Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla
2.2.2026 12:18:53 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.

Tilastojen avulla voi seurata Helsingin ympäristön muutoksia pitkällä aikavälillä. Niistä on myös helppo luoda valmiita kuvaajia, jotka auttavat hahmottamaan ympäristössä tapahtuvia muutoksia.
– Olemme tehneet ison työn ympäristötilaston päivittämisessä, minkä ansiosta se on nyt aiempaa kattavampi ja helpompi hyödyntää. Tilasto tarjoaa kiinnostavaa ympäristötietoa Helsingistä, ja se onkin ainoa paikka, jossa nämä tiedot ovat kootusti saatavilla, kertoo projektipäällikkö Aino Kostiainen.
– Suosittelen tutustumaan ympäristötilastoon ja hyödyntämään sitä tietolähteenä. Esimerkiksi energiankulutuksen tilastoja tutkimalla on todettavissa, että ulkovalaistuksen kulutus on vähentynyt Helsingissä 2000-luvulla selvästi, vaikka ulkovalaisimien määrä on samaan aikaan kasvanut. Mielenkiintoinen tieto on sekin, että pienhiukkasten määrä Kallion mittausasemalla on puolittunut vuodesta 1999 vuoteen 2024 mennessä, Kostiainen kuvailee tilastojen antia.
Ympäristötilasto on ainutlaatuinen tietopohja Helsingin ympäristön tilasta
Ympäristötilastoon on koottu keskeiset ympäristön tilaa ja kuormitusta kuvaavat tilastot.
Tilastoja on yli 90 ja niiden teemoja ovat muun muassa
- energia
- ilma
- ilmasto
- jätteet
- kiertotalous
- liikenne
- luonto
- maankäyttö
- melu
- vedet
Ympäristötilastoon on koottu myös Helsingin vuosittaisen ympäristöraportin tiedot aikasarjoiksi.
Helsingin omien tietojen lisäksi tietokannassa on Suomen kuuden suurimman kaupungin vertailutietoja, jotka jatkossa päivitetään tietokantaan neljän vuoden välein.
Tilastoihin on päivitetty vuoden 2024 tai viimeisimmän saatavilla olevan vuoden tiedot. Vuoden 2025 tiedot päivitetään tietokantaan kevään ja alkusyksyn 2026 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino Kostiainen
projektipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 040 6782454
aino.kostiainen@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Helsinki suunnittelee neljän matonpesulaiturin muuttamista oleskelu- tai uimapaikoiksi – uusia kuivan maan matonpesupaikkoja tilalle30.1.2026 08:49:46 EET | Tiedote
Kaikki nykyiset mattolaiturit poistuvat käytöstä vähitellen tullessaan käyttöikänsä päähän. Soveltuvat laiturit voitaisiin muuntaa oleskelu- tai uintipaikoiksi.
Erfaren gårdsföretagare föreslås som ny ägare till Tomtbacka gård30.1.2026 08:42:28 EET | Pressmeddelande
Det nordfinska familjeföretaget Lännentila Oy föreslås som ny ägare och vinnare av koncepttävlingen. Stadsmiljönämnden fattar beslutet i frågan.
Haltialan tilan uudeksi omistajaksi ehdotetaan kokenutta maatilayrittäjää30.1.2026 08:42:28 EET | Tiedote
Uudeksi omistajaksi ja konseptikilpailun voittajaksi ehdotetaan pohjoissuomalaista perheyritystä Lännentila Oy:tä. Päätöksen asiasta tekee kaupunkiympäristölautakunta.
Experienced farm entrepreneur proposed as new owner of Haltiala farm30.1.2026 08:42:28 EET | Press release
The proposed new owner and winner of the concept competition is Lännentila Oy, a family-owned company from Northern Finland. The matter will be decided by the Urban Environment Committee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme