Tutkimuksen mukaan taidelaitosten tehtävä kestävyysmurroksessa ei ole miellyttää – vaan kestää ristiriitoja

Museot ja taidehallit eivät ole pelkästään taiteen esittämisen paikkoja, vaan yhä selvemmin aktiivisia yhteiskunnallisia toimijoita. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että taidelaitosten potentiaali piilee niiden kyvyssä toimia “ilonpilaajina”: instituutioina, jotka nostavat esiin epämukavia kysymyksiä, kestävät ristiriitoja ja auttavat yleisöjä neuvottelemaan hankalia tunteita.

– Taideinstituutioiden odotetaan usein olevan vierailijoita miellyttäviä. Yhteiskunnallinen muutos kuitenkin edellyttää myös kykyä pysyä konfliktien äärellä ja tehdä näkyväksi rakenteisiin ja normeihin liittyviä ongelmia, vaikka se herättäisi vastustusta, kulttuuripolitiikan tutkija Sanna Karimäki-Nuutinen sanoo.

Eläintuotanto paljastaa, mistä kestävyysmurroksessa kiistellään

Karimäki-Nuutisen väitöskirja tarkastelee taidelaitosten toimijuutta analysoimalla Gustafsson & Haapojan Siat-näyttelyä Seinäjoen taidehallilla vuonna 2021. Näyttely käsitteli teollista siantuotantoa nykytaiteen keinoin, herätti vastustusta ja johti laajaan julkiseen debattiin. Karimäki-Nuutinen toimi tuolloin taidehallin kuraattorina ja tutkimuksessa hän hyödyntää omaa kokemustaan näyttelykohun parissa.

Tutkittu näyttelytapaus on osoitus eläintuotannon kulttuurisesti suojatusta asemasta. Kun taide toi esiin tuotannossa elävien ja kuolevien sikojen näkökulman ja kyseenalaisti vallitsevia käytäntöjä, se rikkoi normeja siitä, kuka saa puhua maataloudesta ja millä tavalla.

– Eläintuotanto on kestävyysmurroksen solmukohta. Ilmastovaikutukset, eläinten asema, tuottajien toimeentulo ja kulutustottumukset kietoutuvat monin tavoin elämäntapamme ytimeen, ja siksi aihe herättää poikkeuksellisen voimakkaita tunteita, Karimäki-Nuutinen toteaa.

Ilonpilaajuus yhteiskunnallisena taitona

Tutkimuksen keskeinen tulos on, että taidehallin yhteiskunnallinen toimijuus rakentuu kyvystä kestää tunteita ja ristiriitoja sen sijaan, että niitä pyrittäisiin lieventämään tai ohittamaan. Karimäki-Nuutinen kutsuu tätä ilonpilaajan periksiantamattomaksi hahmoksi. Kyse on toimijuudesta, jossa instituutio suostuu “pilaamaan tunnelman” nostamalla esiin vaikeita kysymyksiä.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että Siat-tapauksessa vastakkaisilta vaikuttaneet osapuolet – eläintuotantoa puolustavat ja sitä kritisoivat – puhuivat osin samoista huolenaiheista, kuten maatalouden tehostamispaineista ja suurten yritysten vallasta. Kiista kohdistui siis samoihin rakenteellisiin ongelmiin, vaikka ne tulkittiin eri tavoin.

– Ilonpilaajan tehtävä ei ole provosoida provosoinnin vuoksi, vaan auttaa suuntaamaan huomio pois yksittäisistä vastakkainasetteluista kohti monimutkaisten ongelmien rakenteellista luonnetta. Taideinstituutio voi toimia tilana, jossa ristiriidat eivät hajoa, vaan tulevat näkyviksi ja neuvoteltaviksi, Karimäki-Nuutinen sanoo.

Lisätietoa väitöksestä

Sanna Karimäki-Nuutisen kulttuuripolitiikan väitöskirjan ”Taidehallin yhteiskunnallisen toimijuuden muotoutuminen eläintuotantokriittisen näyttelyn toimijaverkostoissa: tapaus Siat Seinäjoella” tarkastustilaisuus järjestetään 14.2.2025 klo 12 Jyväskylän yliopistossa. Väitöstilaisuutta voi seurata salissa C4 tai verkkovälitteisesti. Vastaväittäjänä toimii yliopistonlehtori, dosentti Kaija Kaitavuori (Taideyliopisto) ja kustoksena yliopistonopettaja, dosentti Kaisu Kumpulainen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Tutkimusta ovat rahoittaneen Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto sekä Jyväskylän yliopiston Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Yhteystiedot:

Sanna Karimäki-Nuutinen
p. 045 315 2530
sanna.m.karimaki-nuutinen@jyu.fi