Like Kustannus

Kaupungin keskellä olevaan metsään katoaa tyttö, eikä kukaan tunnu välittävän – Tiina Raevaaran kylmäävä sarjanavaus vie pikkukaupungin pimeyteen

3.2.2026 09:49:45 EET | Like Kustannus | Tiedote

Jaa

Tiina Raevaaran Kaupunki jonka keskellä on metsä on Tuonijoki-sarjan ensimmäinen osa. Kirja kertoo nousukauden varjopuolista ja sen juoni ulottuu 1980-luvun lopulta nykypäivään. Raevaara on ammentanut kirjaan runsaasti elementtejä omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan 1980–90-luvuilla. 

Tiina Raevaara: Kaupunki jonka keskellä on metsä (LIKE, 2026)
– 90-luvun alussa nuorisokulttuuri kiihtyi ja muuttui nopeasti. Nuorisosta – ja nuorisoa – varoiteltiin ja heistä oltiin huolissaan, eivätkä vanhmmat pysyneet muutoksessa mukana. Toisaalta silloin mentiin kohti kaikkea uutta, avointa ja hienoa, nyt ollaan taas palaamassa takaisin synkkiin aikoihin, Tiina Raevaara pohtii.

Kaupunki jonka keskellä on metsä -romaanissa Päivi selvittelee äitinsä jäämistöä ja törmää leikekirjaan, jonka otsikot vievät hänet 1980-luvulle: Tuonijoki. Useampi vaiettu kuolemantapaus, parhaan ystävän selittämätön katoaminen sekä Kaikkien lintujen metsä, jonka suojissa nuorison huhuttiin tekevän kauhistuttavia asioita. 

Tapahtumasarja, jonka keskellä Päivi kasvoi, palaa hänen elämäänsä yhtä todellisena kuin kaikki tapahtuisi uudelleen. Hän päättää viimeinkin palata kaupunkiin ja selvittää, mitä hänen ystävälleen tapahtui vuosikymmeniä sitten. 

Kaupunki jonka keskellä on metsä kertoo 80-luvun nousukauden varjopuolista. Perheillä saattoi mennä todella huonosti, mutta yhteiskunta sulki siltä silmänsä, Tiina Raevaara sanoo.

– Olen nyt keski-ikäisenä tajunnut, kuinka synkkiä asioita joissain tutuissa perheissä tuolloin tapahtui ja kuinka tiukasti niistä vaiettiin. Tuohon aikaan lasten ja aikuisten maailmat pidettiin hyvin erillään: aikuiset eivät kertoneet lapsille, mitä todella oli tekeillä, ja lapset keksivät siksi omat totuutensa. Toisaalta aikuisilla ei ollut aavistustakaan, mitä lapset ja nuoret kohtasivat liikkuessaan kaupungin metsiköissä ja kaduilla. Aikakausi oli tietenkin myös toiveikkuuden aikaa: kylmä sota loppui vähitellen, rajat aukenivat, maailma oli nuorille avoinna, Raevaara kuvaa kirjan tapahtumiin liittynyttä syntyprosessia.

Kriitikot ovat luonnehtineet Raevaaraa mestarilliseksi trilleristiksi ja kauhuromantiikan kuningattareksi, ja hän on lukuisilla palkinnoilla huomioitu kirjailija. Raevaaralta on aiemmin ilmestynyt 11 romaania ja viisi tietokirjaa. ​Kaupunki jonka keskellä on metsä avaa uuden Tuonijoki-sarjan, joka yhdistää psykologisen jännityksen ja hiipivän kauhun saumattomasti. 

Kaupunki jonka keskellä on metsä julkaistaan 10.2.2026.

Teos julkaistaan painettuna, e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Anniina Piiparinen.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus

Auschwitzin naisorkesterin tarina avaa uuden näkökulman keskitysleiritodellisuuteen22.1.2026 15:14:04 EET | Tiedote

Auschwitzin naisorkesteri perustettiin vuonna 1943 ja se toimi reilun vuoden verran. Orkesterin tehtävänä oli soittaa marssimusiikkia keskitysleirin portilla, kun vangit lähtivät aamulla töihin ja saapuivat sieltä illalla. Naiset soittivat myös yksityisesti korkea-arvoisille natseille. Orkesterissa soittaneet 50 naista olivat nuoria, suuri osa juuri ja juuri teinityttöjä. Orkesteri pelasti heidän henkensä, sillä he eivät joutuneet pakkotyöhön vaan olivat leirin parempiosaisia. Tästä syntyi konflikteja sekä orkesterin jäsenten välillä että muiden leirivankien kanssa. Osa tytöistä tuhosi soittimensa leiriltä vapauduttuaan eikä soittanut säveltäkään enää koskaan. Kirjassa on suuri määrä henkilöitä, mutta keskiöön nousee mm. orkesterin johtaja Alma Rosé. Hänet passitettiin aluksi "ihmiskoeosastolle" muka-lääketieteellisiin hedelmällisyyskokeisiin, mutta kun selvisi, että Rosé oli ”musiikkimaailman kuninkaallinen” eli ammattiviulisti, jonka eno oli itse säveltäjä Gustav Mahler, Rosésta teht

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye