Keskuskauppakamari: EU:n ja Intian kauppasopimus erinomainen asia viennille – tarjoaa vaihtoehdon protektionismille
23.1.2026 14:38:12 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
EU:n ja Intian tänään uutisoitu mahdollinen sopimus jättimäisten kauppaneuvottelujen päättämisestä on erinomainen uutinen ”hullun viikon” päätteeksi, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Sopimusneuvottelut ovat siinä pisteessä, että niistä kerrottaneen ensi viikolla EU:n ja Intian huippukokouksessa.

”Kauppapolitiikan – kuten monen muunkin asian - maailmanjärjestys on muuttunut ja on ratkaisevaa, että EU pystyy tekemään uusia sopimuksia ja näin löytämään uusia mahdollisuuksia vientiteollisuudelleen perinteisten mallien murtuessa. Uutinen sopimuksen syntymisestä on tämän ”hullun viikon” parhaita”, Romakkaniemi sanoo.
EU:n ja Intian välinen kauppasopimus olisi toteutuessaan yksi maailman suurimmista ja muodostaisi noin kahden miljardin ihmisen markkinat. EU ja Intia ovat yrittäneet neuvotella vapaakauppasopimuksesta jo vuodesta 2007 lähtien.
Intia on noussut taloutena, teknologiamahtina ja geopolitiikan kolmantena pilarina, mikä tekee siitä EU:lle strategisen kumppanin.
”Sopimus on osoitus siitä, että EU kykenee toimimaan strategisesti eikä vain reagoimaan maailmantalouden muutoksiin. Myös Suomelle sopimus on tärkeä: vientivetoisen talouden elinvoima riippuu siitä, että EU pystyy tarjoamaan vaihtoehdon protektionismille ja autoritaariselle valtiokapitalismille”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemen mukaan on sen sijaan erittäin surullista, että EU-Mercosur-sopimus joutuu nyt hetkeksi sivuraiteelle EU-parlamentin päätöksen takia. EU-parlamentti pysäytti keskiviikkona sopimuksen hyväksymisprosessin ja lähetti sen EU-tuomioistuimeen arvioitavaksi. Tämä hidastuttaa sopimuksen voimaantulon kuukausiksi, mahdollisesti jopa vuosiksi.
”Komission pitää uskaltaa tehdä nyt päätös sopimuksen väliaikaisesta toimeenpanosta. On aivan ilmiselvää, että perustuslainmukaisuustulkinnat, jotka parlamentti haluaa tuomioistuimessa tarkastuttaa, ovat perusteettomia. Kyse oli vastaan äänestäneillä vain ja ainoastaan prosessin hidastuttamisesta. On koko Euroopan etu, että sopimus saadaan voimaan mahdollisimman pian”, Romakkaniemi sanoo.
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme