Maria Aspala: Kun luvut kertovat vain puolet tarinasta – mitä vuokrakeskustelussa jää helposti sanomatta

Vapaat vuokramarkkinat seuraavat talouden liikkeitä. Monilla paikkakunnilla vuokra-asuntoja on nyt enemmän tarjolla kuin niille on kysyntää. Kun asuntoja on rakennettu runsaasti, korkotaso on muuttunut ja työllisyysnäkymät ovat epävakaat, vuokrat mukautuvat tilanteeseen.  Se on markkinamekanismin normaalia toimintaa. 

Valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokranmääritys taas nojaa omakustannusperiaatteeseen. Vuokra muodostuu todellisista kuluista: rakentamisesta, rahoituksesta, ylläpidosta ja korjauksista. Kun rakentamisen kustannukset, energian hinta ja talojen korjaustarpeet kasvavat, myös kustannusperusteinen vuokra nousee.  

Hekan tehtävä on varmistaa, että Helsingissä on koteja myös niille, joille markkinahintainen asuminen ei ole vaihtoehto. Kohtuuhintaisuus ei synny säästämällä väärästä paikasta, vaan tekemällä pitkäjänteisiä valintoja, jotka pitävät asumisen kustannukset kurissa myös kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua. 

Siksi panostamme rakentamisen laatuun, energiatehokkuuteen ja ennakoivaan kunnossapitoon. Pidämme huolta siitä, että talot kestävät aikaa ja käyttöä. Tuomme elinvoimaa Helsinkiin tarjoamalla kohtuuhintaisia koteja ja työtä rakennushakkeiden kautta.  

Kaupunki, jossa koti ei ole vain markkinatuote 

Vapaarahoitteiset ja valtion tukemat vuokra-asunnot eivät ole toistensa vastakohtia. Ne ovat kaksi erilaista tapaa vastata samaan perustarpeeseen.  

Vapaat markkinat tuovat joustoa, valinnanvaraa ja investointeja Suomeen. Vapaiden markkinoiden vuokra-asuntojen kuuluukin elää markkinan mukaan niin vuokriltaan kuin rakentamisen määrältään. Valtion tukema asuminen puolestaan tuo vakautta ja varmistaa, että myös pienemmillä tuloilla voi asua lähellä työtä, palveluja ja läheisiä. Samalla se pitää rakentamisen käynnissä myös silloin, kun markkinaehtoinen asuntotuotanto hidastuu.   

Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon vuokrien tulee nousta tai laskea kustannusten mukaan riippumatta siitä, miten vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousevat. Pelkkä vuokrien nousuprosentti ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Yhtä tärkeää on tarkastella vuokraeroa valtion tukemien ja vapaarahoitteisten asuntojen välillä. Juuri se paljastaa, miten hyvin olemme onnistuneet kohtuuhintaisuuden turvaamisessa. 

Ilman tätä tasapainoa kaupungit eriytyvät. Syntyy alueita, joihin vain harvoilla on varaa, ja toisaalta alueita, joista arki karkaa palvelujen ja mahdollisuuksien perässä. Siksi tuettu asuminen ei ole markkinahäiriö, vaan kaupunkipolitiikan tietoinen valinta segregaation ehkäisemiseksi ja sosiaalisen kestävyyden vahvistamiseksi. 

Vuokrien liikkeet kertovat talouden suunnasta. Mutta kaupunkien tulevaisuus rakentuu siitä, miten pidämme huolta arjen perusedellytyksistä. Koti on niistä tärkein.