Kustannusosakeyhtiö Siltala

Kirjailijakokous tuo ensi kesänä Lahteen Itämeren alueen kirjailijoita

3.2.2026 09:47:02 EET | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote

Jaa

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous tuo 12.–13. kesäkuuta Lahteen komean kattauksen ulko- ja kotimaisia kirjallisuuden tekijöitä. Joka toinen vuosi järjestettävä kokous kohdistaa katseen tänä vuonna pohjoiseen ulottuvuuteen.

– Olemme kutsuneet vieraiksemme kirjailijoita erityisesti Itämeren kulttuuripiiristä, jonka yhteinen historia tiivistyy nykyisen kuohuvan maailmanpoliittisen tilanteen myllerryksessä myös kulttuurin saralla, kertoo tapahtumajohtaja Juhani Lindholm.

Ulkomaisista kirjailijoista tulonsa ovat varmistaneet latvialainen runoilija Inga Pitzane, virolainen runoilija ja prosaisti Kai Aareleid, liettualainen runoilija Marius Burokas, venäläinen, nykyisin Berliinissä asuva prosaisti Viktor Jerofejev, saksalainen dekkaristi Simone Buchholtz sekä puolalainen runoilija Małgorzata Lebda, jonka esikoisromaani Ahnas ilmestyy keväällä 2026 Tapani Kärkkäisen suomentamana. Mukana on myös ruotsalainen Bagdadissa syntynyt kirjailija ja toimittaja Elaf Ali, joka kertoo kesällä suomeksi ilmestyvässä kirjassaan Vem har sagt något om kärlek riipaisevan avoimesti kokemastaan kunniaväkivallasta.  

– Puolan kirjallisuuden monille kielille käännetty tähti Lebda on kerännyt paljon ylistystä. Tunnettuja vieraita ovat myös räväkkä ja aina veitsenterävä Viktor Jerofejev ja Kai Aareleid, jonka omintakeinen niukka tyyli on ihastuttanut suomalaisia lukijoita jo pitkään, vinkkaa kokouksen ulkomaansihteeri Jaana Nikula.

Lahden kirjailijakokouksen yleisölle maksuttomat keskustelut järjestetään Lahden keskustassa Opiston Kunkun (ent Kansanopisto) tiloissa.
Lahden kirjailijakokouksen yleisölle maksuttomat keskustelut järjestetään Lahden keskustassa Opiston Kunkun (ent Kansanopisto) tiloissa.

Suomalaisista kirjailijoista puhujina ovat sotalapsista ja viimeksi oman perheensä historiasta kirjoittanut Mia Franck sekä ahvenanmaalainen Martin Högstrand, jonka viides romaani Sommarens nätter var våra ilmestyi viime vuonna.  Silja Järventausta on saanut lukuisia palkintoehdokkuuksia ja palkintoja, ja hänen teoksensa Vuorosana pihapiirissä ilmestyi vuosi sitten. E.L. Karhu on Saksassa ja Suomessa vaikuttava näytelmäkirjailija ja dramaturgi, jonka esikoisromaani Veljelleni on nähty myös teatteriversiona. Riina Tanskanen on kirjailija, kuvataiteilija ja yhteiskunnallinen ajattelija, joka on tunnettu Tympeät tytöt -taidetilistä Instagramissa ja samannimisestä kirjasarjasta.

***

Kirjailijakokouksen tämänvuotinen teema on Syystä syntyneet sanat.

– Kirjailija ei elä maailman ulkopuolella, vaan osallistuu sen tapahtumaan syistä, joissa kohtaavat hänen sisäiset pyrkimyksensä, toiveensa ja pelkonsa sekä ulkoisen maailman vaatimukset. Mikä on kirjoittamisen syy? Sitä kirjailijavieraamme avaavat tämän vuoden tapahtumassa, sanoo tapahtumajohtaja Lindholm.

***

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on yleisölle maksuton kaksipäiväinen, tulkattu alustus- ja keskustelutilaisuus, johon kuuluu oheistapahtumina myös kansainvälinen runoilta, proosamatinea sekä Open mic -tapahtuma. Kokous järjestetään nyt 32. kerran.

Osallistujiin on yli 60 vuoden aikana kuulunut merkittäviä ja kiinnostavia kirjallisuusnimiä, joista yli kymmenen on uransa aikana saanut kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Joukossa ovat olleet muiden muassa Miguel Angel Asturias, Claude Simon, Camilo José Cela, Günter Grass, V.S. Naipaul, J. M. Coetzee, Herta Müller, Mario Vargas Llosa ja J. M. G. Le Clézio sekä tuorein nobelisti László Krasznahorkai.

***

Lisätiedot

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous, www.liwre.fi

Lahti International Writers’ Reunion (LIWRE)

tapahtumajohtaja Juhani Lindholm
juhani.lindholm@kolumbus.fi tai +358 50563 0247

pääsihteeri Chia Koskinen
paasihteeri@liwre.fi tai +358 50 381 5205 (haastattelupyynnöt / kotimaiset kirjailijat, median ja kirjallisuusalan ammattilaisten akkreditoituminen 6.2.2026 alkaen)

ulkomaansihteeri Jaana Nikula
foreignsecretary@liwre.fi tai +358 44530 6346 (haastattelupyynnöt / ulkomaiset kirjailijat)



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Tervetuloa Antti Helanterän kirjan Muistiinmerkintöjä Moskovasta infotilaisuuteen 9.2.2.2.2026 12:14:11 EET | Tiedote

Tervetuloa Antti Helanterän MUISTIINMERKINTÖJÄ MOSKOVASTA -kirjan info- ja julkistustilaisuuteen maanantaina 9.2. kello 13.30–14.30 Asiastudioon, Bulevardi 6 A, 2. kerros, Helsinki. (Ovisummeri alaovella Boulevard Lounge.) Helanterän kanssa kirjan teemoista on keskustelemassa pitkän linjan poliitikko Annika Saarikko, joka nykyisin on YTHS:n toimitusjohtaja. (Keskustelu tallennetaan, joten toivomme, että yleisö on paikalla hieman ennen klo 13.30.) Yst ilm tilaisuuteen viimeistään sunnuntaina 8.2. tiedotus@siltalapublishing.fi, tai 0400 328 300/Reetta Ravi

Siltalan helmikuun kirjat: Langenneiden naisten suojakodista Suomen Moskovan-suurlähetystöön ja hotelli Ritzin baariin Pariisissa30.1.2026 12:25:13 EET | Tiedote

Siltalan helmikuulla on tarjota Johanna Annolan hieno uusi romaani, käännöskaunoa Ranskasta ja tietokirjat suurlähettilään Moskovan-vuosilta sekä aviottomien lasten kohtaloista Suomessa. *** Siltalan koko kevääseen 2026 voi tutustua tästä: https://www.siltalapublishing.fi/wp-content/uploads/2025/10/siltala-katalogi-kevat-2026.pdf

Tulikristalli päättää Harry Salmenniemen kehutun novellikokoelmien sarjan26.1.2026 12:19:02 EET | Tiedote

"Mukavat ihmiset ovat rasittavia." Harry Salmenniemen uudessa novellikokoelmassa Tulikristalli aikuiset käyttäytyvät lapsellisesti ja tökerösti – kaikkein tökeröin on Salmenniemi itse. Teos alkaa perhe-elämän kuvauksilla ja suistuu riehakkaisiin mauttomuuksiin. Tulikristalli päättää Salmenniemen kehutun novellikokoelmien sarjan, joka alkoi vuonna 2017 kokoelmalla Uraanilamppu.

Sota on tuottoisaa bisnestä16.1.2026 12:43:26 EET | Tiedote

Euroopan suurimmat ja mahtavimmat yritykset valjastetttiin 1900-luvulla veristen maailmansotien palvelukseen. Professori Markku Kuisman ajaton ja ajankohtainen uusi teos Sodan yrityksiä – Suurteollisuus sodan palveluksessa etenee henkilövetoisesti ja Euroopan leveydeltä. Se osoittaa kaksisuuntaiset kytkökset yritysten, valtioiden ja sotakoneistojen välillä ja kysyy hankalia kysymyksiä moraalisista valinnoista – menneistä ja samalla nykyisistä.

Juuli Niemen uudessa runokokoelmassa risteävät kuolema ja syntymä14.1.2026 09:42:29 EET | Tiedote

"Minulta kuoli ja/minusta syntyi/ja olin ihan hiljaa, etten/häiritsisi muita." Ystävä, joka tunnetaan kultaisista mekoistaan ja oudoista hatuistaan, sulkee silmänsä ja nukahtaa pisimpään uneensa. Pieni eläin, kuoleman varjossa syntynyt, avaa silmänsä ja herää ikiomaan, ihmeelliseen elämäänsä. Pois lähtenyt ja vasta saapunut ovat miltei kohdanneet, eivät ihan, luultavasti kuitenkin hipaisseet toisiaan risteyskohdassa. Pieniä eläimiä on Juuli Niemen uusi runokokoelma.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye