MB Rahastot

MB Rahastot myy Suvia Groupin Interalle

3.2.2026 10:00:00 EET | MB Rahastot | Tiedote

Jaa

MB Rahastot on allekirjoittanut kauppakirjan Suomen johtavan ajoneuvojen vahinkotarkastuksia ja vauriokorjauksia tarjoavan Suvia Group Oy:n myymisestä Intera Partnersin hallinnoimalle rahastolle.

Suvia Group on Suomen johtava ajoneuvojen vahinkotarkastuksia, vauriokorjauksia ja varaosapalveluita tuottava yhtiö, joka palvelee autojen ja muiden ajoneuvojen kuljettajia sekä vakuutusyhtiöitä kaikkialla Suomessa. Suvia Groupin verkostoon kuuluu yli 65 vauriokorjaamoa sekä noin 30 vahinkotarkastusasemaa. Suvia Groupin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 110 miljoonaa euroa ja yhtiöllä oli yli 600 työntekijää.

”Suvia Group on kasvanut voimakkaasti viime vuosina avaamalla uusia vauriokorjaamoja sekä tekemällä yrityskauppoja. Useita korjaamoja on myös laajennettu ja parannettu. Suvia on panostanut myös ajoneuvoteknologian kehityksen edellyttämiin muutoksiin vauriokorjaamisessa sekä yhä paremman laadun ja kustannustehokkuuden tuottamiseen asiakkailleen. Suvia onkin vakiinnuttanut asemansa vakuutusyhtiöiden luotettuna kumppanina sekä erinomaisen palvelukokemuksen tuottajana vaurioasiakkailleen. Olemme erittäin tyytyväisiä yhtiön kehitykseen ja uskomme yhtiön jatkavan hienoa kasvuaan myös uuden kotimaisen omistajan johdolla”, toteaa partneri Juha Tukiainen MB Rahastoista.

“MB Rahastojen tukemana Suvia Groupin suunta kirkastui ja liiketoiminta siirtyi määrätietoiselle kasvu-uralle. Avoin ja luottamukseen perustuva hallitustyöskentely, vahva tuki johdolle sekä rohkeus uudistaa markkinaa ovat luoneet erinomaiset edellytykset Suvian seuraavalle kasvuvaiheelle. Osaavan tiimin ja sitoutuneen henkilöstön ansiosta yhtiöstä on kasvanut alansa johtava toimija. Haluan lämpimästi kiittää koko MB Rahastojen tiimiä luottamuksesta, sparrauksesta ja kyvystä pitää katse kunnianhimoisesti tulevassa. Olemme innoissamme jatkaessamme kasvuamme uuden omistajan tukemana”, kertoo Suvia Groupin toimitusjohtaja Jens Jensen.

Yrityskaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää ja tavoitteena on toteuttaa kauppa mahdollisimman pian.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

MB Rahastot lyhyesti

MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0,5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi yli 50 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye