Hyvin-kilpailu innosti satoja osallistujia – kiitos kaikille!
2.2.2026 09:55:56 EET | Hyvinkään kaupunki | Tiedote
Hyvin-kilpailussa pyysimme kaupunkilaisia keksimään oivaltavia Hyvin-sanontoja ja nokkelia kielileikkejä, jotka tuovat esiin Hyvinkään henkeä ja arjen hyviä hetkiä. Ideoita kerättiin verkossa, somekanavissa, kirjastolla ja museokeskus Taikassa. Kilpailuun osallistui sekä hyvinkääläisiä että innokkaita ideoijia myös muualta Suomesta.

Osallistujat heittäytyivät ilahduttavan luovasti mukaan. Ehdotuksissa näkyivät niin arjen oivallukset kuin paikallinen ylpeys – esimerkkeinä muun muassa:
-
Hyvin tilaa jokaiselle
-
Hyvin lähellä täydellistä
-
Hyvinkäällä kaikki hyvin
Lisäksi mukana oli osallistujia myös Hyvinkään ulkopuolelta. Kampanja tavoitti ja innosti tekemään omia Hyvin-sanontoja myös niitä, jotka olivat huomanneet leikkimielisen kilpailun somekanavissa tai verkossa.
Myös KÄÄ-lahjoitusehdotuksiin osallistuttiin innokkaasti. Kampanjan ytimessä oli ajatus siitä, että Hyvinkäällä kaikki on niin hyvin, ettei ylimääräistä “KÄÄ”-loppua enää tarvita – siksi päätimme lähettää vapautuneet kirjaimet “uusiin koteihin”. Osallistujat saivat ideoida, minne kirjaimet voisivat päätyä ja millaista iloa ne voisivat tuottaa muualla.
“On ollut ilo seurata, miten ideamme on levinnyt myös kaupungin rajojen ulkopuolelle. Hyvin kaupunki henkii yhteenkuuluvuutta, ja tämä kilpailu osoitti sen upealla tavalla,” kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen iloitsee.
Arvonta on suoritettu kaikkien osallistujien kesken, ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiErja KohonenViestintäkoordinaattori
Puh:040 735 1210erja.kohonen@hyvinkaa.fiHyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, yli 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hyvinkään imagossa myönteinen kehityssuunta – yritykset arvioivat kaupungin vakaaksi ja yhteistyöhaluiseksi kumppaniksi10.3.2026 08:32:38 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on jälleen saanut myönteisiä arvioita Taloustutkimuksen Kuntien imago 2025 -tutkimuksessa. Yrityspäättäjien vastauksissa korostuvat erityisesti kaupungin kokonaiskuvan vakaus, elinvoiman kehittämisessä onnistuminen sekä useiden keskeisten imagotekijöiden tasainen hyvä taso.
Hyvinkään kaupunki käynnistää tapahtumakumppanuushaun19.12.2025 09:16:09 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki käynnistää uuden tapahtumakumppanuushaun, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin tapahtumatarjontaa ja kehittää Hyvinkäätä elävänä ja houkuttelevana elämyskaupunkina.
Hyvinkää kirkastaa viestiään ja uudistaa brändiään3.11.2025 11:17:20 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki uudistaa parhaillaan brändiään ja lanseeraa uutta viestintäkonseptiaan. Konsepti Hyvin kaupunki korostaa kaupungin omaleimaisuutta ja tuo esille Hyvinkään vahvuudet.
Hyvinkää vahvistaa tapahtumallisuuttaan uudella toimintamallilla24.10.2025 12:11:55 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on julkaissut uuden tapahtumien toimintamallin, joka ohjaa kaupungin tapahtumatoimintaa tulevina vuosina. Malli perustuu laajaan kyvykkyysanalyysiin ja visiotyöhön, jonka tavoitteena on vahvistaa Hyvinkään asemaa elinvoimaisena elämyskaupunkina. Toimintamallia on valmisteltu huolellisesti, ja sen taustalla on laaja asiantuntijayhteistyö sekä paikallisten toimijoiden näkökulmien huomioiminen. Hyvinkään kaupunginhallitus hyväksyi toimintamallin yksimielisesti kokouksessaan 13.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme