SDP:n Pia Viitanen: Hallituksen tempoileva veropolitiikka tulee Suomelle kalliiksi
2.2.2026 12:54:35 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
-Hallituksen tempoileva veropolitiikka ei tue talouden kasvua, mutta tulee julkiselle taloudelle kalliiksi. Omille eturyhmille tehdyt kalliit veronalennukset tarkoittavat jälleen lisäleikkauksia yhteiskunnan heikoimmilta, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).

Talouspolitiikan arviointineuvosto antoi tänään vuosittaisen raporttinsa, jossa se moitti hallituksen tempoilevaa veropolitiikkaa. Neuvosto katsoo, että veronkevennykset eivät ole johdonmukaisia työllisyyden ja investoinen kannalta, vaikka hallitus niin puhuukin.
Tuoreessa muistissa on myös viime kevään heppoiset perustelut yhteisöveron alennukset kasvuvaikutuksista.
-Neuvosto myös aivan oikein varoittaa, että hallituksen politiikka tekee merkittävän aukon julkiseen talouteen samalla, kun esimerkiksi komission vaatimukset julkisen talouden vahvistamiseksi edellyttävät vakaata veropohjaa. Viimeistään nyt suunnitelmissa oleva yhteisöveron alennus tulisi ehdottomasti perua, Viitanen jatkaa.
Arviointineuvosto myös viisaasti suosittaa verotuksen vahvistamista esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamisella sekä tehottomia yritystukia karsimalla.
-Näitä teemoja myös SDP on jo pitkään pitänyt yllä omissa vaihtoehtobudjeteissa ja toivottavasti hallituksella löytyy nyt nöyryyttää kuulla asiantuntijoiden suosituksia ja ryhtyä toimeen, Viitanen päättää.
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Sähkön hirmuhinnat paljastavat Orpon hallituksen varautumisen puutteet2.2.2026 12:27:49 EET | Tiedote
Suomalaiset kärvistelevät pakkasessa ja maksavat siitä kovan hinnan. Pörssisähkön hinta on noussut jopa 55 senttiin kilowattitunnilta, ja se näkyy suoraan kodeissa: lämmitystä joudutaan rajoittamaan, kodinkoneiden käyttöä siirtämään ja arkea sovittamaan hintapiikkien mukaan. Suomen hallituksen vastuulla on huolehtia siitä, että Suomi on varautunut tilanteisiin, joissa tuotanto ei vastaa kysyntää ja hinnat karkaavat käsistä. Orpon hallituksen aikana tämä varautuminen on ollut riittämätöntä, sanoo SDP:n kansanedustaja Paula Werning.
SDP:n Pia Hiltunen: On jo aikakin hallituksen herätä ja ryhtyä virvoittamaan asuntomarkkinoita1.2.2026 14:15:50 EET | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä ehdotetaan asuntokauppoihin liittyvän varainsiirtoveron väliaikaista poistamista tai puolittamista. Hienoa, että hallituksen riveistä löytyy vihdoin kiinnostusta toimelle, jota SDP on pitänyt esillä jo usean vuoden ajan, kansanedustaja Pia Hiltunen huomauttaa.
SDP:n Aki Lindén: Miksei ministeri Juuso ota vastuuta vanhustenhoivan ongelmista?1.2.2026 10:48:15 EET | Tiedote
Viime päivinä olemme saaneet kuulla järkyttäviä uutisia vanhustenhuollosta. Huomiota herättää hallituksen hiljaisuus ja vastuuministeri Juuson toimettomuus, sanoo SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén.
SDP:n Joona Räsänen: Orpon hallituksen on kannettava vastuunsa Suomen viemisestä EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn31.1.2026 09:55:49 EET | Tiedote
Hallituspuolueet lupasivat viime vaaleissa lopettaa velaksi elämisen mutta Orpon ja Purran johdolla velkaantuminen on vaan entisestään pahentunut.
SDP:n ulkopuolisen selvityksen tekee Työterveyslaitos30.1.2026 16:14:20 EET | Tiedote
SDP on tehnyt sopimuksen työyhteisöselvityksen tekemisestä Työterveyslaitoksen kanssa. Tavoitteena on selvittää SDP:n ryhmäkanslian työntekijöiden epäasiallisen kohtelun ja häirinnän kokemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme