2025 lopuunmyydyt konsertit Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä olivat täysosuma. Murheet ja yksinäisyyden tunne ainakin poistuivat noina päivinä. Konserttien jälkeen odotetaan jo innolla molempien kesäesiintymisiä Suomessa.
Den italienska barytonsångaren och showmannen Patrizio Buanne charmar Finland på fullsatta konserter i februari 2025.4.2.2025 07:20:00 EET | Pressmeddelande
Patrizio Buanne kommer äntligen till Finland från sina världsturnéer för att uppträda på utsålda konserter den 6–9 februari 2025, efter ett uppehåll på 18 år! Konserterna kommer att hållas i Helsingfors, Åbo och Jyväskylä och det utlovas italienska och internationella musikklassiker. Med i showen är också den mycket populära Diandra. Efter dessa ser vi fram emot en underhållande sommar med Patrizio i Finland 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



