Lomautukset kasvaneet alkuvuonna
27.1.2026 07:45:00 EET | YTK | Tiedote
YTK Työttömyyskassan alkuvuoden hakemusmäärät kertovat työmarkkinoiden kaksijakoisesta tilanteesta. Uudet työttömyysjaksot ovat pysyneet viime vuoden tasolla, mutta alkavien lomautusten määrä on kasvanut.

YTK:lle saapui 1.–19. tammikuuta ensihakemuksia työttömyyden perusteella käytännössä sama määrä kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Työttömäksi jääneiden ensimmäisiä hakemuksia vastaanotettiin sekä vuonna 2025 että vuonna 2026 samalla aikavälillä muutamaa vaille 2 500 kappaletta.
Sen sijaan ensimmäisiä lomautushakemuksia saapui alkuvuonna selvästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammikuun 1.–19. päivien aikana YTK:lle tuli 3 313 lomautushakemusta, kun vuosi sitten vastaava määrä oli 3 076. Kasvua lomautuksissa on noin kahdeksan prosenttia.
“Uusien työttömyyksien määrä on pysynyt kausivaihtelu huomioiden hyvin tasaisena, mutta lomautuksissa näkyy selvä nousu. Tämä viittaa siihen, että yritykset reagoivat epävarmaan taloustilanteeseen ensisijaisesti lomautuksilla”, kertoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Rakennusalan lomautukset alkuvuoden perinne
Lomautukset ovat yksi yritysten tapa hoitaa kausivaihteluita. Alkuvuodesta korostuvat perinteisesti etenkin rakennusalan lomautukset.
“Lomautusten lisääntyminen ei automaattisesti tarkoita työttömyyden kasvua. Lomautusten kasvu nyt tammikuussa voi johtua esimerkiksi siitä, että talvipakkaset alkoivat suuressa osassa maata vasta vuodenvaihteessa, jolloin osa rakennusalan lomautuksista saattoi siirtyä hieman viime vuotta myöhäisemmäksi. Seuraamme tarkasti, heijastuuko lomautusten kasvu myöhemmin myös työttömyyshakemusten määriin”, Hänninen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasViestintäjohtajaYTK Työttömyyskassa
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytkkassa.fiLauri HannusViestintäpäällikkö
Puh:044 459 6001lauri.hannus@ytkkassa.fiTietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyysturvan uudistus yhdistelmävakuutuksen suuntaan on hyvä askel31.8.2026 11:15:27 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta on tärkeä askel kohti työelämää, jossa ihmisiä ei enää pakoteta valitsemaan palkansaajan ja yrittäjän roolien välillä. YTK:n mukaan uudistus parantaa monimuotoista työtä tekevien turvaa ja luo kassoille mahdollisuuden rakentaa palveluita, jotka tukevat sekä palkansaajia että yrittäjiä työuran eri vaiheissa.
Ennuste: YTK:n jäsenistön työttömyys historiallisen matalalla loppuvuoden20.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Elokuussa päivitetty työttömyysasteen ennuste on alkuvuoden ennusteiden keskiarvoa matalampi. Loppuvuoden näkymä onkin muuttunut kevään ja alkukesän arvioista selvästi myönteisemmäksi.
Työttömyysjaksot pitenevät edelleen – yhä useammalla tuki päättyy enimmäisaikaan3.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
YTK:n tuore data osoittaa, että enimmäisaikapäätösten osuus hakemuksista on kasvanut viime vuosina. Kuluvana vuonna osuus on ollut selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Samalla kokonaan työttömien työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Muutokset kertovat työmarkkinoiden hidastumisesta.
Työttömien oikeus opiskella mullistuu huomenna30.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Lakimuutos, joka helpottaa yli 25-vuotiaiden opiskelua työttömyysturvalla, tulee voimaan 1.7.2026. Uutta sääntelyä sovelletaan opintoihin, jotka alkavat 1.7.2026 tai sen jälkeen. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää ja lisätä opiskelumahdollisuuksia työttömänä sekä helpottaa hallinnollista taakkaa.
Verkostojen hyödyntäminen työnhaussa yleisintä kulttuuri- ja liikunta-aloilla22.6.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Vähiten luontevalta verkostojen käyttö tuntuu valtion ja kuntien palveluksessa sekä lakialalla. Tekoälyn käyttö työnhaussa on puolestaan yleisintä mainos- ja markkinointialalla. YTK:n kyselytutkimukseen vastasi yli 5000 aktiivisesti töitä hakevaa palkansaajaa eri toimialoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme