EräViikingit yllätti mestarit Lempäälässä
31.1.2026 20:53:43 EET | Fliiga | Tiedote
Keskiviikkona TPS:n vieraana hävinnyt mestari Classic koki jo toisen perättäisen tappionsa taipuessaan kotonaan EräViikingeille rangaistuslaukauskisan päätteeksi 3-4. Pisteen Classicille pelasti Suvi Hämäläisen 10 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä sivaltama tasoitus.
Vielä kahden erän jälkeen ottelu oli Classicin hallinnassa sen johtaessa Minttu Kotamäen ja Sofia Lahden maaleilla 2-1. Kolmannessa EräViikingit kuitenkin nousi: Matilda Holmström iski tasoituksen takayläkulmaan, ja runsaat seitsemän minuuttia ennen loppua vieraat Elina Hautojärvi nosti ylivoimalla johtoon. Classicin paine kuudella viittä vastaan kuitenkin toimi, ja Suvi Hämäläisen laukaus Natalia Pitkäkankaan diagonaalisyötöstä pelasti mestareille pisteen. Rangaistuslaukauskisassa Classic ei kuitenkaan saanut Elsi Kangasharjun verkkoon palloakaan, ja Natalie Sandströmin onnistuminen riitti EräViikingeille voittoon.
Muut kärkijoukkueet jatkoivat voittoputkiaan, kun TPS kaatoi vieraissa Pirkat 11-6 ja SB-Pro samoin vieraissa ÅIF:n 7-2.
TPS kiihdytti Pirkkalassa karkuun jo avauserässä, jossa se johti 14 minuutin pelin jälkeen 4-0 ja ensimmäisellä erätauolla 6-3. Pirkat rypisti Roosa Luikun ja Oona Hirsimäen maaleilla eron enää yhteen, mutta Palloseura karkasi lopullisesti päätöserässä, jonka se vei 4-1. Olivia Pietilä (2+2). Eerika Koski (2+2) ja Emilia Pietilä (1+3) olivat voittajien neljän pisteen pelurit.
SB-Pro teki tasaista työtä tehden ensimmäiseen erään yhden, toiseen kaksi ja kolmannessa neljä perättäistä osumaa karaten jo 7–0-johtoon. Viimeisellä kympillä osuivat Essi Linnavuori ja Lucia Freudenthal kotijoukkueelle lohdutusosumat. Prosta löytyi kuusi eri maalintekijää Jenni Torkin osuessa ainoana kahdesti.
FBC Loisto löi vieraissa Kooveen 5-1 nousten samalla vastustajansa ohi sarjataulukossa. Senni Mustakoski vei Kooveen johtoon jo 15 sekunnin pelin jälkeen, mutta Aurelija Zarina ensimmäisessä ja Laura Pakarinen toisessa erässä nostivat Loiston rinnalle ja ohi. Pelin viimeisellä kympillä vieraat menivät menojaan Neea Isomäen, Aada Honkurin ja Laura Pakarisen osumilla.
SaiPa oli tiukilla 12 pistettä vähemmän pelanneen nousija Northern Starsin kanssa mutta voitti lopulta rangaistuslaukauksilla 5-4. Vieraat nousivat toisessa erässä Aliyah Hiltusen yhdellä ja Taia Lehikoisen kahdella maalilla 4–2-johtoon, mutta eivät jaksaneet edellä aivan loppuun saakka. Kolmannessa erässä Vilma Halkola kavensi, ja ajassa 59.40 Henna Piironen nosti SaiPan kuudella viittä vastaan tasoihin. Rangaistuslaukauskisassa Veera Lokka ja Elsa Holopainen laukoivat voiton kotijoukkueelle vieraiden jäädessä ilman onnistumisia.
Sarja jatkuu ensi perjantaina ottelulla EräViikingit–Northern Stars.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liigan arvokkain pelaaja vaihtaa kilpailijan leiriin - Classicille usea supervahvistus29.5.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Kolme kertaa putkeen F-liigan finaalit hävinnyt Classic vahvistaa kauden 2026-27 joukkuettaan usealla supervahvistuksella. Seura julkaisi perjantaina tulevan kauden joukkueensa.
Salibandyn parhaat palkittiin kauden huipentaneessa F-gaalassa22.5.2026 21:04:11 EEST | Tiedote
Salibandykauden 2025-2026 parhaat palkittiin tänään perinteisessä kauden huipennuksessa F-gaalassa. Pöydän puhdisti etenkin Nokian KrP:n sen ensimmäiseen F-liigan mestaruuteen johtanut Joona Rantala, joka pokkasi sekä arvokkaimman pelaajan Mika Kohonen -palkinnon että vuoden hyökkääjän tittelin ja päälle vielä yleisön äänestämän viihdyttävimmän miespelaajan palkinnon.
Nokian KrP ensimmäistä kertaa Suomen mestari – Classic kaatui neljännen kerran7.5.2026 21:02:08 EEST | Tiedote
Nokian KrP juhlii ensimmäistä F-liigan mestaruuttaan kaadettuaan loppuunmyydyllä kotiareenallaan Classicin 7-5. KrP vei loppuottelusarjan voitoin 4-2. Ottelua seurasi paikan päällä 2 107 katsojaa.
Taas kolmen maalin takaa jatkoaikavoittoon – Nokian KrP voiton päässä mestaruudesta5.5.2026 21:23:34 EEST | Tiedote
Nokian KrP on voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan illan viidennessä finaalissa Classicin jatkoajalla 5-4. KrP oli edellisen kohtaamisen tapaan kolmannessa erässä kolme maalia tappiolla, ja ratkaisijaksikin nousi sama mies. Viimeksi hattutempun ja jatkoaikamaalin tehnyt Luukas Hyvärinen osui tänään neljästi, ja maaleista yksi oli jälleen jatkoaikaratkaisu.
Huikea kiri huipentui jatkoaikamaaliin – finaalivoitot tasan 2-23.5.2026 19:39:26 EEST | Tiedote
Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 2-2 liki uskomattomalla kirillä. Joukkue iski kolme maalia ilman maalivahtia nousten 1–4:stä tasoihin vain viisi sekuntia ennen loppua, ja jatkoajalla Luukas Hyvärinen kruunasi iltansa 5–4-jatkoaikamaalilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme