Intera Partners sijoittaa Suvia Groupiin
3.2.2026 10:00:00 EET | Suvia Group Oy | Tiedote
Intera Partners ja Suvia Groupin nykyomistajat ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jonka myötä Interasta tulee Suvian suurin omistaja. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää.
Suvia Group on ainutlaatuinen yhdistelmä vahinkotarkastusta, vauriokorjausta ja varaosapalveluita. Yhtiö palvelee vakuutusyhtiöitä, leasing-toimijoita sekä ajoneuvojen käyttäjiä Suomessa.

Strategisena tavoitteena kasvun vauhdittaminen
Uusi omistaja tukee Suvia Groupin seuraavaa kasvuvaihetta ja mahdollistaa investoinnit kasvun vahvistamiseen. Tavoitteena on hakea kasvua myös valikoiduilla yritysostoilla sekä vahvistaa Suvia Groupin asemaa autovahinkomarkkinassa. Yhtiön toimiva johto jatkaa konsernin palveluksessa ja sitoutuu kehittämään liiketoimintaa uuden omistajakumppanin kanssa.
”Olemme innoissamme päästessämme aloittamaan uuden vaiheen Suvia Groupin kehityksessä Interan kanssa. Suvia on rakentanut vahvan aseman suomalaisessa autovahinkomarkkinassa yhdistämällä vahinkotarkastuksen, vauriokorjauksen ja varaosapalvelut ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi”, sanoo Suvia Groupin toimitusjohtaja Jens Jensen.
Intera tuo Suvialle pitkäjänteistä tukea ja osaamista, joka vahvistaa yhtiön kykyä investoida palveluiden ja verkoston kehittämiseen, digitalisaatioon sekä henkilöstön osaamisen jatkuvaan vahvistamiseen.
“Tavoitteemme on kasvaa vastuullisesti ja kannattavasti, parantaa asiakaskokemusta entisestään ja rakentaa yhdessä henkilöstömme kanssa Suvialle seuraava kasvuvaihe – asiakkaidemme ja kumppaneidemme arkea helpottaen”, kommentoi Jens Jensen.
”Suvia on erinomainen esimerkki kasvavasta palveluliiketoiminnasta, joiden tukeminen on Interan sijoitusstrategian ytimessä. Arvostamme Suviassa erityisesti yrittäjälähtöistä yrityskulttuuria sekä ammattimaisuutta ja laatua, jolla yhtiö palvelee asiakkaitaan. Uskomme, että yhdistämällä Interan resurssit Suvian osaamiseen luomme edellytykset kasvun kiihdyttämiseen”, sanoo Intera Partnersin osakas Iikka Moilanen.
Taustatiedot
Suvia Group lyhyesti
- Suvia Groupiin kuuluvat InCar Oy, Suomen Vahinkotarkastus SVT Oy ja AutoBodyParts Oy.
- Henkilöstö: yli 600.
- Verkosto: yli 65 vauriokorjaamoa ja 29 vahinkotarkastuksen tarkastusasemaa.
- Liikevaihto 2025: 110 M€.
Yhteyshenkilöt
Jens JensenCEO, Suvia Group
Puh:+358 50 424 5114jens.jensen@suviagroup.fiIikka MoilanenOsakas, Intera Partners
Puh:+358 40 768 8639iikka.moilanen@interapartners.fiKuvat
Linkit
Suvia Group – yritysesittely
Suvia Group on ajoneuvojen vahinkotarkastuksen, vauriokorjauksen ja varaosapalveluiden ainutlaatuinen yhdistelmä sekä Suomen johtava vahingonhoidon asiantuntija. Kolarin, tuulilasivahingon, peltivahingon tai muun liikennevahingon sattuessa Suvia Group tarjoaa kaiken tarpeellisen: vahingon haltuunotto, vahinkotarkastus ja korvauksen sopiminen sekä vaurioituneen ajoneuvon korjaus tarvittavine varaosineen.
Suvia Group palvelee vakuutusyhtiöitä ja ajoneuvojen käyttäjiä kaikkialla Suomessa, työllistää yli 600 alansa huippuosaajaa ja sillä on maan laajin vauriokorjaamoverkosto: yli 65 korjaamoa sekä 29 Suomen Vahinkotarkastuksen tarkastusasemaa.
Intera Partners – yritysesittely
Intera on pääomasijoittaja, joka keskittyy suomalaisten ja ruotsalaisten yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Intera hallinnoi kahta aktiivista rahastoa, joiden pääomien yhteismäärä on 585 miljoonaa euroa. Rahastoissa on yhteensä 12 portfolioyhtiötä, jotka työllistävät tällä hetkellä yhteensä yli 5 000 henkilöä ja yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli 600 miljoonaa euroa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suvia Group Oy
InCar laajentaa Länsi-Suomessa – liiketoimintakauppa Rinta-Joupin Autoliikkeen kanssa5.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
InCar ja Rinta-Joupin Autoliike ovat tehneet liiketoimintakaupan, joka koskee Porin, Vaasan ja Turun vauriokorjaamotoimintoja. Järjestely vahvistaa InCarin palveluverkostoa Länsi-Suomessa ja tukee tavoitetta tarjota asiakkaille entistä vaivattomampaa vauriokorjaamisen ja autolasipalveluiden kokemusta. Järjestely astuu voimaan tammikuun 2026 alusta.
Näe ja näy pimeänä vuodenaikana4.11.2022 11:48:47 EET | Tiedote
Syksyinen aamu, taivaalta tihkuu vettä. Pyyhkijät liukuvat edestakaisin tuulilasissa, tie kiiltää edessä. Vastaantulevien ajoneuvojen valot iskeytyvät päin näköä. Teillä liikkuvat jalankulkijat ja pyöräilijät muuttuvat helposti näkymättömiksi. Loppusyksyn hämärässä moni seikka liikenteessä vie tilaa aistihavainnoiltamme. Miten näkyä ja nähdä kunnolla liikenteessä?
Energiatehokasta autoilua – näin säästät sähköä ensi talvena25.10.2022 09:49:42 EEST | Tiedote
Kelit viilenevät ja auto tarvitsee sähköä, muodossa tai toisessa. Suomalainen vauriokorjaamoketju InCar keräsi yhteen vinkit, joilla autoilu on ensi talvenakin astetta energiaystävällisempää. Olipa autosi sitten polttoaineella kulkeva, hybridi tai sähköauto, kaipaa näistä jokainen esilämmitystä ja sähköautot akun latausta. Mutta kuinka energiatehokasta se on yhä nousevilla energiahinnoilla? Pohjoisessa jos jossain nämä tiedetään.
Autoilija: tarkistuta autosi piilevien raekuurovaurioiden varalta13.9.2022 10:33:28 EEST | Tiedote
Reilu pari viikkoa sitten eteläisen Suomen yllä pyyhki massiivinen raekuuro, joka jätti jälkeensä monenlaista tuhoa. Erityisen paljon se kylvi tuhoa eteläsuomalaisten autoilijoiden autoihin. Suomalainen vauriokorjaamoketju InCarista varoitetaan, että jopa melkein puolet varsinaisista vaurioista voi olla vielä huomaamatta. Nyt onkin aika tarkastaa auto, jos on lainkaan epäilystä, että auto on voinut joutua kontaktiin raekuuron kanssa.
Suomalainen InCar laajenee Keminmaalle ja Keravalle1.9.2022 11:41:36 EEST | Tiedote
Suomen vaivattomin vauriokorjaamoketju InCar laajenee jälleen. Uusina paikkakuntina ovat Keminmaa ja Kerava. Muutoksella ulotetaan kotimaiset vauriokorjaamopalvelut entistä laajemmin autoilijoiden käyttöön ja luodaan uusia työpaikkoja. InCar palvelee kaikkien vakuutusyhtiöiden asiakkaita ja kaikkien automerkkien omistajia. Kaikki InCarin toimipisteet ovat myös vakuutusyhtiöiden valtuuttamia vahinkotarkastuspisteitä, ja vahinkotarkastukseen pääsee aina ilman ajanvarausta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

