Matkailun työvoiman tarve näkyy Lapin työllisyydessä
27.1.2026 08:28:39 EET | Lapin elinvoimakeskus | Tiedote
Joulukuussa Lapissa oli työttömiä marraskuuhun nähden enemmän, mutta vuodentakaiseen verrattuna työttömyys väheni. Lapissa oli joulukuussa lähes 8 090 työtöntä työnhakijaa. Matkailun työvoiman tarve näkyy Lapin työllisyyden kehityksessä. Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi, ja alueelliset erot olivat joulukuussa yhä huomattavia.

Lapissa oli joulukuussa lähes 8 090 työtöntä työnhakijaa. Marraskuuhun verrattuna työttömiä oli 660 enemmän, mutta vuoden 2024 joulukuuhun nähden työttömiä oli 170 vähemmän. Vuosi vuodelta voimistuva matkailun kasvu näkyy erityisesti runsaana kausiluonteisen työvoiman tarpeena Lapissa.
Työttömyys väheni vuodentakaisesta ainoastaan Lapissa. Koko maassa työttömyyden kasvu vuodentakaiseen verrattuna jatkui, ja työttömiä oli 9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa Lapissa 9,9 % ja koko maassa 13 %.
Työttömyys oli Lapissakin kasvussa vuoden 2024 marraskuusta lokakuuhun 2025 asti. Joulukuussa työttömiä oli edellisen vuoden lisäksi vähemmän kuin aiempina vuosina joulukuussa, vaikka aktivointiasteeseen laskettaviin palveluihin osallistuvien määrä oli edelleen aiempaa alemmalla tasolla. Viimeksi Lapissa on ollut vähemmän työttömiä joulukuussa vuonna 1989.
Myös lomautukset lisääntyivät joulukuun aikana, mutta vähenivät kuitenkin vuodentakaisesta. Kokoaikaisesti lomautettuja oli Lapissa yhteensä 970.
Alueelliset ero Lapissa huomattavia
Seutukuntien väliset erot ovat yhä Lapissa huomattavia. Työttömien alimmat osuudet työvoimassa olivat Tunturi-Lapissa 6,4 % ja Pohjois-Lapissa 6,9 %. Korkeimmat osuudet olivat Itä-Lapin 14,1 % ja Kemi-Tornion 12,6 % seutukunnissa. Työttömyys väheni vuodentakaisesta Tunturi-Lapin, Torniolaakson, Rovaniemen ja Itä-Lapin seutukunnissa. Työttömyys lisääntyi erityisesti Kemi-Tornion seutukunnassa.
Myös kuntien väliset erot työttömyyden kehityksessä ovat huomattavia. Työttömien osuus työvoimasta vaihteli kunnittain peräti 5,2–17,2 %:iin. Alimmat osuudet olivat Muoniossa, Kittilässä, Kolarissa, Sodankylässä ja Inarissa. Korkeimmat osuudet olivat Kemissä ja Kemijärvellä. Matkailulla on erittäin suuri vaikutus Tunturi- ja Pohjois-Lapin kuntien mataliin työttömyyslukemiin.
Lapin kaupungeissa työttömyys kehittyi eri suuntiin: työttömiä oli Rovaniemellä ja Kemijärvellä vähemmän, mutta Kemissä ja Torniossa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaupunkien toisistaan poikkeavassa työllisyyskehityksessä näkyy Rovaniemen matkailun voimakas kasvu.
Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi
Lähes joka kolmas työttömistä on Lapissa pitkäaikaistyötön. Joulukuussa Lapin työttömistä 2 530 eli 31 % oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti yli vuoden. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes 70 enemmän kuin marraskuussa ja 430 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.
Avoimissa työpaikoissa korostuu yritysten osuus
Työmarkkinatorille ilmoitettiin joulukuun aikana Lapissa yli 1 340 avointa työpaikkaa, mikä oli yli 120 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman kysynnässä näkyivät joulukuussakin matkailun työvoimatarpeet. Suurin osa avoimista työpaikoista oli yrityksissä. Yli puolet avoimista työpaikoista oli kestoltaan 3–6 kuukautta.
Seuraava työllisyyskatsaus (tammikuu) julkaistaan 24.2.2026.
Lisätietoa
Joulukuun työllisyyskatsaukset tehtiin vielä ELY-keskuksittain. Elinvoimakeskus julkaisee työllisyyskatsaukset maakunnittain tammikuun 2026 katsauksesta lähtien.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinvoimakeskus:
Osastopäällikkö Marja Perälä, 0295 037 050
Johtava asiantuntija Tiina Keränen, 0295 037 830
sähköpostit etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Linkit
- Lapin uusin työllisyyskatsaus, joulukuu 2025
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyskatsaukset-sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (KEHA-keskus)
- Työnvälitystilaston tilastokanta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin elinvoimakeskus
Lapissa oli kesäkuun lopussa 9140 työtöntä työnhakijaa - koulutuksiin osallistuminen lisääntyi21.7.2026 08:29:42 EEST | Tiedote
Lapissa oli kesäkuussa työttömiä enemmän kuin kuukautta ja vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvun voimistuminen kuitenkin pysähtyi. Kunnittaiset erot työttömyydessä ovat edelleen huomattavia. Palveluihin osallistuvien määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna.
Vt 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.20269.7.2026 08:40:30 EEST | Tiedote
Valtatie 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.2026 klo 23.00–04.00 väliseksi ajaksi siltatöiden vuoksi.
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii Deanu guolástannjuolggadusa čuovvu spiehkastatlobiid árbevirolaš guollebivdui Deanus8.7.2026 12:47:30 EEST | Tiedote
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii jahkái 2026 gávcci spiehkastatlobi Deanu guolástannjuolggadussii. Spiehkastatlobi lea vejolaš ohcat guollebivdui laktáseaddji báikkálaš árbedieđu sirdimii Deanus.
Lapin elinvoimakeskus myönsi Tenojoen kalastussäännön mukaisia poikkeuslupia perinnekalastukseen Tenojoella8.7.2026 12:47:20 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskus myönsi vuodelle 2026 kahdeksan poikkeuslupaa Tenojoen kalastussääntöön. Poikkeuslupaa oli mahdollista hakea kalastukseen liittyvän paikallisen perinnetiedon siirtämiseksi Tenojoella.
Lapin elinvoimakeskus kunnostaa Tengeliönjokea ja sen sivujokia7.7.2026 09:53:57 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskuksen TRIWA LIFE -hankkeessa kunnostetaan Tengeliönjoen ja sen kuuden sivujoen virta-alueita lähes 10 kilometrin matkalla. Kunnostukset alkavat maanantaina 13.7.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme