Rakentamisen Ruusu -tunnustuspalkinto Pohjoisesplanadi 37:n sisäpihan kattamiselle
22.1.2026 17:59:20 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Pohjoisesplanadin sisäpihan kattamiselle on myönnetty Rakentamisen Ruusu -tunnustuspalkinto. Kunniamaininnan sai Helsingin Pelastuslaitos. Uudessa kategoriassa kaupunkilaisten suosikiksi nousi Deckerin huvilan peruskorjaus Laajasalossa.

Rakentamisen Ruusu -tunnustuspalkinto jaetaan rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti edistävälle teolle, joka on lisännyt sekä hyvän elinympäristön luomista että ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.
Voittajat valitsi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto, ja yleisön suosikki äänestettiin kaupunkilaisten toimesta verkkoäänestyksellä. Palkinnon saajat julkaistiin 22.1.2026.
Pohjoisesplanadi 37:n sisäpihan kattaminen toi kaupunkilaisille uutta tilaa
Siroin teräsrakentein kannatellun lasikatteen rajaama sisäpiha on elämyksellinen ja tavanomaisesta poikkeava. Aiemmin pysäköintitarkoituksessa ollut asvaltoitu kylmä piha on katettu, ja tinkimättömyydellä tehty suunnittelu johti innovatiiviseen ja uniikkiin lopputulokseen, joka on saanut vaikutteita luonnon muodoista. Kohteen suunnittelusta palkittiin:
- Asmo Jaaksi, pääsuunnittelija, JKMM Arkkitehdit Oy
- Teemu Toivio, rakennussuunnittelija, JKMM Arkkitehdit Oy
- Ilkka Mikkola, teräsrakenteiden pääsuunnittelija, Ramboll Finland Oy
- Pauli Wetterstrand, vastaava rakennesuunnittelija, Sustera Oy
Jaosto painotti valinnassaan uusien, kiinnostavien tilojen avaamista kaupunkilaisille, sekä kohtaamisiin ja yhteisöllisyyteen kannustavia toimenpiteitä. Pohjoisesplanadi 37 -hankkeessa on kunnianhimoisesti lähdetty luomaan uutta kaupunkitilaa omaleimaisella, kauniilla ja ympäristöään kunnioittavalla sisäpiharakenteella sekä uusien liiketilojen avaamisella vanhan rakennuksen kellariin.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön taitavasti sovitettu ja ympäröiviin rakennuksiin kajoamaton ratkaisu on erinomainen esimerkki siitä, miten kaupunkiin voidaan saada lisää toimitilaa olemassa olevaa historiallista rakennuskantaa vaalien.
”Kehityshankkeen myötä historiallisen rakennuksen tarinaan lisättiin jälleen uusi luku. Keskeisellä paikalla sijaitsevan, olemassa olevan arvokohteen kehittäminen on mitä vastuullisinta rakentamista. On ollut äärimmäisen innostavaa olla mukana kohottamassa Helsingin ydinkeskustan elinvoimaisuutta rakentamalla uutta elämyksellistä kaupunkitilaa ja -kulttuuria”, iloitsee JKMM Arkkitehdit Oy:n pääsuunnittelija Asmo Jaaksi.
Rakentamisen Ruusun lisäksi Pohjoisesplanadi 37 on voittanut myös Vuoden Teräsrakenne 2025 -palkinnon.
Kunniamaininta Helsingin pelastuslaitoksen rakenteellisen paloturvallisuuden asiantuntijoille
Jaosto kiittää kunniamaininnalla Helsingin Pelastuslaitosta elintärkeästä työstä. Työ on pääosin näkymätöntä kun se tehdään hyvin. Hyvä paloturvallisuus ja riskien sekä vahinkojen välttäminen eivät toteudu itsestään, vaan niiden taustalla on valtava määrä asiantuntijatyötä, jonka ansiosta vietämme päivämme ja nukumme yömme turvallisesti.
Kunniamaininnalla palkittiin rakenteellisen paloturvallisuuden asiantuntijat:
- Arto Sydänhelmi, palotarkastaja-asiantuntija, Helsingin Pelastuslaitos
- Esko Rantanen, johtava palotarkastaja evp, Helsingin Pelastuslaitos
- Katja Seppälä, palotarkastaja-erityisasiantuntija, Helsingin Pelastuslaitos
- Henri Nummelin, palotarkastaja-asiantuntija, Helsingin Pelastuslaitos
- Pulmu Waitinen, palotarkastaja-asiantuntija, Helsingin Pelastuslaitos
- Sampsa Oksanen, johtava palotarkastaja, Helsingin Pelastuslaitos
- Kimmo Kartano, pelastustoimen asiantuntija, Helsingin Pelastuslaitos
Pelastuslaitos on toiminut rakennusvalvonnan tukena rakennusten paloturvallisuuden varmistamiseksi. Yhteistyön myötä asiantuntevuus on kasvanut myös rakennusvalvonnan henkilökunnalla. Yhteistyö on tärkeää, sillä rakennusvalvonta ja pelastuslaitos tarkastelevat paloturvallisuutta eri näkökulmista.
Pelastuslaitos on usein mukana rakentamishankkeissa jo ennen rakennusvalvontaa. Asiantuntijoilla on tieto ja osaaminen pelastusoperaatioiden onnistumisesta käytännössä. He tarkastelevat muun muassa hyökkäysreittejä ja laitteistoa sekä toimivat väestönsuojaviranomaisina.
Pelastuslaitos on myös osallistunut rakentamisen yhteisten käytäntöjen laatimiseen, joka vaikuttaa suoraan suunnittelun laatuun ja turvallisuuteen.

Laajasalon historallisen huvilan peruskorjaus oli kaupunkilaisten suosikki
Kaupunkilaiset saivat ensimmäistä kertaa Rakentamisen Ruusu -palkinnon yhteydessä äänestää suosikkiaan ehdokkaista. Suojeltu puuhuvila Tullisaaressa on yksityisessä omistuksessa. Helsingin puuhuviloita on historian saatossa tuhoutunut paljon, ja osa olemassa olevista ovat päässeet rapistumaan kauas alkuperäisestä loistostaan.
Kaupungin historiallisen perinnön vaalimisesta kaupunkilaiset palkitsevat:
- Nanette Borgström, huvilan omistaja
- Juulia Mikkola, arkkitehtisuunnittelija, Livady Oy
- Kimmo Lehtola, vastaava työnjohtaja, Arkkitehtitoimisto Kimmo Lehtola
- Tuomo Rinne, urakoitsija, Entisöinti Rinne
Kaupunkilaiset saivat perustella valintaansa äänestyksen yhteydessä. Perusteluissa nousi esiin arvostus historiallista rakentamista kohtaan: ”Näitä rakennuksia ei voi korvata, niitä voidaan korjata”.
Huvilan entisöinti on tehty pieteetillä ja asiantuntemuksella perinteisiä menetelmiä käyttäen. Huvilan alkuperäinen huonejärjestely on palautettu, ja ovi- ja ikkuna-aukkoja on otettu uudelleen käyttöön. Sisäpintoja ja pintakäsittelyjä on konservoitu ja uusittu alkuperäisiä vastaaviksi. Sisätilat valmistuivat syksyllä 2025, mutta huvilan julkisivujen entisöinti jatkuu vuoteen 2027 asti.
Kohteisiin voi tutustua tarkemmin 4.–20.2.2026 Rakentamisen Ruusu -näyttelyssä Kaupunkiympäristötalon aulassa osoitteessa Työpajankatu 8.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Immonen
Rakennusvalvontapäällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 31052211
leena.immonen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.4.202629.4.2026 17:44:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui keskiviikkona 29.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on maanantaina 11.5.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 28.4.202628.4.2026 18:44:50 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 28.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Toaletter, sopkärl och insamling av skumvinsflaskor – så förbereder sig Helsingfors för valborgsfirandet27.4.2026 09:29:30 EEST | Pressmeddelande
Staden ordnar 189 toaletter och 50 pissoarer till parkerna i centrum inför festligheterna. I Centrum och Brunnsparken placerar man dessutom ut sopkärl för evenemang, öppna flak och plåttunnor för pyrande grillavfall. All slags försäljningsverksamhet är förbjuden i Esplanadparken och på Senatstorget.
Vessoja, roskiksia ja kuohuviinipullokeräys – näin Helsinki varautuu vapun juhlintaan27.4.2026 09:29:30 EEST | Tiedote
Kaupunki järjestää keskustan puistoihin 189 käymälää ja 50 pisoaaria juhlijoita varten. Keskustaan ja Kaivopuistoon tuodaan lisäksi tapahtumaroskiksia, avolavoja sekä peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Esplanadin puistossa ja Senaatintorilla kaikenlainen myyntitoiminta on kiellettyä.
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



