TBE- eli “punkkirokotteen” suositus laajentunut – myös Länsi-Herttoniemen asukkaille tarjotaan rokote
29.1.2026 08:06:23 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Länsi-Herttoniemen (postinumero 00800) ja Karhusaaren yli 3-vuotiaat asukkaat saavat TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotuksen (”punkkirokotteen”) ajanvarauksella. Rokotuksia annetaan terveysasemilla. 3-6-vuotiaat lapset rokotetaan Itäkadun perhekeskuksessa ja perusopetuksen lapset ja nuoret kouluissa.
Ajan voi varata 12.2.2026 lähtien. Aika varataan soittamalla terveysasemalle tai neuvolan puhelinpalveluun (puh. 09 310 55530, arkisin klo 8-14). Lapset ja nuoret saavat rokotuksen olemalla yhteydessä koulunsa terveydenhoitajaan.
Alueilla asuvat opiskelijat saavat rokotuksen opiskeluterveydenhuollossa olemalla yhteydessä oppilaitoksensa terveydenhoitajaan.
Maksuttomaan rokotussarjaan kuuluu 3 annosta
Maksuttoman rokotuksen saavat henkilöt, jotka asuvat vakinaisesti Länsi-Herttoniemessä tai Karhusaaressa, tai pitkäaikaisesti loma-asunnoissa alueilla. Lapset ja nuoret, jotka osallistuvat varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen näillä alueilla, saavat myös ilmaisen rokotuksen. Alueet kuuluvat THL:n kansallisen rokotusohjelman piiriin.
Rokotusta suositellaan myös muille, jotka oleskelevat luonnossa ja viheralueilla Länsi-Herttoniemessä ja Karhusaaressa sekä alueilla paljon ulkoileville henkilöille. Rokotus on heille omakustanteinen.
Kaksi annosta tulisi ehtiä ottaa ennen kesää. Toinen annos tulisi ottaa 1–3 kuukautta ensimmäisen jälkeen, ja kolmas annos 9–12 kuukautta toisen jälkeen.
Rokotusta suositellaan myös tietyillä muilla alueilla Helsingissä
Muut alueet, joilla suositellaan TBE-rokotusta:
-
Santahamina (00860, rokotussuosituksen uusi alue)
-
Östersundom (00890, rokotussuosituksen uusi alue)
-
Malminkartano (00410, rokotussuosituksen uusi alue)
-
Viikki (00790, rokotussuosituksen uusi alue)
-
Etelä-Laajasalo (00870)
-
Jollas/ Villinki (00850)
-
Kivinokka (00810)
-
Roihuvuori (00820, 00880)
-
Herttoniemenranta (00810)
Rokotusta suositellaan näillä alueilla luonnossa ja viheralueilla oleskeleville asukkaille ja pitkäaikaisille loma-asukkaille sekä alueella paljon ulkoileville henkilöille. Jos kuulut näihin ryhmiin, tarvitset reseptin terveysasemaltasi. Rokotteen ostat itse apteekista. Myös yksityiset lääkäriasemat tarjoavat maksullisia rokotuksia. Muilla alueilla Helsingissä ei ole rokotussuositusta.
Helsingin ulkopuolella oleskelevien helsinkiläisten rokotukset
Maksuttoman rokotuksen saa siltä hyvinvointialueelta, jolla rokotusohjelman alue sijaitsee. Rokotuksen voi saada myös Helsingissä, mutta se on silloin omakustanteinen. Kaikki TBE-rokotteen suositusalueet Suomessa voi tarkistaa THL:n verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Terveysasemien johtajalääkäri Kaisa Kivistö
kaisa.kivisto@hel.fi, puh. +358407255199
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingfors social- och sjukvårdstjänster under påsken30.3.2026 13:01:40 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även under påsken.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisenä30.3.2026 13:01:40 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös pääsiäisenä.
Snabbare tillgång till vård och servicereform: Social-, hälsovårds- och räddningssektorns år 202527.3.2026 08:32:50 EET | Pressmeddelande
Helsingfors social-, hälsovårds- och räddningssektors år 2025 gick utmärkt. Vi reformerade modigt våra tjänster och utvecklade mer kostnadseffektiva metoder. Nu nås hälsostationerna på kortare tid, droganvändare erbjuds nya serviceformer och räddningsväsendets beredskapsnivå har förbättrats.
Nopeammin hoitoon ja uudistuksia palveluihin: sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vuosi 202527.3.2026 08:32:50 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen vuosi 2025 sujui erinomaisesti. Uudistimme palvelujamme rohkeasti ja kehitimme kustannustehokkaimpia toimintatapoja. Nyt terveysasemille saa yhteyttä nopeammin, huumeiden käyttäjille tarjotaan uudenlaisia palveluja ja pelastustoimen toimintavalmius on entistä parempi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen päätöstiedote24.3.2026 18:53:06 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 24. maaliskuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme