Yrittäjien jaksaminen heikentynyt – apua haetaan, mutta moni jää yksin
26.1.2026 08:45:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Yrittäjien jaksaminen on hieman heikentynyt huhtikuusta 2024, osoittaa Yrittäjägallup. “Entistä harvempi sanoo, ettei jaksamisongelmia ole, ja samalla entistä useampi kertoo olevansa ylirasittunut”, elinkeinopolitiikan asiantuntija Katja Rajala Suomen Yrittäjistä sanoo.

Jaksamisongelmia esiintyy muita enemmän naisyrittäjillä, kaupan alalla ja pienillä työnantajilla. Ongelmilla on vahva yhteys yrityksen menestykseen.
“Yrityksen taloudelliset vaikeudet vievät yrittäjän voimia. Kun yrittäjän voimat hiipuvat, yrityksen vaikeudet kasvavat. Syntyy ongelmien kierre, jota on vaikea katkaista”, Rajala jatkaa.
Noin puolet (47 %) pk-yrityksen edustajista kertoo, että jaksaminen vaikuttaa paljon suoraan yrityksen toimintaan.
“Yrittäjägallup osoittaa, että mitä pienempi yritys, sitä enemmän yrittäjän jaksaminen vaikuttaa yritykseen. Kun yrityksessä on enemmän työntekijöitä, toiminta on laajemman porukan harteilla, vaikka yrittäjä kantaakin päävastuuta.”
Apua haetaan, mutta osa jää yksin
Pk-yritysten edustajista 13 prosenttia on hakenut apua työssäjaksamiseen. Osuus on pysynyt ennallaan viime vuodesta. Nuoret yrittäjät hakevat apua muita enemmän, mikä kertoo asenteiden muutoksesta.
“Apua uskalletaan hakea. Toki jaksamishaasteita voi olla nuorilla enemmän.”
Tärkein apu löytyy läheltä: puolisolta. Myös työterveyshuolto, yrittäjäkollegat ja ystävät ovat tärkeitä tukijoita. Silti seitsemän prosenttia sanoo, ettei heillä ole ketään, jolta hakisi apua.
“Heille haluan sanoa, että apua saa varmasti, kun pyytää. Sitä on tarjolla paitsi työterveyshuollosta myös esimerkiksi Mieli ry:n kautta.”
Stressiä aiheuttavat kiire, byrokratia ja tulospaineet
Yrittäjät pystyvät varsin hyvin keskittymään työhönsä: 58 prosenttia kertoo pystyvänsä keskittymään hyvin ja 38 prosenttia kohtalaisesti. Stressiä aiheuttavat eniten kiire, byrokratia ja tulospaineet.
“Kasvussa on ollut erityisesti byrokratian yrittäjille aiheuttama stressi. Se kertoo, että byrokratian keventämiseksi pitää tehdä enemmän.”
Kaupan alalla tulospaineet ovat selkeästi merkittävin stressitekijä.
“Se kertoo kaupan alan paineista, kun ihmiset eivät uskalla kuluttaa tai ostavat verkkokaupan kautta esimerkiksi Kiinasta halpatavaraa.”
Kun yrityksen työntekijämäärä kasvaa, henkilöstöasiat nousevat tärkeimmäksi stressitekijäksi. 5–9 hengen yrityksissä myös tekijäpula korostuu.
Työterveyspalvelut puuttuvat monelta
Yrittäjistä 43 prosenttia on ilman työterveyspalveluita. Yksinyrittäjistä kolme neljästä toimii ilman työterveyshuoltoa, ja myös moni pieni työnantaja jää palveluiden ulkopuolelle.
“Taustalla on useita tekijöitä. Työterveyspalveluihin ei ole ehkä varaa. Toisaalta työterveysyrityksillä ei ole ollut haluja räätälöidä palveluitaan yksin- tai pienyrittäjien tarpeisiin. Tähän on saatava muutos. Myös säätelyä pitää keventää niin, että palvelut voidaan mitoittaa pienyrittäjän tarpeisiin ja alalle syntyisi enemmän vaihtoehtoja.”
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 4.–11.12.2025. Kyselyyn vastasi 1 085 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Rajalaasiantuntija
Puh:050 505 4422katja.rajala@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Kesälomia kannattaa siirtää3.7.2026 08:26:10 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät tukee vahvasti opetusministerin ehdotusta koulujen kesälomien siirtämisestä. Yrittäjät olisi myös valmiita siirtämään lomia niin, että elokuu olisi kokonaisuudessaan kesäkuukausi. Tänään päättyy lausuntoaika opetusministerin muistiosta, jossa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan. Yrittäjät pitää tätä kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.
Työelämägallup: Lainsäädäntö rauhoitti työmarkkinoita – lakkoja ei koeta enää yhtä liiallisiksi2.7.2026 11:21:52 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista noin kolmannes (31 %) on sitä mieltä, että Suomessa on liikaa lakkoja. Eri mieltä on 56 prosenttia ja 13 prosenttia ei osaa arvioida asiaa. Lakkojen määrää liiallisena pitävien osuus on laskenut viime kesästä, 38 prosentista 31 prosenttiin.
Blogi: Yrittäjät ei ehdota työterveyshuollon lopettamista – nykyinen malli ei toimi ja kuormittaa pienyrityksiä1.7.2026 08:04:04 EEST | Tiedote
Työnantajalla on vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä ja näin tulee ollakin. Tällä hetkellä työnantajalla ei ole vapautta sen osalta, miten hän edellä mainitusta velvoitteestaan huolehtii. Kaikkien työnantajien pakottaminen toimimaan yhdellä ja samalla tavalla ei ole enää perusteltua, kirjoittaa Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten blogissaan.
Yrittäjät: YEL-uudistuksen tavoitteet uhkaavat jäädä toteutumatta23.6.2026 13:25:36 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti tänään tiistaina lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksesta, jolla toteutettaisiin yrittäjän eläkelain (YEL) uudistus. Tavoitteena on yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen mm. kohtuullistamalla eläkemaksuja ja talouskasvun tukeminen.
Yrittäjät: Paikallista sopimista laajennettava, työterveyden lakisääteisyydestä luovuttava ja perhevapaiden rahoitus uudistettava23.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii työelämän lainsäädäntöön remonttia, joka huomioi yritysten erilaiset tarpeet ja vahvistaa paikallista sopimista. ”Suomi tarvitsee lisää työtä ja työpaikkakohtaisia ratkaisuja, jotta yritykset voivat kasvaa ja palkata myös epävarmoina aikoina. Nykyinen sääntely ei tunnista riittävästi pk-yritysten toimintaympäristöjen eroja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme