Tutkimus: Diagnoosikäytäntöjen muutokset voivat selittää ahdistuneisuuden nousua pitkien sairauspoissaolojen yleisimmäksi perusteeksi

Mielenterveyden häiriöt, etenkin ahdistuneisuushäiriöt, ovat yleistyneet voimakkaasti pitkien sairauspoissaolojen perusteena vuodesta 2017 alkaen. Tarkempiin diagnooseihin pureutunut Kelan tutkimus osoittaa, että ahdistuneisuuteen perustuvat poissaolot ovat yleistyneet eniten sekamuotoisen ahdistus- ja masennustilan diagnoosin perusteella. Taustalla voivat olla diagnoosikäytäntöjen muutokset.

– Ahdistuneisuushäiriöihin perustuvat sairauspoissaolot ovat ymmärrettävästi herättäneet keskustelua ja huolta viime vuosina. Näyttää siltä, että ainakin osa yleistymisestä voi selittyä muulla kuin varsinaisen ahdistuneisuuden lisääntymisellä, sanoo Kelan tutkija Riku Perhoniemi.

Vuonna 2017 ahdistuneisuushäiriöihin perustuvia pitkiä sairauspoissaoloja oli noin 0,8 prosentilla työikäisestä väestöstä. Vuoteen 2024 mennessä osuus oli noussut lähes 1,9 prosenttiin eli yli kaksinkertaistunut.

Myös mielialahäiriöihin, etenkin masennushäiriöihin, perustuvat pitkät sairauspoissaolot yleistyivät vuosina 2017–2019. Muutos oli kuitenkin pienempi kuin ahdistuneisuushäiriöissä, ja taso on 2020-luvulla pysynyt vakaana.

Ahdistuneisuushäiriöt pitkien sairauspoissaolojen perusteena ovat lisääntyneet erityisesti diagnoosiryhmissä Muut ahdistuneisuushäiriöt (F41) sekä Reaktiot vaikeaan stressiin ja sopeutumishäiriöt (F43). Muut ahdistuneisuushäiriöt -ryhmässä eniten kasvua on ollut yleisimmissä diagnooseissa eli sekamuotoisessa ahdistus- ja masennustilassa sekä määrittämättömässä ahdistuneisuushäiriössä.

Uudet Käypä hoito -suositukset saattoivat muuttaa diagnoosikäytäntöjä

Tutkijat arvioivat, että yksi selitys sille, että ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet ja ohittaneet masennushäiriöt pitkien sairauspoissaolojen perusteena, voi löytyä diagnoosikäytännöissä tapahtuneista muutoksista eli siitä, miten lääkäri valitsee potilaalle diagnoosin. Vuonna 2019 julkaistiin ahdistuneisuushäiriöiden Käypä hoito -suositus, joka helpotti ahdistuneisuushäiriöiden tunnistamista, sekä sairauspoissaolojen määrittämiseen liittyvä Käypä hoito -suositus.

– Diagnoosikäytännöt muuttuvat ajassa. Voi olla, että uusien hoitosuositusten myötä osa potilaista sai ahdistuneisuushäiriöihin lukeutuvan diagnoosin siinä missä olisi saattanut aiemmin saada masennusdiagnoosin, sanoo Perhoniemi.

Muita mahdollisia taustatekijöitä diagnoosikäytäntöjen muutoksille voivat tutkijoiden mukaan olla muun muassa lääkärien kokema kiire ja rajallinen aika sairauspäivärahaa varten vaadittavien B-lausuntojen tekemiseen, ja lääkärien halukkuus välttää masennusdiagnoosiin liittyvää stigmaa.

– Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö häiriötasoinen ahdistuneisuus itsessään olisi yleistynyt. Ahdistuneisuutta voivat ruokkia yhteiskunnalliset muutokset, työelämän kuormitus, koronapandemia, sosiaalisen median vaikutukset ja medikalisoiva mielenterveyspuhe.

Tutkimus auttaa kohdentamaan resursseja

Pitkien sairauspoissaolojen taustalla olevien syiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta yhteiskunnassa osataan kohdentaa käytettävissä olevia resursseja oikeiden ongelmien ratkaisemiseen. Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen takia menetetty työpanos aiheuttaa Kelan aiemman laskelman mukaan vuosittain vähintään miljardin euron kustannukset työnantajille ja yhteiskunnalle.

– Tilastojen tulkinta vaikuttaa osaltaan siihen, millaisiin hoitoihin ja tukitoimiin terveydenhuollossa ja työpaikoilla panostetaan. Siksi on tärkeää pureutua tutkimuksella yhä tarkemmin siihen, mitä mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen kehityksen taustalla tapahtuu, sanoo Perhoniemi.

Lisätiedot

Julkaisu: Perhoniemi R., Blomgren J., Luoto R. (2026). Ahdistuneisuushäiriöt yleistyneet sairauspäivärahan perusteena – trenditarkastelu tarkemman diagnoosin mukaan 2010–2024. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2026:63. DOI: doi.org/10.23990/sa.177646