Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa
3.2.2026 08:45:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.

Osuuskauppa Keskimaa keskittää Jyväskylän Sokkarissa toimivan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy 27.2.2026, minkä myötä asiakasvirrat siirretään kolmen toimipaikan sijaan kahteen toimipaikkaan Jyväskylässä.
− Keljon ja Seppälän palvelupisteet tarjoavat jatkossakin samat palvelut kuin nykyisin, eikä muutos vaikuta palvelupaikkojen kokonaismäärään Jyväskylässä. Keljon tilat on uudistettu nykyaikaisen asiakaspalvelun tarpeisiin ja siellä on erinomaiset valmiudet palvella kasvavaa asiakasmäärää. Palveluiden keskittäminen parantaa palvelun joustavuutta ja vastaa hyvin asiakkaiden asiointitarpeisiin, toteaa Osuuskauppa Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen.
Muutoksia palveluissa Jämsässä, Keuruulla ja Äänekoskella
Maaliskuusta lähtien S-Pankin palveluja tarjotaan Jämsässä, Keuruulla ja Äänekoskella yhtenä päivänä viikossa klo 10–17. Palvelua tuottaa kaksi palveluneuvojaa, joista toinen toimii S‑marketissa sijaitsevalla palvelupaikalla ja toinen kiertävässä palveluautossa S‑Biilissä. Tämä mahdollistaa jatkossakin palvelun sekä ajanvarauksella että vuoronumerolla kaikilla kolmella paikkakunnalla.
S‑Biilin liikennöintiä muualla Keski-Suomessa vähennetään. S-Biili palvelee jatkossa S-market Joutsassa, Hankasalmella, Kangasniemellä, Karstulassa, Kuhmoisilla, Pihtiputaalla, Saarijärvellä ja Viitasaarella. S-Biilin palveluverkostosta jäävät pois kaikki Sale-kohteet sekä pääasiassa Jyväskylän lähietäisyydellä sijaitsevat paikkakunnat.
– S-Pankin palvelut on rakennettu niin, etteivät ne vaadi säännöllistä asiointia toimipisteillä. Käteistä rahaa on mahdollista nostaa ja tallettaa kaikkien S-ryhmän kauppojen kassoilla.
Digiopastus vahvistaa palvelua – S-Pankki kulkee kohti digitaalisuutta
Asiointi S-Pankissa on helppoa kaiken ikäisille koko Suomessa. S-Pankin helppokäyttöiset ja monipuoliset digitaaliset palvelut ovat asiakkaiden saatavilla S-mobiili-sovelluksessa ja verkkopankissa ajasta ja paikasta riippumatta.
− Asiakkaiden pankkiasiointi siirtyy yhä enemmän digitaalisiin kanaviin, ja muutoksen tukena Keskimaa ottaa käyttöön S-Pankin uuden digiopastuskonseptin. Konsepti on tarkoitettu erityisesti asiakkaille, joiden pankkitarve ratkeaa digikanavissa, kuten S-mobiilissa. Digiopastus käynnistyy Seppälän palvelupisteellä maaliskuussa, kertoo Niko Toivanen.
Palveluverkoston muutoksilla ei ole vaikutusta Osuuskauppa Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteillä työskentelevien palvelumyyjien määrään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niko Toivanentalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Keskimaa lahjoittaa 15 000 euroa MIELI Kriisikeskus Mobilelle nuorten mielenterveyden tueksi13.5.2026 09:03:08 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa kohdentaa 15 000 euron suuruisen Ilo auttaa 2026 -lahjoituksen MIELI Jyväskylän seudun mielenterveys ry:n ylläpitämän MIELI Kriisikeskus Mobilen nuorille suunnattuun asiakastyöhön. Lahjoituksen avulla vahvistetaan nuorten matalan kynnyksen keskusteluapua eri puolilla Keski-Suomea vuoden 2026 aikana.
Uusi S-market Pihtiputaalle – Osuuskauppa Keskimaa investoi uuteen myymälään29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Pihtiputaalle uuden S-marketin nykyisen myymälän viereen. Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2026, ja myymälä avataan keväällä 2027. Uusi kiinteistö korvaa elinkaarensa päähän tulleen nykyisen myymälän ja parantaa alueen päivittäistavarakaupan palveluja.
Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi28.4.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme