Keskustan Siika-aho varoittaa nykypolitiikan jatkumisesta: Seurauksena olisi veroryöppy
23.1.2026 10:14:17 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreimman kyselyn tulokset suomalaisten tulevaisuususkon romahtamisesta ovat tämän vaalikauden vedenjakaja.

- suomalaisten ostovoima ja luottamus talouteen on niin heikkoa, että Orpon hallituksen vero- ja talouspolitiikka on käytännössä ajautunut umpikujaan. Hallitus ei enää kykene peruuttamaan, eikä kaasuttamaan. Loppu vaalikausi on kitkuttamista kaikille.
Siika-ahon kertoo, että Keskustalle seuraavien vaalien kärjessä on suomalaisten luottamuksen ja johtajuuden palauttaminen. Puoluesihteerin mukaan Keskusta haluaa ensi töikseen palauttaa ahkeruuden kunniaan, jotta Suomi nousee takaisin kasvun tielle.
- Toteuttaisimme mittavan veronalennuksen ahkerille työssäkäyville suomalaisille ja remontoisimme yritysten verotuksen investointeihin kannustavaksi. Suomessa pitää saada vaurastua.
Keskustan Siika-aho muistuttaa, että vaikka vaaleihin on aikaa, niin asetelmat alkavat jo hahmottua.
- Keskusta pyrkii johtoon, sillä se haluaa palauttaa suomalaisten luottamuksen tulevaisuuteen.
Siika-ahon mukaan muut puolueet tulisivat todennäköisesti kasvattamaan työsskäyvien verotaakkaa ja heikentämään ostovoimaa entisestään.
- Kokoomuksen tai demarien politiikalle rakentuva hallitus olisi vain jatkoa nykyhallituksen linjattomuudelle. Kokoomuksen ja demareiden veropolitiikan painotukset johtavat siihen, että ahkerien ihmisten verotus kasvaisi. Sinipunan seuraus olisi valtava veroryöppy.
- Vanha suola janottaa, sillä kokoomus ja demarit ovat aina hallituskaksikkona verottaneet juuri työtä ja yrittämistä. Tästä karuna muistutuksena ovat Kataisen hallituksen jättimäiset veronkorotukset.
Yhteyshenkilöt
Antti Siika-ahoPuoluesihteeri
Puh:+358 50 5754 118antti.siika-aho@keskusta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkonen ydinasepolitiikasta: Pattitilanteeseen kannattaa etsiä ratkaisu13.3.2026 16:30:38 EET | Tiedote
Ydinenergialaista on käyty vilkasta ja kärkästä keskustelua sen jälkeen, kun hallitus kertoi aikeistaan muuttaa lakia.
Keskustan Siika-aho antaa laiskanläksyä Häkkäselle ja Tuppuraiselle: ”Ydinaseet räjäyttivät vaaliasetelman kaikkien nähtäville”12.3.2026 09:12:54 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho pitää lupaavana, että puolustusministeri Antti Häkkänen suhtautuu myönteisesti Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen ydinaseet torjuvalle esitykselle.
Keskustan Kaikkonen: Raskaussyrjintää on vähennettävä, ei lisättävä8.3.2026 11:15:11 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on lakiesityksellään edistämässä määräaikaisten työsuhteiden käyttöä. Muutos osuu etenkin naisiin, sillä se avaa oven raskaussyrjinnälle.
Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi5.3.2026 14:09:08 EET | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työn tekemisen on oltava kannattavaa27.2.2026 15:28:18 EET | Tiedote
Suomen työttömyys on kasvanut ja talous laahaa. Samaan aikaan hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosan, joka mahdollisti sen, että työtön saattoi ottaa vastaan lyhyitä ja määräaikaisia keikkatöitä ilman kohtuutonta tulonmenetystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme