Osuuskauppa Arinan edustajiston vaalien ehdokasasettelu alkaa 29.1.2026
28.1.2026 07:55:00 EET | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Osuuskauppa Arina on merkittävä osa pohjoissuomalaisten arkea ja myötävaikuttaa koko Pohjois-Suomen elinvoimaan palveluntarjoajana, työllistäjänä ja investoijana. Mutta mitä Arina voisi tehdä entistä paremmin helpottaakseen asiakasomistajan arkea joka päivä? Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia jäseniä. Vaalien ehdokasasettelu alkaa torstaina 29.1. ja jatkuu 16.2.2026 klo 16 saakka. Arinan asiakasomistajat pääsevät äänestämään omia ehdokkaitaan 30.3.-14.4.2026.

– Osuuskaupan tehtävänä on palvelujen ja etujen tuottaminen jäsenilleen liiketoimintaa harjoittamalla ja näin jäsenten taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen. Osuuskaupan toiminnan ytimessä on ensisijaisesti toimeenpanna ratkaisuja, jotka vahvistavat asiakaskokemusta, asiakasomistajan hyötyä ja tekevät asiakkaan arjesta entistä sujuvampaa. Me Osuuskauppa Arinalla tunnemme hyvin paikallisen arjen ja haluamme missiomme mukaisesti tehdä Pohjois-Suomesta paremman paikan elää. Tätä varten haluamme kuulla asiakasomistajiamme, joiden äänitorvena valittava edustajisto tulee toimimaan. Arjen sujuvuutta kehitetään yhdessä, asiakasomistajien tarpeita kuunnellen, Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola kertoo.
Osuustoiminta tarjoaa asiakasomistajille konkreettisia taloudellisia hyötyjä, mutta samalla rakentaa alueellista hyvinvointia, työllisyyttä ja kestävää tulevaisuutta. Edustajisto tukee asiakkaiden omistamaa osuuskauppaa sen tehtävässä tuomalla asiakasomistajien arjen äänen mukaan päätöksentekoon.
– Jokaisella asiakasomistajalla on mahdollisuus vaikuttaa osuuskaupan toimintaan vaaleissa ja hallintoelimissä joko lähtemällä ehdokkaaksi tai äänestämällä omaa ehdokastaan. Ehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa oman osuuskaupan toiminnasta kiinnostunut osuuskaupan jäsen. Kannustamme eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia jäseniämme lähtemään ehdolle matalalla kynnyksellä, aiempaa kokemusta ei tarvitse olla. Tärkeintä on intohimo oman osuuskaupan kehittämiseen, Osuuskauppa Arinan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen sanoo.
Osuuskauppa Arinan vaaleissa ehdokkaaksi voi asettua jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi ja on maksanut täyden osuusmaksun 31.12.2025 mennessä, on täysivaltainen ja asuu osuuskaupan jäsenalueella.
Jäsenet arjen äänenä
S-ryhmän alueosuuskaupat omistavat tavalliset suomalaiset kotitaloudet, ei sijoittajat. Toiminnan hyödyt palautuvat asiakasomistajille edullisina hintoina, etuina ja parempina palveluina. Konkreettisia esimerkkejä ovat uudistuneet toimipaikat, palvelut ja osuvat valikoimat. Tämä lisäksi Arina tekee pitkävaikutteista työtä ilmaston, uusiutuvan energian ja kestävän ruokaketjun eteen. Päätöksentekoon osuuskaupan jäsenet voivat ottaa osaa hallintoelimissä, joita ovat jäsenistöä edustava edustajisto sekä edustajiston valitsema hallintoneuvosto. Edustajisto valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi.
Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä, sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat.
– Edustajistossa on keskusteltu muun muassa lähiruoasta ja paikallisista tuottajista, vastuullisuuden teemoista kuten muovipussien ja pakkausmateriaalien vähentämisestä, työllistämisestä, palveluiden laadusta ja kattavuudesta, sekä alueiden elinvoimaisuuden edistämisestä, Loukkola kertoo.
Näin vaalit etenevät
Vaalien ehdokasasettelu alkaa torstaina 29.1. ja jatkuu 16.2.2026 klo 16 saakka. Osuuskaupan vaaleissa voi olla ehdokkaana jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut täyden osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella. Osuuskaupan vaalisivuille arina.fi/vaalit on koottu helpot ohjeet ehdokkaaksi ryhtymiseen.
Osuuskauppa Arinan vaalien äänestysaika on 30.3.-14.4.2026. Osuuskaupan edustajistoon valitaan yhteensä 65 jäsentä. Vaalien tulos julkistetaan tiistai-iltana 28.4.2026.
Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reima Loukkolatoimitusjohtaja
Puh:+358 50 595 1972reima.loukkola@sok.fiMinna Salonenhenkilöstö- ja viestintäjohtaja
Puh:+358 40 569 0980minna.l.salonen@sok.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.
Arinan vuoden 2025 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö -tunnustus S-market Herkun Niko Pothille19.2.2026 13:42:12 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2025 parhaat työryhmät ja esihenkilöt Oulussa järjestetyillä päällikköpäivillä. Osuuskauppa Arinassa palkitaan vuosittain esihenkilöt ja työryhmät, jotka ovat onnistuneet esimerkillisesti asiakaskokemuksen, henkilöstökokemuksen ja sujuvan arjen vahvistamisessa, sekä kaupallisuuden johtamisessa. Arinan vuoden 2025 päälliköksi valittu Niko Poth tunnetaan välittävänä ja läsnä olevana esihenkilönä, joka on johdonmukaisella ja tavoitteellisella otteellaan saavuttanut yhdessä S-market Herkun tiimin kanssa asiakkaiden luottamuksen.
Arinan vuosi 2025: Palveluiden kehittäminen siivitti asiakasomistajien määrän ja hyödyt ennätyslukemiin12.2.2026 09:00:05 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Arinalle vahvan kasvun aikaa. Asiakasomistajien määrä kasvoi yli 7 500 jäsenellä, asiakastyytyväisyys nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle ja luottamus Arinan palveluihin vahvistui entisestään. Palveluja käytettiin aktiivisesti, mikä näkyi myös maksettujen etujen määrässä: bonuksia ja maksutapaetua palautettiin asiakasomistajille ennätykselliset 39,5 miljoonaa euroa. Arinan strategian ytimessä oleva ihmisen keskiössä -ajattelu näkyi arjessa sujuvampana asiakaskokemuksena ja kehittyvänä palveluverkostona. Henkilöstölle se tarkoitti vakaata työhyvinvoinnin ja työtyytyväisyyden kehitystä. Vuoden merkittävä onnistuminen oli kuitenkin asiakkaiden ja asiakasomistajien kasvanut aktiivisuus: he käyttivät palveluja aiempaa enemmän, kokivat ne entistä toimivammiksi ja olivat mukana rakentamassa Arinasta parempaa arjen kumppania. Samalla he mahdollistivat pohjoisen elinvoimaa ja uusia investointeja.
Robotit käynnistyvät pian maailman pohjoisimmassa ruoan verkkokaupan keräilykeskuksessa11.2.2026 11:38:39 EET | Tiedote
Oulun Limingantulliin avautuvan ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen käynnistyminen tuo arkeen aivan uudenlaista sujuvuutta. Automatiikka ja robotit nopeuttavat arinalaisten tekemää ostosten keräilyä kulissien takana, minkä ansiosta ruoan verkkokaupan kasvavaa kysyntää voidaan palvella entistä paremmin. Kun luotettavat toimitukset ja kevään aikana lisääntyvät nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut helpottavat arkea, jää asiakkaille enemmän aikaa tärkeisiin hetkiin – perheelle, harrastuksille ja omalle ajalle.
PRO tunnustuspalkinnot jaettiin horeca-alan ammattilaisille – Rovaniemen Amarillon Soile Kalliokoski palkittiin lehdistön palkinnolla30.1.2026 10:51:05 EET | Tiedote
Vuosittain järjestettävässä PRO-gaalassa palkittiin Suomen kovimmat ravintola- ja keittiöalan ammattilaiset. Torstaina 29.1. Finlandia-talolle kokoontui peräti 700 PRO-vierasta seuraamaan palkintojen jakoa 17 eri sarjassa. Osuuskauppa Arinan Soile Kalliokoski palkittiin lehdistön PRO-palkinnolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme