Ekseema on iäkkäille muutakin kuin iho-oire – vaikutukset ulottuvat mielialaan
3.2.2026 05:45:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.

Ekseeman tyypillisiä oireita ovat kutina, punoitus sekä paikallinen kipu ja kirvely. Iäkkäillä yleisin muoto on ihon kuivumiseen liittyvä asteatoottinen ekseema eli niin sanottu kuivuusekseema. Seuraavaksi yleisimpiä ovat seborrooinen ekseema eli taliköhnäihottuma ja käsiekseema.
Oulun yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin ekseeman vaikutuksia iäkkäiden ihmisten elämänlaatuun Pohjois-Suomessa. Tutkimus perustui Pohjois-Suomen syntymäkohorttiaineistoon ja siihen liittyvään terveystutkimukseen, joka kohdistui vuonna 1966 syntyneiden henkilöiden vielä elossa oleviin vanhempiin. Heiltä kerättiin kyselyllä tietoja terveydestä, ihosairauksista ja elämänlaadusta, ja osalle tehtiin myös koko kehon ihotarkastus. Kysely lähetettiin yli 12 000 henkilölle, joista hieman alle puolet vastasi. Vastaajien keski-ikä oli noin 78 vuotta.
Tulosten mukaan ekseemaa sairastavat arvioivat yleisen terveytensä keskimäärin huonommaksi kuin ne, joilla ekseemaa ei ollut. He raportoivat myös muita useammin erilaisia vaivoja ja oireita, kuten kipua, särkyä ja kutinaa. Lisäksi ekseemaa sairastavat arvioivat elämänlaatunsa heikommaksi useilla osa-alueilla, kuten tulevaisuuden näkymissä ja elämästä nauttimisessa.
Tilastollisessa analyysissä ekseemaa sairastavilla oli noin 40 prosenttia suurempi todennäköisyys kokea elämänlaatunsa heikoksi verrattuna niihin, joilla ekseemaa ei ollut. Myös ahdistusoireet olivat yleisempiä ekseemaa sairastavien joukossa. Ihotarkastuksiin perustuvat kliiniset havainnot tukivat kyselytuloksia.
Tutkijoiden mukaan ekseema on iäkkäille paitsi fyysinen myös psyykkinen kuormitustekijä. ”Jatkuva kutina ja kipu heikentävät unta ja jaksamista, minkä lisäksi näkyvä ihosairaus voi johtaa myös sosiaaliseen vetäytymiseen”, kertoo ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, dosentti Suvi-Päivikki Sinikumpu.
Vaikka ekseema on ikääntyneiden yleisin ihosairaus, sen vaikutuksia elämänlaatuun on tässä ikäryhmässä tutkittu verraten vähän. Sinikummun mukaan asianmukaisella hoidolla oireita ja niiden vaikutuksia voidaan lievittää merkittävästi:
”Usein perushoitona riittävät säännöllinen ihon rasvaus hajusteettomilla perusvoiteilla sekä paikalliset kortisonivoiteet, joiden käytössä perusterveydenhuolto voi ohjata potilasta. Vaikeammissa tapauksissa voidaan tarvita erikoissairaanhoidon hoitoja, kuten valohoitoa tai sisäistä lääkitystä”.
Tutkimuksen mukaan terveydenhuollossa tulisi kiinnittää enemmän huomiota ekseeman vaikutuksiin iäkkäiden elämänlaatuun. Hoitoa suunniteltaessa olisi tärkeää huomioida potilaan toimintakyky ja mahdollisuudet selviytyä hoidosta arjessa.
Tutkimus on julkaistu Journal of the American Geriatrics Society -tiedelehdessä: A. Turpeinen, L. Huilaja, J. Jokelainen, and S.-P. Sinikumpu, Effects of Eczema on the Quality of Life of an Older Population in Northern Finland: A Retrospective Cohort Study Journal of the American Geriatrics Society 73, no. 10 (2025): 3276–3278.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dosentti, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Suvi-Päivikki Sinikumpu, Oulun yliopisto, kliinisen tutkimuksen yksikkö ja Oulun yliopistollinen sairaala, ihotautien klinikka. suvi-paivikki.sinikumpu@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ystävälliset kohtaamiset ja luonto tekevät kansainväliset opiskelijat onnellisiksi Suomessa2.2.2026 07:44:00 EET | Tiedote
Sujuvat arjen palvelut, turvallinen ympäristö ja ystävälliset kohtaamiset paikallisten kanssa ovat keskeisiä tekijöitä, jotka lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden onnellisuutta Suomessa. Tämä käy ilmi tuoreesta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden hyvinvointia useiden kuukausien ajan.
Tiede, taide, kulttuuri ja kansalaistiede yhdistyvät Oulun yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa2.2.2026 06:58:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto on mukana luomassa unohtumatonta kulttuuriohjelmaa Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden aikana. Tarjonta on runsasta. Vuonna 2026 haluamme elävöittää tapahtumilla Oulun yliopiston kampuksia, tuoda esille kansainvälisen yhteisömme tuottamia monipuolisia kulttuuri- ja tiede-elämyksiä, lisätä kohtaamisia monialaisen tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten välillä ja tuoda kulttuuria tiiviimmäksi osaksi yliopistoyhteisömme arkea. Tapahtumien kohderyhminä ovat eri-ikäiset kaupunkilaiset, matkailijat sekä yliopiston opiskelijat, työntekijät, alumnit ja yhteistyötahot.
Giellagas-instituutti tarjoaa merkkivuonnaan koko vuoden kestävän yleisöluentosarjan29.1.2026 08:39:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti viettää kuluvana vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan. Vuoden aikana instituutti järjestää yleisöluentosarjan ja paljon muita saamelaista tiedettä ja taidetta esitteleviä tapahtumia. Merkkivuoden vietto alkaa juhlaseminaarilla 11. helmikuuta.
Militarismi väittelyn aiheena Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa28.1.2026 09:44:00 EET | Tiedote
"Suomi on muuttunut militaristiseksi" on Puolesta & Vastaan – vahvoja väitteitä, perusteltua puhetta -sarjan väite. Tilaisuus pidetään keskiviikkona 4. helmikuuta klo 17.30 Oulun keskustakirjasto Saaressa.
Selvitys: Kuljetuspalveluiden uudet ratkaisut vahvistavat maaseutualueiden elinvoimaa28.1.2026 07:07:00 EET | Tiedote
Maaseutumaisten alueiden on sopeuduttava väestörakenteen muutokseen väestön vähetessä ja ikääntyessä, mikä voi ilman toimenpiteitä johtaa supistuvan kehityksen kierteeseen. Samanaikaisesti kehitykseen voidaan vaikuttaa panostamalla elinvoimaisuutta ja hyvinvointia lisääviin muutostekijöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme