Kiinalaisen kantoraketin toinen vaihe on putoamassa ilmakehään
29.1.2026 12:05:46 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Ilmatieteen laitoksen johtama kansallinen Avaruustilannekeskus seuraa yhdessä eurooppalaisen verkoston kanssa kiinalaisen ZQ 3 R/B -kantoraketin toisen vaiheen hallitsematonta paluuta Maan ilmakehään. Kohteen ilmakehään saapuminen voi vaikuttaa lentoliikenteeseen.
Alustavan arvion mukaan raketin toinen vaihe saapuu ilmakehään perjantaina 30. tammikuuta noin kello 10.40 Suomen aikaa. Arvioon liittyy kuitenkin vielä noin kymmenen tunnin epävarmuus, sillä kohteen hallitsemattoman tilan vuoksi tarkka aika ja paikka varmistuvat vasta alastulon jälkeen.
Kohde on sellaisella kiertoradalla, etteivät se tai sen osat voi pudota Suomeen. Mahdolliset maahan saapuvat osat putoaisivat alustavan arvion mukaan Tanskan ja Baltian maiden eteläpuolelle ja saattavat vaikuttaa lentoliikenteeseen.
ZQ 3 R/B on poikkeuksellisen suuri avaruusromukappale: sen arvioitu massa on noin 11 tonnia ja pituus 12–13 metriä. Kantoraketti laukaistiin 3. joulukuuta 2025.
Avaruustilannekeskus seuraa avaruuden kappaleita
ZQ3 R/B on kooltaan niin iso kappale, että se vaatii maailmanlaajuista seurantaa. Eurooppalaisen EU SST -verkoston (Space Surveillance and Tracking) operaatiokeskus päivittävää ennusteita ja julkaisee uusinta tietoa tilanteesta.
Suomessa Ilmatieteen laitoksen yhteyteen perusteilla oleva Avaruustilannekeskus seuraa jo nyt avaruuden kappaleita osana Ilmatieteen laitoksen avaruustilannetoimintaa. Avaruustilannekeskus aloittaa operatiivisen 24/7 -toiminnan vuoden 2027 aikana ja vastaa kansallisen avaruustilannekuvan ja siihen liittyvien analyysien jakamisesta muille hallinnonaloille ja viranomaisille sekä kriittisen infrastruktuurin toimijoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Prof. Ari-Matti Harri, Avaruustilannekeskuksen johtaja, puh. 050 337 5623
Kehittämispäällikkö Anssi Vähämäki, Ilmatieteen laitos, puh. 050 414 7586
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fmi.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Lokakuu oli Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin2.11.2026 11:25:30 EET | Tiedote
Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.
Tutkimus: 40 asteen helteet ovat mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa2.11.2026 09:06:47 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.
Muistutuskutsu medialle: Mitä tiede kertoo ilmastonmuutoksesta juuri nyt?29.10.2026 09:36:43 EET | Kutsu
Ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä vauhdilla. Mitä tieteellinen tieto kertoo ilmastonmuutoksen nykytilasta ja sen vaikutuksista? Mikä on merien rooli ilmastossa ja sen muutoksessa? Miten El Niño vaikuttaa lämpötiloihin? Millaisia vaikutuksia AMOC-kiertoliikkeen heikkenemisellä on Suomen ilmastoon? Tervetuloa kuulemaan tiivis kooste aiheesta YK:n ilmastokokouksen alla.
Kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä olivat ennätyksellisen korkeita vuonna 202527.10.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan hiilidioksidin ja muiden merkittävien kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä nousivat jälleen vuonna 2025 ennätyskorkeiksi. Hiilidioksidipitoisuuden kasvuvauhti on kolminkertaistunut 1960-luvulta lähtien.
Kutsu medialle: Mitä tiede kertoo ilmastonmuutoksesta juuri nyt?26.10.2026 11:46:47 EET | Kutsu
Ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä vauhdilla. Mitä tieteellinen tieto kertoo ilmastonmuutoksen nykytilasta ja sen vaikutuksista? Mikä on merien rooli ilmastossa ja sen muutoksessa? Miten El Niño vaikuttaa lämpötiloihin? Millaisia vaikutuksia AMOC-kiertoliikkeen heikkenemisellä on Suomen ilmastoon? Tervetuloa kuulemaan tiivis kooste aiheesta YK:n ilmastokokouksen alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme