Vaasan kaupunki järjestää kulttuuritoimintaa myös ikäihmisille
2.2.2026 13:02:50 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan kaupungin kulttuuripalveluissa järjestetään uudenlaista toimintaa ikäihmisille. Kulttuuritorstai 65+ -tapahtumia järjestetään keväällä helmikuusta alkaen kerran kuukaudessa. Ohjelmassa on monipuolista kulttuurisisältöä erilaisilla teemoilla.
Kulttuurinen vanhustyö on toimintaa, jota toteutetaan kulttuuripalveluiden ja ikäihmisten palveluiden rajapinnassa. Parhaimmillaan se luo edellytykset saumattomalle moniammatilliselle yhteistyölle, jossa eri toimijoiden osaaminen voidaan hyödyntää mahdollisimman laajasti.
Kulttuuritorstai 65+
Kulttuuritorstai 65+ -toimintaa kokeiltiin ensimmäistä kertaa joulukuussa 2025. Vaasan kaupungin pääkirjaston Draama-salissa esiintynyt Sussu Hakko (ent. Erkinheimo) veti salin täyteen. Konsertti osoitti selkeästi, että tällaisille tapahtumille on kysyntää.
– Olemme iloisia, että voimme tarjota ikäihmisille mahdollisuuden kokea monipuolisia kulttuurielämyksiä. Toivomme että mahdollisimman moni löytää tarjonnastamme jotakin, joka innostaa lähtemään rohkeasti mukaan, kertoo kulttuuriohjaaja Johanna Rapo.
Toiminnan tavoitteena on avata kulttuurinen vanhustyö kaikille avoimeksi ja helposti lähestyttäväksi toiminnaksi, johon voi osallistua myös yksittäisiin tilaisuuksiin. Tapahtumiin ei vaadita ennakkoilmoittautumista, ja ne ovat osallistujille maksuttomia.
Kevään tapahtumat
Helmikuussa toiminta käynnistyy ystävänpäivädiscolla, jolloin Hippi Hovi tulee soittamaan levyjä, ja tanssikoulu Matti ja Sannu tanssittavat osallistujia matalalla kynnyksellä. Kevään aikana on luvassa monipuolinen kattaus tapahtumia aina taika-show’sta ympäristötaiteeseen.
Kevään ohjelma:
12.2. klo 13, Pääkirjasto, Draama-sali: Hippi Hovi - Ystävänpäivädisko
12.3. klo 13, Pääkirjasto, Draama-sali: Taika-show
16.4. klo 13, Pääkirjasto, Draama-sali: Paula Blåfield - Taidetta
14.5. klo 13, Pääkirjasto, Draama-sali: Kuorofestivaali
11.6. klo 13, Pääkirjasto, Draama-sali: Ympäristötaidetta
Kevään ohjelmaan voi tutustua tarkemmin osoitteesta: https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/kulttuuripalvelut/kulttuurinen-vanhustyo/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni NiemiKulturchef
Puh:+358406289347jenni.niemi@vaasa.fiLinkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Simhallen i Vasa är stängd 7–8.22.2.2026 14:56:21 EET | Pressmeddelande
Simhallen i Vasa är stängd för allmänheten på grund av simtävlingar lördag och söndag 7–8.2.2026.
Vaasan uimahalli on suljettu 7.–8.2.2.2.2026 14:53:11 EET | Tiedote
Vaasan uimahalli on uintikisojen vuoksi suljettu yleisöltä lauantaista sunnuntaihin 7.-8.2.2026.
Vasa stad ordnar kulturverksamhet också för seniorer2.2.2026 13:03:31 EET | Pressmeddelande
Vasa stads kulturtjänster ordnar en ny slags verksamhet för seniorer. Evenemangen Kulturtorsdag 65+ ordnas under våren med start i februari, en gång i månaden. Programmet består av mångsidigt kulturinnehåll med olika teman.
Skolan och daghemmet i Tervajoki firar 10-årsdag2.2.2026 09:01:00 EET | Pressmeddelande
Skolan och daghemmet i Tervajoki fyllde 10 år i januari. Födelsedagen firas med gemensamt öppet hus 12.2.
Tervajoen koulu ja päiväkoti juhlivat 10-vuotissyntymäpäiviä2.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tervajoen koulu ja päiväkoti täyttivät tammikuussa 10 vuotta. Syntymäpäiviä juhlitaan yhteisten avoimien ovien merkeissä 12.2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme