Lohja jakaa liukuesteitä ikääntyneille turvallisemman talviliikkumisen tueksi
27.1.2026 09:00:00 EET | Lohjan kaupunki | Tiedote
Lohjan kaupunki tarjoaa maksuttomia kenkien päälle asennettavia liukuesteitä yli 65-vuotiaille lohjalaisille, jotta talvinen liikkuminen olisi mahdollisimman turvallista ja miellyttävää. Liukuesteet on tarkoitettu ensisijaisesti niille, joilla ei vielä ole liukuesteitä tai nastakenkiä ja joiden olisi vaikea hankkia niitä itse. Liukuesteiden jako aloitetaan Lohjan kirjastoissa tiistaina 27.1.2026. Jaettavana on yhteensä 1100 paria, neljässä eri koossa.

Mistä liukuesteet voi noutaa?
Liukuesteitä jaetaan seuraavissa Lohjan kirjastoissa:
- Lohjan pääkirjasto
- Mäntynummen kirjasto
- Ojamon kirjasto
- Pusulan kirjasto
- Sammatin kirjasto
- Saukkolan kirjasto
- Virkkalan kirjasto
- Kirjastoauto Saima
Liukuesteet voi noutaa kirjaston palvelutiskiltä kirjaston henkilökunnan ollessa paikalla.
Kirjastojen yhteystiedot, palveluajat ja kirjastoauton aikataulut löytyvät osoitteesta:
https://lukki.finna.fi/.
Jos liukuesteiden hakeminen itse on hankalaa, voi ne noutaa myös omainen, ystävä tai esimerkiksi kotihoidon tai päivätoiminnan työntekijä. Tällöin kannattaa varmistaa etukäteen, minkä kokoisiin kenkiin liukuesteitä ensisijaisesti tarvitaan.
Määrä ja koot
Jaettavana on yhteensä 1100 paria liukuesteitä. Liukuesteitä on neljää eri kokoa:
- S (35–38)
- M (39–41)
- L (41–44)
- XL (44–47)
Määrä on rajallinen, joten liukuesteitä ja sopivia kokoja ei välttämättä riitä kaikille halukkaille. Jakelu perustuu luottamukseen – kirjastolla ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttä, ikää tai liukuesteiden tarvetta.
Miksi liukuesteitä jaetaan?
Kaatumiset ovat ikääntyneiden yleisin tapaturmatyyppi, ja niiden vaikutukset voivat olla tuntuvia niin toimintakyvyn, terveyden kuin turvallisuuden tunteenkin kannalta. Lohjalla kaatumisista aiheutuvia hoitojaksoja on hieman enemmän kuin Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueella keskimäärin.
Liukuesteet ovat yksi käytännöllisimmistä ja kustannustehokkaimmista keinoista pienentää kaatumisriskiä talvella. Monelle yli 65-vuotiaalle kävely on tärkeä, jopa päivittäinen liikuntamuoto – ja siksi sen turvallinen mahdollistaminen myös liukkailla keleillä on merkityksellistä.
Liukuesteiden jakaminen perustuu sekä valtakunnallisiin linjauksiin (Turvallisesti kaiken ikää -ohjelma 2021–2030) että Lohjan omaan ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmaan 2024–2025, joissa korostetaan turvallisen liikkumisympäristön tukemista. Liukuesteiden ensimmäinen erä on hankittu valtionperintövaroilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna RepolaHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori
Puh:+358406867059johanna.repola@lohja.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Factory by the Lake - Luvassa oikea hittikimara!21.7.2026 12:41:14 EEST | Tiedote
Suurlähettiläät ja Lohjan kaupunginorkesteri yhdistävät voimansa 22.8.2026 klo 20 Factory by the Laken päälavalla. Luvassa on unohtumaton ilta täynnä rakastettuja hittejä uusin sovituksin. Tämä ainutlaatuinen konsertti kutsuu yleisön laulamaan ja tunnelmoimaan. Liput saatavilla NetTicket.fi-sivustolla. Lisätiedot: fbtl.fi.
Elokuvamusiikkia klassisesta klassikoihin20.7.2026 15:46:21 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri avaa syyskautensa Factory by the Lake -festivaalilla esittäen elokuvamusiikin klassikoita. Movie Classics -konsertti esitetään perjantaina 21.8.2026 klo 19 Jukka Untamalan johdolla. Ohjelmassa on mm. Morriconen, Williamsin ja Zimmerin teoksia. Konsertin solistina hurmaa multilahjakas Maria Ylipää luontevalla olemuksellaan sekä ilmaisuvoimaisella ja herkällä äänellään. Niin teatterin, television, elokuvien, musikaalien kuin monipuolisten musiikkiprojektien koulima taiteilija antaa jokaiseen esiintymiseensä oman, läsnä olevan ja syvästi tunteisiin vetoavan sävynsä. Konsertin juontaa tunnettu näyttelijä Krista Kosonen. Liput ennakkoon myy NetTicket. Tule ajoissa paikalle, koska klo 17 esiintyy Cellomania Ilmaiskonsertissa! Katso koko festivaalin ohjelma fbtl.fi
Aurlahteen palkataan kolme rantatyöntekijää6.7.2026 15:38:41 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunki palkkaa Aurlahden uimarannalle kolme rantatyöntekijää 8.7.–9.8.2026 väliselle ajalle. Rantatyöntekijöiden tehtävänä on parantaa uimarannan turvallisuutta. Turvallisuutta lisätään myös kylteillä ja levähdysalustoilla.
Lane4 Adventure Team kestävin Endurance Quest Lohjalla30.6.2026 11:19:29 EEST | Tiedote
Helle kiusasi urheilijoita – Lohjanjärven viilennykset helpottivat menoa Aurlahden uimarannalta startannut ja Lohjaa laajasti 26.-28.8.2026 kiertänyt seikkailu-urheilun Euroopan mestaruusosakilpailu ARWS Endurance Quest Lohja päättyi iloisiin suomalaisjuhliin Lohjanjärven rannalle Lohja Spa & Resortin maalisuoralla, kun hallitseva Euroopan mestari Lane 4 Adventure Team kesti parhaiten vaativan 230 kilometrin ja yli 25 asteen helteen rasitukset. Lähes 21 tunnin kilpailusuorituksen jälkeen eroa vaativalla reitillä toiseen tulleeseen Avanti Adventureen syntyi lopulta 2 tuntia 45 minuuttia. Lane 4 -joukkueessa urheilivat Pauliina Pohja, Jaakko Mäkelä, Mikko Sakala ja Ville Mäkelä. Nelikko oli sama kuin vuosi sitten Euroopan mestaruuden voittanut joukkue. Voiton myötä joukkue lunasti paikan elokuun viimeisenä viikonloppuna Tanskassa kilpailtavaan EM-finaaliin. Joukkue kertoo kuitenkin maalissa yllätysuutisen tulevan syksyn ohjelmasta. – Joukkueemme ensisijainen tavoite on Korsikan MM-kisois
15 joukkuetta kilpailevat haastavassa 24 tunnin seikkailu-urheilukilpailussa Lohjalla24.6.2026 12:47:30 EEST | Tiedote
Tulevana viikonloppuna 26.-28.6.2026 Lohjalla kilpailtava ARWS Endurance Quest Lohja kokoaa Suomen parhaat seikkailu-urheilijat lähes 230 kilometrin mittaiseen ja 24 tuntia kestävään kestävyysurheilukilpailuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme