Joel Kankaan Kaamos voitti Vuoden esikoisdekkari -palkinnon
3.2.2026 15:45:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Suomen Dekkariseura on valinnut Vuoden esikoisdekkariksi Joel Kankaan romaanin Kaamos. Romaania on myyty jo yli 11 000 kappaletta.
Vuoden Johtolanka -palkinnon voitti Antti Tuomaisen romaani Hyvällä tai sahalla.

Palkintoraadin perustelut Joel Kankaan Kaamos-romaanista (Karisto, 2025):
"Joel Kankaan Kaamos käynnistyy unen ja valveen rajamailla haparoivan Mikkal Moilasen flunssavuoteelta. Lukija tempautuu mukaan Moilasen elämään ja painajaisiin kirjan ensi riveiltä.
Kankaan kerronta on hämmästyttävän kypsää. Esikoiseksi teoksen paljastaa sen tuoreus sekä konkareille tyypillisten, liiankin tuttujen maneerien puuttuminen. Kerronta on jännityksen täyteistä, hetkittäin jopa ahdistavaa.
Henkilögalleria esitellään ripeästi, tarkasti ja syvällisesti. Työtoverit tulevat lukijalle tutuiksi ja uskottaviksi jo alkumetreillä. Tiedostamattomiin ja tiedostettuihin, ajattelua muokkaaviin ja vääristäviin ennakkoluuloihin pureudutaan herättävästi.
Kangas vangitsee lukijan vastakohtien kaamokseen, jossa hyvyys kirkastuu ja pahuus synkistyy. Sörkan Kurvin ja Inarin Vuopajanniemen etäisyys on valovuosi, monessakin mielessä. Koti-ikävä syö, jopa musertaa miestä. Pääkaupunki on täynnä ”ihmispaljoudesta johtuvaa lähimmäisallergiaa”.
Teos sisältää runsaasti herkullisia metaforia, mikä tekee kerronnasta runollista, jopa suvereenia. Kirjailija välittää näkemänsä ja kokemansa onnistuneesti lukijalle. Kirjaan kannattaa siis tutustua hätiköimättä ja rauhassa.
“Kaamos” on ennen kaikkea nuoren miehen selviytymistarina. Tämä nuorimies selviytyy esikoisurakastaan upeasti."
Vuoden Johtolanka -palkinto Antti Tuomaisen romaanille Hyvällä tai sahalla
Vuoden Johtolanka -palkinto on Antti Tuomaiselle toinen. Ensimmäisen hän voitti vuonna 2011 romaanilla Parantaja. Palkintoraati kehui Hyvällä tai sahalla -romaania mukaansa tempaavasta kerronnasta, yllätyksellisyydestä ja värikkäistä kielikuvista. Raati nostaa palkintoperusteluissaan esille Tuomaisen taidon rakentaa henkilöhahmoistaan samaistuttavia ja lukijalle läheisiä. Tästä Tuomainen on saanut kiitosta myös aiemmissa romaaneissaan.
Suomen Dekkariseura myöntää Vuoden esikoisdekkari -palkinnon edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista. Vuoden Johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaasta kotimaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta. Valinnat tekee Vuoden johtolanka -palkintoraati.
Tiedustelut: Päivi Kuntze, Vuoden johtolanka -raadin puheenjohtaja: paivi.a.kuntze@gmail.com
Joel Kankaan haastattelupyynnöt ja kirjan arvostelukappaleet: Jenni Heiti, jenni.heiti@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kotimainen kaunokirjallisuus
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kristiina Sahan Kriitikko-romaani pohtii merkityksellisyyttä ja saa nauramaan itsepetokselle ja turhantärkeydelle30.1.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Kristiina Sahan anarkistinen ja riemukas Kriitikko-romaani taluttaa lukijan Kirjamessujen kulisseihin ja yhä kummallisemmaksi muuttuvan työelämän koukeroihin. Merkityksellisyys on hakusessa, mutta periksi ei anneta!
Evelyn Scala Schreiberin perhesaaga Tyttö joka karkasi vie mukanaan sirkuksen kiehtovaan maailmaan28.1.2026 10:46:41 EET | Tiedote
Evelyn Scala Schreiberin omaan sukuhistoriaan perustuva romaani on koskettava tarina vapaudesta ja naisesta, joka päättää uhrata kaiken rakkauden – ja sirkuksen – vuoksi.
10 askelta parempiin päätöksiin – Harri Gustafsberg avaa päätöksenteon psykologiaa28.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Päätöksenteko on taito, jota voi kehittää – ja Harri Gustafsberg tietää miten. Suosittu kouluttaja ja psykologinen valmentaja kertoo uudessa tietokirjassaan, mistä päätökset todella syntyvät ja mitkä mekanismit ohjaavat valintojamme. 10 askelta päätöksentekoon auttaa ratkaisuihin niin työelämässä kuin arjessakin.
Anna-Kaisa Linna-Ahon Auringon ääni -romaanin yhtenä inspiraationa toimi aselastissa olleen S/S Equity -laivan salainen saapuminen Pohjanmaan rannikolle27.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Anna-Kaisa Linna-Ahon kolmas romaani Auringon ääni kertoo lapsuuden viimeisestä kesästä, leikin loppumisesta ja salaliitosta. Linna-Ahon esikoisromaani Paperijoutsen (Otava, 2019) voitti Tiiliskivi-palkinnon.
Misinformaatiosta tarpeekseen saanut tietokirjailija kokosi reittioppaan valheiden maailmaan27.1.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Tietokirjailija Hannu Sokalan tuorein teos Maailman 50 vaarallisinta valhetta kertoo internetissä rehottavasta misinformaatiosta. Idea kirjaan syttyi, kun Sokala huomasi miten nopeasti ja laajalle valheet nykyisin leviävät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
