Ikoninen Rautatientorin metroasema uudistetaan lähivuosina
29.1.2026 16:15:00 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Rautatientorin metroaseman uudistusta suunnitellaan vuosille 2027–2029.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy valmistelee hanketta Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) toimeksiannosta. Hanke on nyt suunnitteluvaiheessa. Seuraavaksi käynnistyy hankkeen kehitysvaihe, jossa tavoitteena on yhdessä projektinjohtourakoitsijan kanssa suunnitella aseman peruskorjaus ja uudistukset. Rakennustyöt käynnistyvät vasta hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen.
Tavoitteena on parantaa matkustajien viihtyvyyttä, turvallisuutta ja vaihtoyhteyksiä sekä uusia elinkaaren ja käyttöikänsä päässä olevat tekniset järjestelmät. Myös aseman kaupallinen kokonaisuus uudistuu.
Metroasema on otettu käyttöön vuonna 1982, ja aseman tiloissa liikkuu päivittäin noin 52 000 matkustajaa. Vuonna 2024 aseman tunneli- ja laiturialueella toteutettiin useita paloturvallisuuden parantamiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka olivat edellytyksenä maanalaisten tilojen laajemmalle peruskorjaamiselle.
Perusparannuksessa on tarkoitus uudistaa metroaseman tilat ja tekniset järjestelmät laituri-, kompassi- ja parvitasolla sekä metroaseman nykyiset sisäänkäynnit Asema-aukiolla ja Kaivokadulla. Matkustajille uudistus tulee näkymään aseman yleisen viihtyisyyden parantumisena, sillä esimerkiksi liukuportaat, hissit, pinnat sekä valaistus on suunniteltu uusittavaksi. Myös opastusta on tarkoitus selkeyttää ja uudistaa aseman kaupalliset palvelut.
Rautatientorin metroaseman perusparannuksessa suunnittelun lähtökohtana on töiden toteutus siten, että matkustajaliikenteelle ja sidosryhmille aiheutuva haitta on mahdollisimman pieni. Rakennustöiden ajoituksessa huomioidaan myös keskustassa liikkumiseen vaikuttavat muut hankkeet. Hanke toteutetaan projektinjohtourakoitsijamallilla. Tilaajan ja urakoitsijan yhteinen kehitysvaihe mahdollistaa sen, että urakoitsijan osaamista voidaan hyödyntää työvaiheistuksessa ja siten voidaan vähentää työnaikaisia häiriöitä.
– Rautatientorin metroaseman keskeinen sijainti ydinkeskustassa sekä suuret matkustajamäärät asettavat erilaisia haasteita toteutuksen suunnitteluun, vaiheistukseen ja häiriöiden hallintaan. Tämän vuoksi on hienoa, että voimme hyödyntää kehitysvaihetta asioiden ratkaisemiseen ennen hankkeen toteutusvaiheen päätöksentekoa, kertoo Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen.
Hanketta suunnitellaan nyt projektinjohtourakoitsijan kanssa
Rautatientorin metroaseman perusparannuksen kehitysvaiheen yhteistoiminnalliseksi projektinjohtourakoitsijaksi on valittu SRV. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy kilpailutti liikenneliikelaitoksen toimeksiannosta projektinjohtourakoitsijan, ja tarjouskilpailussa painotettiin laatua. Hankkeessa käynnistyy seuraavaksi yhteinen kehitysvaihe SRV:n kanssa.
– Rautatientorin metroaseman perusparannus on meille innostava hanke. Se antaa mahdollisuuden hyödyntää SRV:n vahvaa osaamista vaativissa, kulttuurihistoriallisesti merkittävissä perusparannuskohteissa. SRV:llä on runsaasti erikoisosaamista korjaushankkeista logistisesti haastavalla keskusta-alueella sekä yhteistoiminnallisista hankkeista, joissa kehitetään yhdessä toteutusratkaisuja tilaajan tavoitteisiin vastaten, SRV:n yksikönjohtaja Kimmo Hyry kertoo.
Kehitysvaiheessa hankesuunnitelma viimeistellään Helsingin kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen toteutusvaiheeseen siirtymisestä tehdään erillinen päätös ja urakkasopimus.
Perusparannuksen arkkitehti-, rakenne- ja talotekniikkasuunnittelusta vastaa Sweco Finland Oy.
Vastuullisuus tullaan huomioimaan perusparannuksen toteutuksessa
Metroaseman perusparannushankkeelle tullaan asettamaan ilmastotavoitteet muun muassa kiertotaloudelle, hiilipäästöjen vähentämiselle ja energiatehokkuuden parantamiselle.
Hankkeessa aiotaan hakea ensimmäistä kertaa metroaseman perusparannukselle BREEAM-ympäristöluokitusta. Suunnittelun tavoitteena on ympäristöluokituksen arvosana kiitettävä.
Rautatientorin metroaseman perusparannus on osa laajaa Kaivokadun ympäristön uudistusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkiliikenne.fiKimmo HyrySRV, yksikönjohtaja
Puh:0400 158 088kimmo.hyry@srv.fiKuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Keilaniemen metroaseman liukuporrasryhmiä suljetaan huoltotöiden vuoksi huhti–lokakuussa2.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Keilaniemen asemalla tehdään huhti–lokakuussa paloilmoitinjärjestelmän, savunpoistoluukkujen ja valaistuksen huoltotöitä liukuportaiden yläpuolisissa kattorakenteissa. Hissit ovat normaalisti käytössä huoltotöiden ajan.
Vaaralan varikon toteuttajaksi valittu SRV Rakennus – toteutus käynnistyy kesällä2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon projektijohtourakan toteuttajaksi on valittu SRV Rakennus Oy. Asiasta päätti Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus 17.3.2026. Varikon rakentaminen ajoittuu vuosille 2026–2029.
Pyöräkeskus avautuu jälleen 1.4. – uudet aukioloajat30.3.2026 13:17:32 EEST | Tiedote
Suosittu Pyöräkeskus avautuu keskiviikkona 1.4. klo 10 Töölönlahdenpuiston tapahtuma-aukiolla. Pyöräkeskuksessa jokainen pääsee huoltamaan pyöräänsä itse ja saa käyttöönsä maksutta työkaluja ja asiantuntijoiden neuvoja.
Markkinaoikeus vahvisti Kaupunkiliikenteen päätöksen raitiovaunuhankinnasta27.3.2026 12:02:14 EET | Tiedote
Markkinaoikeus on perjantaina 27.3. tekemässään päätöksessä hylännyt Skoda Transtechin tekemän valituksen pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnasta. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus teki 18.11.2025 päätöksen, jossa se valitsi pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi Stadler Polskan ja sulki Skoda Transtechin tarjouksen ulos tarjouskilpailusta.
Pohjois-Haagan, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien perusparannusten urakoitsijat on valittu24.3.2026 15:38:13 EET | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella noin kahden kuukauden ajaksi, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen juna-aseman perusparannukset. Pohjois-Haagan juna-aseman perusparannuksen urakoitsijaksi on valittu VM Suomalainen Oy, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien Kreate Group.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme