Syöpäjärjestöt

Syöpäjärjestöt Maailman syöpäpäivänä: Suomeen laadittu kansallinen syöpästrategia ei toteudu itsestään

3.2.2026 09:00:00 EET | Syöpäjärjestöt | Tiedote

Jaa

Huomenna vietetään Maailman syöpäpäivää. Syöpäjärjestöt haluaa syöpäpäivänä kiinnittää huomion siihen, että vastikään laadittu syöpästrategia tarvitsee rahoitusta, jotta sen hyödyt voidaan tavoittaa.

Kaksi henkilöä istuu sohvalla keskustellen.
Ihmislähtöinen syöpähoito tarkoittaa, että näemme syöpään sairastuneen kokonaisvaltaisesti ja kohtaamme hänen yksilölliset tarpeensa myötätuntoisesti. Suomessa on hiljattain saatu valmiiksi ensimmäistä kertaa laajan asiantuntijatyön pohjalta kansallinen syöpästrategia syövän ehkäisyn ja syöpähoitojen kehittämiseksi. Aleksi Poutanen Syöpäjärjestöt

Ihmislähtöinen syöpähoito tarkoittaa, että näemme syöpään sairastuneen kokonaisvaltaisesti ja kohtaamme hänen yksilölliset tarpeensa myötätuntoisesti. Suomessa on hiljattain saatu valmiiksi ensimmäistä kertaa laajan asiantuntijatyön pohjalta kansallinen syöpästrategia syövän ehkäisyn ja syöpähoitojen kehittämiseksi.

Syöpästrategiassa on monia toimenpiteitä, joiden avulla ihmiset tulisivat paremmin kohdatuksi ja saisivat syöpäpolullaan tarvitsemaansa tukea. Strategian toimeenpanosta ei kuitenkaan ole vielä tehty rahoituspäätöksiä.

"Syöpästrategian laatimisen lähtökohtana on ollut se, että ihmisten hoitopolut ovat eri puolilla maata eriarvoisia. Myös koulutustausta on yhteydessä siihen, sairastuuko ihminen syöpään. Syöpästrategian toimenpiteillä pyritään parantamaan sitä, miten ihmiset tunnistavat syöpään viittavia oireita ja miten hän pääsee oireiden vuoksi lääkäriin", Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen sanoo.

"Ilman toimenpiteitä eriarvoisuus syövän hoidossa ja hoitoon pääsyssä jatkuu."

Keuhkosyöpäkuolleisuuden käyrä kääntyy vaikuttavilla toimenpiteillä

Syöpäjärjestöjen vuonna 2024 teettämässä kyselyssä lähes neljännes vastaajista oli välttänyt hakeutumista terveydenhuoltoon oireiden vuoksi, jotka voisivat olla syöpää. He kokivat hieman muita useammin myös lääkärin vastaanotolle pääsyn olevan vaikeaa.

"Ajatus siitä, että hoitoon pääsy on hankalaa, voi siis estää hoitoon hakeutumista oireiden vuoksi. Varhainen hoitoon hakeutuminen on yksi merkittävimpiä tekijöitä syöpäkuolleisuuden vähentämisessä. Juuri nämä viiveet voivat ratkaista sen, milloin syöpä havaitaan ja voidaanko se parantaa", Turunen sanoo.

Julkisuudessa on puhuttu paljon myös keuhkosyövän hoitotuloksista, jotka Suomessa ovat Pohjoismaiden huonoimmat. Keuhkosyövän kuolleisuus Suomessa on verrokkimaita korkeampi.

"Ilman vaikuttavia toimenpiteitä emme saa tätäkään käyrää kääntymään."

Konkreettisia askelia kohti tasa-arvoisuutta voidaan ottaa nopeastikin

Tiistaina 4.2.2026 vietetään Maailman syöpäpäivää, jolloin Syöpäjärjestöt haluaa muistuttaa, että etenkin syövän ehkäisyyn liittyvien toimenpiteiden ja kansallisesti yhtenäisten hoitosuositusten ja hoitoketjujen toimeenpano on investointi, ei kuluerä.

"Kansallisessa syöpästrategiassa esitetyt toimenpiteet ovat paitsi tarpeellisia, myös kansantaloudellisesti perusteltuja. Strategia tarvitsee rahoituksen, jotta sen hyödyt voidaan saavuttaa. Toivomme, että  hallitus tarttuu vielä tällä hallituskaudella syöpästrategian toteuttamiseen."

"Konkreettisia askelia kohti tasa-arvoisempaa syöpähoitoa on mahdollista ottaa nopeastikin. Meillä on Suomessa nyt yhteinen visio syövän hoidon parantamisesta ja siitä, mitä syöpään sairastuneet tarvitsevat. Lähdemmekö viemään tätä yhdessä eteenpäin", Turunen kysyy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Syöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta. 
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu kaksitoista alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.

www.syöpäjärjestöt.fi

www.kaikkisyövästä.fi

www.ilmansyöpää.fi

www.syoparekisteri.fi

www.syopasaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt

Kysely: 39 prosenttia työikäisistä syöpään sairastuneista kokenut syrjintää tai ennakkoluuloja30.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Kolmasosa Suomessa syöpädiagnoosin saaneista on työikäisiä. Yhä useampi sairastunut haluaa ja voi jatkaa sairastumisen jälkeen työelämässä, mutta sairastuneiden polku työelämään voi olla haasteellinen. Syöpään sairastuneilla on myös suurempi riski joutua työttömäksi, ja samalla työttömyyteen sekä sairastamiseen liittyy taloudellista taakkaa.

Syöpäjärjestöt: Soteuudistuksen yhdenvertaisuustavoite karkaamassa10.12.2025 14:40:07 EET | Tiedote

Suomen suurin kansanterveys- ja potilasjärjestö, Syöpäjärjestöt, seuraa huolestuneena kaksi vuotta sitten toteutetun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tilaa. Monin tavoin tarpeellisen uudistuksen tavoitteena oli luoda tasa-arvoisempi palvelujen saatavuus ja vähentää ihmisten välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Sama kannatettava tavoite on tänä syksynä julkaistulla kansallisella syöpästrategialla. Nyt tämä yhdenvertaisuustavoite on vaarassa murtua hyvinvointialueilla pala palalta tehtyjen säästöpäätösten myötä, vaikka tarkoitus oli parantaa erityisesti peruspalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye