Stadin safka on toimittanut viidessä vuodessa lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa helsinkiläisten lautasille
30.1.2026 09:30:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Stadin safka on viidessä vuodessa kasvanut keskeiseksi osaksi Helsingin ruoka-apua. Vuodesta 2021 alkaen Stadin safka on toimittanut lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa ruoka-aputoimijoille ja kehittänyt ruoka-apua Helsingissä kohti yhteisöllisempiä ja yhdenvertaisempia toimintamalleja.

Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen Stadin safka kuljettaa elintarvikealan ruokahävikkiä ruoka-apuun ja kehittää ruoka-apua Helsingissä yhdessä ruoka-aputoimijoiden kanssa. Stadin safkan ruoka-avun verkostoon kuuluu 77 järjestöä, seurakuntaa ja kaupungin toimipistettä, jotka tarjoavat ruokaa apua tarvitseville helsinkiläisille aterioina, kotiin vietävinä ruokakasseina ja välipaloina. Hävikkiruokaa lahjoittaa yli 70 kauppaa, tukkua, ravintolaa ja teollisuuden toimijaa.
Viiden vuoden aikana ruoka-avun painopiste on siirtynyt Stadin safkan myötä pitkistä ruokajonoista kohti pienempiä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vahvistavia kohtaamispaikkoja. Samalla kokonaiskuva ruoka-avun tilanteesta Helsingissä on tarkentunut merkittävästi. Keskitetty hävikkiruoan logistiikka on tehostanut hävikkiruoan hyödyntämistä, säästänyt hiilijalanjälkeä ja parantanut elintarviketurvallisuutta ruoka-avussa.
– Stadin safka on vakiintunut viiden vuoden aikana hyväksi malliksi järjestää ruoka-apua Helsingissä. Lähes neljä miljoonaa kiloa toimitettua hävikkiruokaa helsinkiläisille ruoka-aputoimijoille on valtava määrä apua, arjen tukea ja kohtaamisia. Stadin safkan toiminnassa kiteytyy kaupunkimme tavoite olla olemassa kaikkia helsinkiläisiä varten, sanoo Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
Ruoka-avun tarve kasvussa
Stadin safkan toimittamasta hävikkiruoasta tarjotaan helsinkiläisille kuukausittain noin 16 000 ruokakassia, 19 000 ateriaa ja 14 000 välipalaa. Stadin safkan hävikkilogistiikan myötä ruoka-aputoimijat voivat keskittyä yhä enemmän päätehtäväänsä eli ihmisten kohtaamiseen ja tukemiseen. Ruoka-avun kävijöitä tukevat myös Helsingin kaupungin etsivän työn sosiaaliohjaajat.
– Ruoka-apu ei ole vain ruoan jakamista. Se on ihmisten kohtaamista, osallisuuden vahvistamista ja monipuolista ammatillista auttamistyötä. Stadin safkan tehtävä on varmistaa, että ruoka-apu tavoittaa avun tarvitsijoita tasapuolisesti ja että työtä kehitetään yhdessä ruoka-aputoimijoiden kanssa, sanoo ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä.
Ruoka-avun tarve on ollut kasvussa samalla, kun lahjoituksena saadun hävikkiruoan määrä on laskenut. Tämän takia Stadin safka on kehittänyt uusia ratkaisuja, kuten ravintoloiden ylijäämäruoan hyödyntämistä. Vuodesta 2024 alkaen ravintolahävikin avulla on voitu tarjota helsinkiläisille jo yli 25 000 lämmintä ateriaa enemmän. Tarjoiluhävikin lahjoittamista on pilotoitu yhdessä Food waste ecosystem -hankkeen kanssa.
Pressmeddelandet publiceras på svenska på www.hel.fi/sv
Press release in English will be published on www.hel.fi/en
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Heinäläruoka-aputoiminnan päällikkö, Stadin safka
Puh:040 756 8514anni.heinala@hel.fiKuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivittämistä9.3.2026 19:23:32 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli 9. maaliskuuta tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme