Taysissa aloitettiin aivokasvaimen laserablaatiohoidot – uusi hoito tavoittaa myös vaikeat kasvaimet
2.2.2026 08:57:06 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Taysissa on aloitettu tammikuussa aivokasvainten laserablaatiohoidot ensimmäisenä Suomessa. Laserablaatio mahdollistaa hoidon niihinkin kasvaimiin, joita ei voida hoitaa turvallisesti perinteisellä avoleikkauksella. Hoito on myös potilaalle avoleikkausta kevyempi vaihtoehto.
Laserablaatio (laser interstitial thermal therapy, LITT) on uusi hoitomuoto, jossa aivokasvainta pyritään tuhoamaan kuumentamalla. Hoito on jo käytössä monissa sairaaloissa Pohjoismaissa. Suomessa ensimmäinen hoito potilaalle tehtiin tammikuun puolivälissä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Taysissa.
Hoito tehdään nukutuksessa, mutta avoleikkausta ei tarvita.
– Tavoitteena on tuhota laserilla kuumentamalla sairas kudos mahdollisimman tarkasti ja samalla säästää ympäröivää aivokudosta, neurokirurgi Timo Möttönen Taysista kertoo.
Merkittävä etu on, että laserablaatiolla pystytään tavoittamaan myös aivojen sellaisia alueita, joihin avoleikkauksella on vaikea päästä.
– Laserablaatio mahdollistaa hoidon kasvaimiin, jotka ovat aivojen syvissä osissa tai lähellä tärkeitä toiminnallisia alueita. Hoitoa voidaan käyttää myös aiemmin leikattuihin tai sädehoidettuihin kasvaimiin. Lisäksi se voidaan yhdistää muihin hoitomuotoihin, kuten lääkehoitoon, jolloin se antaa lisää hoitovaihtoehtoja sairauden edetessä, Möttönen listaa.
Sopii myös epilepsian hoitoon
Koska laajaa kallonavausta ei tehdä, toimenpide on potilaalle avoleikkausta kevyempi ja toipuminen on nopeampaa: sairaalassaoloaika on usein vain 1–2 vuorokautta.
– Paluu arkeen tai jatkohoitoihin on mahdollista nopeammin. Leikkaushaava on huomattavan pieni verrattuna kallonavaukseen, minkä ansiosta potilaalla on vähemmän kipua, turvotusta tai haavan paranemiseen liittyviä ongelmia. Myös tulehdus- ja verenvuotoriskit ovat pienemmät, Möttönen sanoo.
Varsinainen ablaatio eli kudoksen kuumennus tehdään magneettikuvauksessa, jossa pystytään lähes reaaliaikaisesti seuraamaan kudoksen lämpötilaa ja toimenpiteen vaikutusaluetta. Ennen ablaatiota hoidettavaan kohteeseen viedään leikkaussalissa suoja- ja jäähdytyskatetri pienen kalloon tehtävän porareiän kautta. Sen sisälle asetetaan valokuitu, jolla laser viedään kohteeseen.
Aivokasvainten lisäksi hoitoa voi joissakin tapauksissa käyttää myös muihin aivomuutoksiin, kuten vaikeahoitoisen epilepsian tai sädehoidon aiheuttaman nekroosin hoitoon.
– On hienoa, että saimme nyt laitteiston hankittua Taysiin. Tämä on merkittävä uusi hoitomuoto, joka tulee muuttamaan vielä monen sairauden hoitoa Suomessa.
Yhteyshenkilöt
Neurokirurgi Timo Möttönen, timo.mottonen@pirha.fi, p. 044 473 5007
Pirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Digipostin käyttöönotto etenee: Tampereella ja Orivedellä asuvat naiset saavat kutsun rintasyövän seulontaan nyt Suomi.fi-viestinä2.2.2026 10:08:06 EET | Tiedote
Vuoden 2026 aikana viranomaisposti siirtyy yhä vahvemmin digitaaliseen muotoon koko Suomessa. Myös Pirkanmaan hyvinvointialue siirtyy vaiheittain kirjepostista Suomi.fi-viesteihin.
Pirkanmaan perhekeskuksen maakunnallinen ohjausryhmä kokoontui usean eri toimijan voimin: Toivon vuosi on alkanut!30.1.2026 12:45:28 EET | Tiedote
Pirkanmaan perhekeskuksen maakunnallinen ohjausryhmä kokoontui perjantaina 30. tammikuuta. Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa oli keskeisenä aiheena vuoden 2026 teema toivo.
Aluehallitus nimeää nuorisovaltuuston ja käsittelee vastaustaan tarkastuslautakunnan väliarviointiin28.1.2026 16:32:25 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus nimeää nuorisovaltuuston kokouksessaan 2.2. Aluehallitus käsittelee myös evakuointisuunnitelmaa ja vastaustaan tarkastuslautakunnan väliarviointiin.
Yhteistoimintaneuvottelut suunnitteilla sosiaali- ja terveyspalveluissa – ei henkilöstön vähentämistavoitteita28.1.2026 15:20:47 EET | Tiedote
Aluehallitukselle esitetään, että Pirkanmaan hyvinvointialueella aloitetaan sosiaali- ja terveyspalveluja koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelujen taustalla ovat hyvinvointialueen toiminnan muutokset ja toiminnan yhdenmukaistaminen. Neuvottelujen tavoitteena ei ole vähentää henkilöstöä.
Aluevaltuusto hyväksyi Pirhan uudistuneen strategian26.1.2026 20:35:53 EET | Tiedote
Hyvinvointialueen uusi strategia vuosille 2026–2029 korostaa etenkin asiakaslähtöisyyttä, luottamusta ja yhteistyötä. Aluevaltuusto hyväksyi strategiaan muun muassa ponnen toimeenpanosuunnitelman lähetekeskustelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme